Helsinki tule mut hakemaan

Illan varjoon himmeään

2008-07-21T15:37:00.000-07:00

Yy, kaa. Yy, kaa, koo, nee ..

Tämä etappi alkaa olla lähellä päätöstään. Paikallaan olisi varmaan jonkin summittaisen yhteenvedon tekeminen kuluneista neljästä kuukaudesta. Olen noin viikonverran jo miettinyt, mitä tästä hommasta on lopulta jäänyt käteen ja että mitä siitä tähän päiväkirjaan kirjoittaisin. Homma on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi kuin odotin. Kuten elämässä muutenkin, ymmärtänen tämän reissun todellisen arvon vasta reilusti jälkikäteen. Toistaiseksi olen vielä aivan liian lähikontaktissa kaiken tapahtuneen kanssa.

Päälimmäisenä on kuitenkin tunne, että olen iloinen siitä, että valitsin Bonnin vaihtopaikaksi. Täällä saunareissulla on tieni ollut kevyt kulkea. Varmaan se neljä kuukautta olisi vierähtänyt kuin siivillä monessa muussakin paikassa, mutta sitä on turha miettiä. Tiedän vain, että varmasti tulen näitä ihmisiä, katuja ja kuppiloita vielä kaipaamaan. Minulle tämä on ollut hyvä paikka.

Tavoitteeni tällä reissulla oli oppia puhumaan saksaa paremmin. Sen olen ilokseni saavuttanut. Suurin muutos on siinä, etten enää pelkää sanoa, mitä haluan. Virheidenteonpelon kaikkoamisen myötä on kieli muutenkin parantunut mukavasti. Viimeviikkoina on tuntunut siistiltä, kun välillä ei edes enää huomaa puhuvansa saksaa. Menee vain kauppaan tai ihan minne vaan, ja jälkikäteen vasta hiffaa haastelleensa saksaa ihan mennentullen. Täytynee syksyllä Suomessa ottaa yliopistolla jotain saksankursseja, että saisin hommalle jotain jatkuvuutta. Et Misemies, eiköhän mennä katteleen niitä Itävallan uutisia taas uudestaan ja uudestaan?

Sen olen tosin huomannut, että minkä saksanopiskelulla saavuttaa, sen ruotsinkielessä menettää. Nämä kaksi kieltä asustavat ilmeisesti ainakin minun pääkopassani samassa solukämpässä, sen verran mahdottomalta ruotsin puhuminen kaiken tämän saksan jälkeen tuntuu. Kun germaanit valtaavat alaa, ovat svenssonit helisemässä. Vaihdettuani saksavaihteen silmään jäi punaisiin housuihin pukeutunut herra ruotsi samantien takapyörien alle.

Opintopisteitä jäi takaisin muotiin tulleeseen vyölaukkuuni lopulta 15 kappaletta. Olisi niitä voinut enemmänkin tulla, mutta ei sentään ihan tyhjin plakaasein tarvitse Itämeren tyttären asuinseudulle palata. Suullisessa tentissä oli kyllä jännät paikat!

Elämän opiskelua ei onneksi opintopistein mitata. Ennen matkaa en ollut lainkaan tullut ajatelleeksi sitä, että saattaisin lopulta tällä marssilla jopa enemmän oppia omasta suomalaisuudestani kuin tästä Saksanmeiningistä. Matkailu avartaa ja antaa mahdollisuuden tiirailla ulkoapäin omaa arjen aherrustaan Suomessa. Tiedän nyt ehkä hieman paremmin, mistä olen tulossa. Tämä blogikin on tainnut enemmän kertoa Suomesta kuin Saksasta.

Näinä lopun ajan päivinä on tietysti paljon haikeutta ilmassa. Eivätkä nämä aamuyön tunnit sitä ainakaan yhtään vähennä. Loppujen lopuksi voin sanoa, että hyvä paikka tämä Saksakin on. Tuntuu jo ihan kodilta tämäkin, joten mikäs ihmiselle sen mukavampaa.

Kiitokset kaikille tämän blogin lukijoille. Kaikille, jotka ovat alusta asti mukana pysyneet tai jossain vaiheessa matkaa vauhdissa tähän kivirekeen kyytiin hypänneet. Erityiskiitos kaikille kommentteja jättäneille, niitä on ollut mukava lukea. Toivottavasti lähinnä mauttomat juttuni ovat edes jonkun kerran päiväänne hitusen piristäneet :).

Suomineito, olen sinussa kiinni, ja sinuun kiinni jään. Sano pois, ja minä menen, ja kohta huomaan, etten mennyt minnekään. Vaikka en luotasi koskaan poistunutkaan, takaisin tulen aina uudestaan.

Tämä oli tämän blogin joutsenlaulu, illan viimeinen hidas Saksan maaperältä.

Kohti uutta päivää kuljen, en turhia mieti, mä vaellan vaan. Niin ne päivät maapallolla rullaa radallaan.

Ollaan ihmisiksi!

Auf Wiedersehen!

M

Ps. Ette arvaa miten huojentunut olo nyt on, kun ei tartte enää valehdella että on muka koko ajan paistanut. Hitot, ei paistanu ollenkaa, satanu neljä kuukautta putkeen. MISSÄ NE ON NE RUSKETUSRAIDAT, MISSÄ, KYSYN VAAN?!

Kun minä kotoani toistamiseen läksin

2008-07-03T00:00:00.000-07:00

Jeppiskamaa. Tuli käytyä Suomessa Jussin tienoolla. Jo Düsseldorfissa Helsingin lentoa odotellessa tuli huomattua, että suomea puhuvaa porukkaa on sittenkin muitakin kuin ne noin kuusi henkilöä, jotka tällä hetkellä Pohjantähden alustan värejä täällä Bonnissa edustavat. Joka kerta kun joku puhui ensimmäistä kotimaista lähistöllä, kääntyili pääni refleksinomaisesti äänen suuntaan kuin aikamiespojalla perälautojen suuntaan kevään ensimmäisenä minihamepäivänä. Ihmettelin itsekseni, kuka tuntematon siellä nyt suomea yhtäkkiä puhuu.

Kotiin on tietty aina kiva tulla. Ekana iltana en pahemmin saanut nukuttua, kun ihmettelin yllättyneenä Ylöjärven yötöntä yötä. (En oikeasti ollu Ylöjärvellä vaan Helsingin Skattudenilla, mutta se ei ala y:llä, eikä näin ollen sopinut edeltävään lauseeseen.) Reissuni Soomeen oli tällä kertaa niin lyhyt, että tuntuu melkein kuin se olisi ollut torkahtamisen aiheuttamaa pelkkää kuvitelmaa. Olinko tosiaan tallustamassa taas Helsingin katuja jokin aika sitten, luudaamassa Stadin nurkissa, joita olen täällä niin kaipaillut. Yhtäkkiä olin kuitenkin taas takaisin täällä B-B-B-B-B-Bonnnissa. Eikä siinä mitään, iha kiva tännekin oli tulla bäkkii. Vastavuoroisesti ihmettelin yöjunassa Düsselistä tännepäin tullessa, että onpa täällä Schaksassa pimiää öisin.

Seuraavassa osiossa muutamia kuvia Pirun viileeltä akselilta Saksa-Suomi-Saksa.

Mehulinko.

Manhattan skyline.

Juhannuskokko Ääne-Koivistossa.

Tupakantumppien pysäköintikielto Äänekoskella.

Niin, tulin Suomeen varsinaisesti tätini häihin. Sinikka & Matti Hukari ja pappi alttarilla Laukaan kirkossa.

Osa häävieraista oli pukeutunut Leningrad Cowboys -tyylisiin asusteisiin.

Häävieraita juhlapaikassa.

Välillä piti heittää vettä, ei pahemmin näköjään prostata vaivaa!

Ohjelma.

Hääpaikan rannasta vähän ennen puoltayötä. Oli kyllä valoisaa!

Selväpäistä autoilua häistä kämpille yhden aikaa yöllä. Edelleen valoisaa!

Sitten olikin jo aika palata takaisin schorvin ääreen Saksaan.

Takaisin tänne palattuani oli käsillä vielä fudiksen EM-skabojen ratkaisupelit. Hyvin Saksa pelasi, mutta lopulta Basti Fantasti ei pystynyt viemään germaaneja ihan loppuun asti. Parin vikan pelin jälkeen oli Bonnin keskuskatu kokonaan suljettu autoilta ja kadun olivat vallanneet juhlivat fanit. Välierän jälkeen saksalaiset, finaalin jälkeen hispanialaiset fanittajat. Hävisin lopulta karvaasti Euro2008 fantasyfudiksen leikkisästi nimetyn Homokaapin pojat -liigan "Orihinal Hesus" nimimerkkiä käyttäneelle jollaslaiselle jannulle. Jälkikäteen on kuitenkin liikkunut huhuja, joiden mukaan Hessen jengi oltaisiin diskattu sarjasta epäurheilijamaisen kielenkäytön ja juhlinnan takia. Viralliset tulokset ovat vielä julkistamatta, mikä saa monen liigalaisen edelleen haaveilemaan pääpalkinnosta (mäkkisafkaa). No, Klau' tai Kohtalainen eivät ainakaan voittaneet.

Muuten täällä Bonnissa on aika lopun alun fiilikset. Itsellä on huomenna perjantaina tasan kolme viikkoa jäljellä kotiinlähtöön. Kolmetoista ja puol viikkoa takana, ja muutama enää siis edessä. Suomeen takaisin 25. päivä kuluvaa kuuta. Kopkop. Ehkä vähän haikea fiilis jo nyt. Oon viimepäivinä ajatellut, että näitä kelejä kyllä tulee ikävä. Tänään oli taas about kolmekybää mittarissa. Suomenkäynnillä oli aikalailla kylmä kokoajan. Ja ne hyttyset. Kävin eilen ostamassa pipon alennusmyynnistä kotimatkaa varten.

Käsillä ovat myös Bonnin osmannien riistaviikot. Tarkoituksena on vetää kebabia joka päivä aina lähtöön asti. Tämä vain sen takia, että koska matkatavaraa saa lentokoneen ruumassa viedä Suomeen vain 20 kiloa, täytyy lentolipun hinnasta ottaa kaikki irti kasvattamalla elopainoa.

Sowieso on aika täällä mennyt tosi nopeesti. Ja kivaa on ollut. Vaikka äsken juuri hävisinkin kolme pokeripeliä putkeen Minnesotan Patrik Antoniukselle, Nathan "Nate-Hund" Gilbertille.

Mutta joo, ei tämä blogi vielä tähän lopu, yleisön pyynnöstä huolimatta.

Tällä kertaa terveiset lentävät erityisesti Helsinkiin osoitteeseen Erottajankatu 5-9, eritoten kerroksiin U3 ja 4. Keep on indexin'!

Der Mikko-Hund

Ps. Kommentteja?

Pss. Ajattelin vastaisuudessa keskittää yritykseni veroratkaisut alla olevaan firmaan.

Kaksoiselämää

2008-06-17T12:34:00.000-07:00

Kadehdi en niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään.
Joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään.

-Juice Leskinen

Olen Suomessa 18.6.-24.6., soitellaaaaaaaaaaaan!

Mikko

Nie wieder

2008-06-10T03:03:00.000-07:00

Luulen ymmärtäväni saksalaisia nyt hivenen paremmin. Ennen tänne tuloani en ollut tietoinen siitä, miten selvästi, mutta kuitenkin epäsuorasti, Saksan kansallissosialistinen menneisyys ilmenee täällä yhä arkipäivässä.

Olen pari kuukautta ihmetellyt itsekseni, että eikö täällä ole lainkaan liputuspäiviä. Saksan musta-puna-kullan-väristä lippua ei katukuvassa näe oikeastaan ikinä. Kuuleman mukaan Saksan lipun heiluttaminen saa heti kansan syvät rivit valppaaksi; tuo lippu kourassa kulkeva mies on varmasti natsi! Patrioitismi tarkoittaakin täällä jokseenkin samaa kuin äärioikeistolaisuus.

Grillijuhlissa puolitoista kuukautta sitten amerikkalainen jannu pyysi saksalaisia kertomaan jonkun tyypillisen saksalaisen vitsin. Kellekään paikallisista ei tullut yhtään huulta mieleen. Täällä ei kuulema pahemmin vitsejä kerrota, se vain ei ole saksalaista. Ei edes rakkaista naapureista ranskalaisista. En ole varma, johtuuko läpänheittämisen vähyys suoraan natsimenneisyydestä, mutta selvästi saksalaisia leimaa jonkinlainen harmaus. Sarkasmi ei tosiaan ole tämän porukan alaa.

Saksalaiset ovat kuuluisia byrokratiastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että tämä johtuu siitä, että sitä on lähes mahdottoman vaikea muuttaa, miten asiat on aina hoidettu. Asiat eivät välttämättä olleet aikaisemmin paremmin, mutta uudistusten tekeminen on yleisesti ottaen varsin hankalaa byrokratian takia. Tämä taas johtuu siitä, että yhä yli puoli vuosisataa maailmansotien loppumisen jälkeen Udoja ja Claudioita vaivaa suunnaton diktaattoripelko, adolfofobia. Kenelläkään ei saa olla niin paljoa valtaa, että hän pystyisi yksinään tekemään edes pienempiä muutoksia ympäröivään yhteiskuntaan. Kaikkien uudistusten pitää kulkea ties kuinka monen komitean, neuvottelukunnan ja leimasimen ohi, ennen kuin mikään muuttuu. Esimerkiksi muutama vuosi sitten yritettiin Saksassa liittotasavaltatasolla muuttaa valtakunnan lakeja ja asetuksia enemmän ymmerrettäviksi tavallisille kansalaisille. Tavoitteena oli juridiikan ja kansan oikeustajun välisen leveäksi venähtäneen kuilun kaventaminen. Hienon ajatuksen toteuttamiseksi käytännössä perustettiin useita eri komiteoita pohjustamaan muutoksia. Parin vuoden ja usean panoksensa antaneen sopanhämmentäjän jälkeen alunperin §:n muotoinen kattila muistutti kuitenkin enemmän Sibelius-monumenttia kuin mitään kansalle helppotajuisempaa. Lopulta päätettiin iskeä oikeustajuhanskat tiskiin ja jättää muutokset tekemättä.

Luulen, että Saksan kova fanikulttuuri liittyy myös tähän samaan aiheeseen. Jo kun Pekka "Rocky" Rautakalliolta muutama vuosi sitten kysyttiin, mitä hän Saksan DEL-liigasta, jossa hän oli valmentajana, ottaisi mukaan Suomen SM-liigaan, vastasi hän "fanikulttuurin". Sakemannit ovat aina olleet intohimoisia kannattajia omille joukkueilleen, pelasivat ne sitten jääkiekkoa, jalkapalloa tai mitä tahansa. Kun ei ole ylpeä saksalainen historian takia voinut olla, on täytynyt ja voinut ohjata ylpeydentuntonsa omalle paikalliselle joukkueelleen. Mitä vaan voi kannattaa, kunhan vain ei vaikuta liian patrioottiselta.

Mutta sitten tulivat kuuma kesä 2006 ja jalkapallon MM-kisat Saksan maaperällä. Paikallisten mukaan tuolloin oli oikeasti ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun saksalaiset kehtasivat olla avoimesti ylpeitä omasta kotimaastaan. Ensi kertaa yli kuuteenkymmeneen vuoteen näkyi katukuvassa Saksan lippuja ja ihmiset juhlivat kaduilla iloisina. Siis ihan oikeasti. Ennen vuotta 2006 ei kukaan kehdannut olla avoimesti ylpeä kotimaastaan edes jalkapallon parissa. Tuolloin autoissa näkyi myös muiden maiden lippuja. Saksalaiset olivat innoissaan siitä, että olivat pitkän ajan jälkeen jälleen liittyneet kansainväliseen perheeseen, jossa saattoi juhlia omaa menestystään avoimesti. Vaikka Saksa hävisikin mestaruuden vieneelle Italialle välierässä, juhlivat ihmiset pelin jälkeen kaduilla koko maassa ja olivat iloisia siitä, että jokin oli muuttunut. Koko maa oli monen kymmenen vuoden jälkeen jälleen yhtä. Ihmiset olivat saaneet häpeänsä tilalle ripauksen avointa kansallisylpeyttä ja hymyn kasvoilleen. Kisojen aikaan kaikki seurasivat pelejä, aina lapsukaisista sodat kokeneisiin mummoihin ja vaareihin.

Tämän vuoden kisoja odotettiinkin innolla. Ihmiset haluavat kokea jälleen sen iloisen tunteen, kun voi olla ylpeä saksalaisuudestaan. Myös karsintoja oli jo seurattu tarkasti ja juhlittu lopputurnauspaikkaa. Joka kolmannessa autossa oli jo nyt perjantaina ikkunassa vartavasten autoja varten tehty teline ja Saksan lippu. Myös muiden maiden lippuja näkyvillä, tähän uuteen saksalaiseen ylpeyteen liittyy myös selkeästi muiden maiden kannattajien suvaitseminen. Lauantain pelien aikaan kaupunki olikin autio, kun kaikki ihmiset olivat siirtyneet koteihinsa tai baareihin (yhdeksässä ravinteelissa kymmenestä pystyy katsomaan kaikki pelit suorana) seuraamaan nahkakuulan liikkeitä. Pelien jälkeen voittaneiden ja hävinneiden joukkueiden kannattajat ajelivat ympäri kaupunkia autoillaan liehuttaen kotimaidensa lippuja ja tööttäillen.

Sunnuntaina kävin katsomassa Saksan avauspelin paikallisessa juottolassa skriiniltä. Paikka oli tupaten täynnä ja jokaiseen pallonliikkeeseen reagoitiin tunteella. Sukupuolijakauma oli noin puolet kummankin sukupuolen edustajia paikalla. Laulu raikasi jo ennen peliä ja myös WC-tiloissa oli telkkari, jotta mitään oleellista geimistä ei missaa edes hädän iskiessä. Lu-lu-lu-lu-lu-lu-lukaaas Podolskiiiiii! Pelin jälkeen ihmiset tanssivat ja juhlivat kaduilla ja heittelivät femmoja tutuille ja tuntemattomille. Sporassa nuorehko mies huudatti koko vaunua: Deutschland, Deutschland!! Iloista meininkiä, hieno kokemus. Ja vielä pari viikkoa samaa settiä edessä.

Dachau: Nie wieder. Never again.

Daltonin veljekset kävivät tosiaan viimeviikolla häämatkalla täällä, Jackin mentyä muutama viikko sitten naimisiin.

Daltonit yhteiskuvassa.Vasemmalta: Jack, Joe, Willam, Averell.

Porukka oli tulopäivänä maanantaina edellisen Amsterdamissa vietetyn illan ja lauantain laivamatkan jälkeen jokseenkin väsynyttä, joten eka ilta vietettiinkin entisessä bordellissa, nykyisessä ravintolassa Bonnin keskustassa. Juomatarjoilut olivat kerrankin kohdillaan!

Mansikkaunelmia.

Tiistaina hengailimme Rheinin rantsussa ja kävimme illastamassa Brauhaus Bönnschissä. Yömyssylle mentiin paikallisten vahvistusten kanssa Mausefalle-ravintolaan. Paikan omistaja ja baarissa jaloissa pyörivä koira omasivat hämmentävän yhdennäköisyyden. Omistajan mukaan jokin aika sitten heillä kävi soittamassa jokin suomalainen bändi, jonka levyn nimi on "Metamorphosis". Piirpauke?

Jack maailman katolla.

Averell, Joe ja William samalla katolla.

"Ootsä se limunjuoja?"

Joe tankkaa. William oli autolla liikkeellä ja ottikin vain "yhden".

William ja Päivän pannu.

Hankittiin dorkalle hattu.

Williamia vaivasi umpilisäke. "Lisää liuotinta!"

"Kädet ylös!"

Kun kytät saapuivat paikalle, Joe päätti esittää kuollutta.

William sen sijaan lähti pakoon uimalla Rheinin yli.

Taas fuulattiin Lucky Lukea! Joe kuitenkin otti roolinsa varsin tosissaan ja heräsi vasta Jackin kostean herätyskellon pirinään.

Keskiviikko menikin sitten haavojen nuolemiseen ja ryhtiliikkeen suunnitteluun.

Torstaina pojat nostivat kytkintä, suuntana oli Hampuri. Viestit tienpäältä kertovat, että "RAHAT LOPPU STOP PALJON VALKOVENÄLÄISIÄ TAVATTU STOP LOL STOP OMG STOP FANITAPAAMINEN TULOSSA STOP JACK KEILASI 182 STOP JOE ON JANGSTERI VAAN STOP"

Hauskaa oli! Selkeesti paras häämatka, jolla olen ikinä ollut mukana!

Eilen sunnuntaina käytiin Riikan ja Lauran kanssa tarkastamassa Belgian rajan tuntumassa ja about puolentoista tunnin junamatkan päässä sijaitseva Aachen. Aika snadi stadi, perus saksalaispikkukaupunki. Käytiin paikallisessa kylpylässä pulikoimassa pari tuntia, mikä oli nastaa. Hauska päivä oli. Seuraavassa vielä muutama kuva Aachenista, Saksan Äänekoskelta.

Aachen Haupt böög föög.

Schweinsteigerhaus.

Der König der Armseligkeit, Kurjuuden kuningas.

Fringskirche.

Stirblangstamervierstrasse.

Onnea kaikille viimeaikoina valmistuneille!

Olen tosiaan tulossa viikon päästä Suomeen viikoksi. Lähestulkoon koko aika menee Keski-Suomessa tädin häissä, joten fanitapaamisille ei juuri jää aikaa :D. Jos jollain on jotain hampaankolossa, ottakoon yhteyttä, niin voidaan hoitaa asiat kuntoon kasvotusten.

Siistii tulla SUOMEEN!

Mikko

Hard Rock Hallelujah!

2008-05-26T03:33:00.000-07:00

Edelliseen postiin liittyen, löysin videon itsestäni tanssimassa müncheniläisessä diskoteekissa. Häärin taustalla sinisessä paidassa. Lattia totta tosiaan hallussa!

Olen ehkä hieman kyllästynyt döönereihin.

Maistoin vaihtelun vuoksi jopa falafelsandwichiä dönersämpylän sijaan. Se oli pahaa. Ei lainkaan sitä kielletyn turkkilaisen hedelmän fiilistä tai makua, niinkuin döner kebapissa. Ei suupielestä roikkuvan kebelipalan tuomaa jännitystä, ei lainkaan kastikkeita rinnuksilla. Sen sijaan tyhjyyttä, pelkkää tyhjyyttä. Maistui lähinnä harmaalta ilmalta. Ja harmaa ilmahan on pahaa. Epäilen falafelin olevan Turkin kristillisdemokraattisen puolueen keksintöä.

Jos kebaballergiani vielä jatkuu kauan, täytynee yrittää keksiä jotain muuta tilalle. Mitä, sen vain Kebabjumalat, Kebelos, Dönermitalleus ja Kalboderhänchenius, tietävät.

Olen myös edelleen käynyt paikallisten Podolskien kanssa pelaamassa fudista. Kun oma kuntoni on ehkä hieman kohentunut, tuntuu peli jo ihan mukavalta. Olen kyllä ihmetellyt sitä, että locaalit tuntuvat pelaavan aika höyhensarjan peliä. Jos jollekin epäonniselle Hässlerille sattuu pallo kuningaspelin tuoksinassa osumaan naamatauluun, pistetään peli yleensä poikki ja kuula palautetaan naamalla pelanneelle joukkueelle. Sama, jos joku sattuu saamaan monosta sukille, heti peli seis. Ei edes peruskuviota, jossa tilanne pelataan ensiksi loppuun. Ylikorostunut herrasmiesmeininki tuntuu vähän akkamaiselta peliltä. Eivät selkeesti ole jääkiekkokansaa nämä Asamoahit. Yhdellä jannulla kyllä viimekerralla tais murtua nilkka, se varmaan sattu ihan oikeesti. Fudasin sitä viel pallolla säkeille tilanteen jälkeen, noin niinkuin varmuuden vuoksi.

Kävin irlantilaisen Michaelin kanssa kattomassa uuden Indiana Jonesin ensi-illassa. Olin aluksi vähän hukassa, kun mainosten jälkeen saliin sytytettiin jälleen valot ja kankaan eteen ilmestyi kaksi jannua megafoonin kanssa. Arpoivat lipun ostaneiden kesken leffalippuja ja Indykrääsää. Julisteita ja sen sellasta. Toinen jannu heitteli jäätelöitä ihmisille ilmatteeksi. Sali oli ensi-illassa jostain syystä vain alle puolillaan. Mitään spoilaamatta voin sanoa, että leffa oli ihan ok. Yllättävän hyvin muuten puhuu se Harrisonin Fordi saksaa. Enemmän huvitti kyllä saksaa venäläisittäin puhuneet pahat tyypit.

Käytiin myös Bundesrepublic Deutschlands Haus der Geschichte -museossa kattomassa Euroviisut skriiniltä. Paikalla oli myös oma dragjuontaja ja pari muutakin Megapaulan kokoista dragsterisetää liikkeellä. Minua lähinnä pelotti. Tunnelma ei ollu erityisen katossa, varsinkaan kun Saksa sai vielä vähemmän pinnoja kuin Teräsbetoni. Yleisö meni kyllä selvästi sekaisin siitä, missä miehet ratsastaa. Kysehän on siitä, mikä sateenkaarikansaan uppoaa. Vastaus ei ilmeisesti ole niin yksiselitteinen kuin luulisi. En ollut aikasemmin tullut ajatelleeksi, että viisut ovat muuallakin maailmassa kuin vain Suomessa vastaantulijoiden kaistaa ajavan jengin suosiossa.

Paikalla oli myös sattumalta kolme vanhempaa suomalaista äijää, jotka asuvat Bonnissa ja ovat täällä duunissa. Tuli varsin dorka olo, kun about neljävitonen jurrissa oleva suomalainen äijä selitti latvialaistytölle maksullisista naisista Latviassa. Katosi kotimaankaipuu aika vikkelään siltä illalta.

Aion uudistaa Suomen saksankielenopetuksen. Täällä on varsin selkeästi huomannut, miten erilainen kieltenopetuskulttuuri Suomessa on kuin melkeen missä tahansa muualla Euroopassa. Suomen kouluissa saksaa opetetaan kieliopin ulkoaopettelun ja virheiden välttämisen kautta. Suomalainen jääkin helposti suu auki miettimään, mitäköhän tässä pitäisi sanoa, kun ei kielioppivirheiden pelon johdosta uskalla mitään sanoa. Muualla Euroopassa kieltä kokemukseni mukaan opetetaan enemmän keskustelun kautta. Puhutaan vain ja annetaan mennä, pikkuvirheillä ei niin väliä. Olen huomannut, että kielioppini on varsin hyvää tasoa muihin kansallisuuksiin verrattuna, sanavarasto on muilla sen sijaan parempi. Muut antavat vain puheen laulaa ja vähät välittävät mahdollisista virheistä. Heille kieli on vain väline, Suomessa taas usein pidetään oikeita sanamuotoja itseisarvoina. Mitä väliä oikeasti on sillä, sanooko jonkin asian ihan täysin oikein, jos keskustelukumppani kuitenkin ymmärtää täysin, mitä ajaa takaa? Kymmenen vuotta saksanopettelua koulussa on mieletöntä ajanhukkaa, jos kieltä ei tämän jälkeen juurikaan osaa tai uskalla puhua. Opettajille tietysti on helpompaa, että opetellaan vain konemaisesti kielioppia ja pidetään sanakokeita, joiden ansioista sanat muistaa ehkä vielä 10 minsaa kokeen jälkeen. Skolevuosina minuunkin on varsin syvälle juurrutettu ajatus, että puhu, mitä puhut, kunhan et tee virheitä. Tätä ajattelumalli sietää lentää romukoppaan. Aionkin ottaa edustajaani yhteyttä, vaikkei se pirulainen tainnut edes edarivaaleissa läpi päästä. Sarkomaa, vapise!

Täällä on vapaapäiviä koulusta viikolla melkein joka viikko. Toissaviikko oli kokonaan vapaa, viimeviikolla oli torstai vapaa, ensiviikolla ei ole keskiviikkona skolea. Jotain katolista meininkiä tai muuten vaan vapaata. Ite digaan kyllä enemmän skandinaavian meiningistä, jossa lomat ovat lukukauden aikana varsin minimissä ja kesäloma sen sijaan pitkä. Nyt tiistaina on käsillä vuoden suurimmat oikisjuhlat. Jurapartyt järjestetään vain parin sadan metrin päässä luukustani sijaitsevan pedagokisen tiedekunnan tiloissa. Jatkot jokseenkin kuuluisassa Tiefenrausch-klubissa. Mestoille tulossa 1500-2000 oikisjuhlijaa. Joten odotettavissa on villapaitojen vilinää ja nahkakenkien narinaa. Saas nähdä miten äijän käy. Keskiviikon vapaapäivä onkin kyllä tällä viikolla ihan tervetullut.

Kesäkuun alussa Bonniin pamauttavat pariksipäiväksi Joe, William ja Jack Suomesta sekä Averell Amsterdamista. Saas nähdä miten meikäläisen käy Daltonien matkassa. Pojjjaat tulloo ja helemat paukkuu!

Onnea kaikille viimeaikoina naimisiin menneille!

Kello lähenee jo aamun tunteja, joten on aika minun painua pehkuihin.

Micko

Kuvatuksia

2008-05-21T00:07:00.000-07:00

Haloo Suomi!

Nielaisin sanaisen arkkuni avaimen vahingossa muutama viikko sitten, eikä se ole vielä poistunut luonnollista tietä pitkin. Epäilen jonkun loppupään suoleni panttaavan sitä, sen verran mörinää on perästä kuulunut viime aikoina.

Tästä tragediasta johtuen joudun tällä kertaa antamaan kuvien puhua puolestani.

Kiipesin asuintaloni 18. kerrokseen tarkastamaan näkymät. Kuten aikaisemmin on jo monasti todettu, eroaa nägymä hiukan oman koppini näkymästä. Kuvattu Itä-Saksaa kohti.

Äiti-Saksaa kohti.

Kaakkois-Saksaa kohti.

Koillis-Saksaa kohti.

Etelä-Saksaa kohti.

Jokin aika sitten oli myös Maailma kylässä -tyyppiset vestarit Rheinaueparkissa.

Intiaanit möivät tofunakkeja.

Viime viikolla käytiin neljän päivän Erasmusexcursiolla Münchenissä. Aurinko paistoi ja bussissa oli kuuma. Matka kesti suuntaansa 8 tuntia.

Hotelli oli ihan jees.

Erasmuksia majoittumassa.

Tytöt eivät olisi halunneet millään poistua huoneestaan, sillä telkkarista tuli Germany's Next Top Model -maratoni.

Münchner Hauptbahnhof.

Paikallinen Hesburger.

Deutsches Theater.

Paul Breitnerplatz.

Jusun firman sivukonttori.

Käytiin kattomassa Glockenspieleä, jossa nuket heiluvat kirkontornissa jotta lapsen saavat hyvin unenpäästä kiinni.

Tyttöjä ei tuntunut koko homma paljoa kiinnostavan.

München 1972.

Jürgen Grabowski Bad.

Bernhard Cullman Kirche.

Wassermannplatz.

Rainer Bonhof Gebäude.

Ilmeisesti David Hasselhoffin kunniaksi rakennettu Hoffgarten bussin ikkunasta kuvattuna.

Pulu ui scheissessa.

Italiaano Anrea "the cat" Gatti. Tuli multa jo alkumatkasta kyselemään että "Mikko, wie sagst du auf Finnisch: Ich sehe das Meer?"

Hoffgarten edestä.

Kulmalta. The Hoff yöpyi täällä kuulema viimeksi 2004.

Takapiha lyhdyn läpi.

Avarat oli näkymät partsilta. I've been lookin' for freedom!

Kytät. Haneen!

Olympiapark.

Kun kerran Münchenissä oltiin, piti tietty käydä tarkastamassa kuuluisa Hofbräuhaus kaljamesta.

Sisäpihalta. Rymy-Eetussa on paljon parempi meininki, vai mitä Mervi?!

Prost!

Paikalla oli myös pro-jannuja.

Kuuluisa "Gelbe Kirche".

Jälleen kujalla.

Luokkaretkeläisiä Wolfgang Overathhaussin edessä.

Oltiin jo hetken eksyksissä, mutta onneksi Maximilian Churfuerst von Bayern näytti oikean reitin.

Löytyihän se määränpää lopulta. Kebabistan.

Käytiin myös sivistyskäynnillä Alte Pinakhotek -taidemuseossa. Paikassa ei kai saanut valokuvata mutta sehän ei vanhaa salakuljettaja Laitista pidätellyt.

Nättii.

"The Big One". About 5 metriä korkea.

Mun suosikki, "Hollantilaisia hemmoja hatut päässä sisällä mustissa releissä".

Madara tsekkaa jotain kuuluisaa taulua jostain kuuluisasta tyypistä.

Tämä oli joku Rafaelin duuni.

Tais olla Da Vinci.

Rembrandtin omakuva.

Hiukan yllättäen löytyi myös kuva Masusta ..

.. ja Ville Vimparista.

Pinakoteekin portaat feat. Riika Schule.

Liikunnan vuoksi kiipesimme myös läheiselle Der Bomber -vuorelle. Mustavalkonäkymä keskustaanpäin.

Saksassa myös koirat ovat isompia.

Englischer Gartenista.

Uli Hoeness Hütte Englischer Gartenissa.

Testattiin myös enkkupuiston Biergarten. Kyseisessä tornissa soitti puhallinorkesteri.

Svejki! Prost! Kippis!

Sorvin ääressä.

Käytiin myös uudestaan kattomassa Glockenspieleä.

Ja paria muuta kirkkoa.

Illan hämärässä Englischer Gartenissa.

Seuraavana päivänä oli vuorossa vierailu Münchenistä parinkymmenen kilsan päässä olevaan Dachaun keskitysleiriin. Todella pysäyttävä paikka. Ihmisten sanoinkuvaamatonta julmuutta toisiaan kohtaan.

Keskitysleiri oli sen verran kova pala, että kävimme pari tuntia rauhoittumassa Sambergersee:n rannalla. Joutsenot olivat varsin kesyjä.

Nättei oli.

Mun ainoa plääni Müncheniä varten oli, että vikana iltana, eli torstaina, ei voi lähteä kaupungille pyörimään, sillä perjantain 8 tunnin dösämatka takaisin saattaisi olla hummaamisen jälkeen tuskaa. Lopputulos oli tietysti, että torstai oli ainoa ilta, jolloin lähdimme kaupungille tosissaan setittelemään. Tälläkertaa itäblokki bailasi. Porukkaa oli liikkeellä Venäjältä, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Bulgariasta ja Suomesta. Mulla oli tanssilattia jossain vaiheessa aika hyvin hanskassa. Eteläeurooppalaisten geelikuontalojen näytti olevan hirveän vaikeata tulla floorille vetämään omia Ricky Martinin videoista opittuja viileitä tanssimuuvejaan, kun suomalainen urpo vetelee siinä läpällä vieressä itse-itseään-syleillen (taivutusten kanssa) tangoa jonkun reggaebiitin tahtiin. Semmottii.

Matka takaisin Bonniin sujui loppujen lopuksi varsin joutuisasti nukkuessa.

Olen muuten näköjään puolessatoista kuukaudessa jo unohtanut, miten suomea kirjoitetaan. Sen verran tuskaiselta tämä naputtelu nyt tuntuu ..

Tässä kaikki tällä erää.

Hyvää yötä ja huomenta!

Mikko

PS. Neiti L:lle Suomeen kovasti onnea tulevaan koitokseen! Me pidetään peukkuja täällä!!

Easy livin'

2008-05-10T01:00:00.000-07:00

'Tag yo! kuten jenkkituttavuus Nathan sanoo viikonloppusin, "kun ei tarvitse käyttää niin formaalia kieltä".

Viimeviikon stooriin sen verran jatkoa, että oltiin tosiaan pelaamassa hold'emia varsin kansainvälisessä porukassa. Tytöt eivät olleet pelanneet poukkeria kauheasti aikasemmin, saksalais- ja jenkkijäbät sitäkin enemmän. Kaikki sijoittivat peliin kahden euron panoksen, joten kokonaispotti kipusi kybään asti. Vaikka ei suurista rahoista pelattukaan, iski meikäläiseen jälleen sama setti kuin yleensäkin missä tahansa urheilussa tai pelailussa, eli häviötä ei voi suvaita. Pelini olikin varsin hermostunutta, mutta ekaa kertaa pitkään aikaan lapun iskeminen oli varsin hauskaa touhua. Tällä kertaa bluffasin, näytin kortit ja voitin. Kling sanoi kassakoneeni.

Nathanista sen verran vielä, että hää on varsin stereotyyppinen jenkkijäbä, joka veteli pokerinkin lomassa pizzaa ja cokista naamariin. Saksa varsin auttavalla tasolla, mutta kaveri ei siitä turhaan stressaa. Aloittaa lauseet saksaks ja lopettaa amerikaks. Ylipäätänsä hauska jannu, joka ei ota amerikkalaisuuttaan turhan vakavasti. Kyseisen illan pokerihousti asuu samassa soluluukussa pakistanilaisen sissin kanssa, joka diggaa laatia sääntöjä kämppään ja liimailla ohjelappuja ympäri luukkua. Tämä iski silmään wc-käynnillä.

Vapusta vielä sen verran, että silloin lähes kaikkien talojen eteen täällä ilmestyi alla olevassa kuvassa näkyviä koivupuita koristeineen. Kuva on Kirschalleelta. Vappuaaton iltana paikalliset Liischat ja Lasschet väänsivät Maistäng-skebojensa ympärille kovalla kiireellä kreppipaperia ja kaikenmaailman hilavitkutinta koristeeksi. Riikan studybuddy Kreisi Kat selvensi, että sakukoivu asennetaan niiden talojen ulkopuolelle, joissa naimaton tyttö asuu yhdessä miehen kanssa. Tangot on tarkoitus koristella ja asentaa salassa, ettei talon langennut nainen tiedä, kuka tihutyön takana on. Puuhun ripustettu nimikyltti kertoo synnintekijä-mimosan nimen.

Elämä täällä ylipäätänsä on aika iisiä. Koulua ei ole liikaa eikä tarvi stressaa duunista tai sen semmosista ollenkaan. Kuukauden jälkeen ei enää energiaa kulu turhaan uusien asioiden ihmettelyyn vaan elbaaminen on nykyään jo aika helppoa ja yksinkertaista. Muutenkin on aikaa tehdä, mitä huvittaa. On aikaa kelailla vaan omia juttujaan ja sitä, mitäköhän sitä elämällään tässä tekisi. Kun on vielä mukavia ja rentoja tyyppejä ympärillä, mikäs täällä ollessa. Tiivistäen voisi sanoa, että arki täällä on aika luksusta. Olen ollut viimepäivinä varsin tyytyväinen siihen, että hiffasin (ainakin osittain) tilanteeni hienouden nyt, enkä vasta sitten, kun on aika palata Suomenlahden pohjoispuolelle, lempeiden Itämerenpuhurien syleilyyn.

Toisaalta tietty on aina mukavaa, kun pääsee vähän irti arjesta, vaikka arki kuinka hienoa olisikin. Arjen tuulet sivuun puhalsi tällä viikolla vierailulle saapunut Janne eli Kalle Kyy Suomesta. Janne on Brysselissä parin viikon keikalla ja sieltä käsin kävi muutaman päivän turneella myös täällä Nordrhein-Westfalenissa. Tiistaina pyörittiin ilta Bönnschistä tunnetussa Bonnissa ja keskiviikkona valloitettiin puolentunnin junamatkan päässä oleva Kölsch-oluen ja Kölninveden (Suomessa "Juhananvesi") kotipaikka Köln. Kun on kuukauden verran vaikuttanut menemään täällä Bonnissa, joka on asukasluvultaan noin puolen Helsingin kokoinen, oli varsin piristävää mennä rennossa seurassa miljoonakaupunki Kölniin. Turisteja paljon enemmän liikkeellä, joten hintatasokin oli snadisti Bonnia korkeampi. Muttei paljoa.

Janneparka oli entisenä oululaisena lähtenyt Suomesta matkaan talvikengät jalassa, joten jäbä kulkikin 27 asteen lämpötilassa ympäri stadeja käytännössä saunat jalassa. Täytyy tosin sanoa, että ei tuntunut miestä pahemmin haittaavan. Alla kuvia tiistailta ja keskiviikolta.

Kyy Oxfordstrassella Bonnissa. Pakko kai se on uskoa, it's summer in the city!

Kölnin Hauptbahnhof tuomiokirkon portailta kuvattuna.

Kölnin tuomiokirkko on kaupungin epävirallinen symboli. Rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla ja byksi "valmistui" noin 600 vuotta myöhemmin 1880. Paikalliset kutsuvat Herranhuonettaan "ikuiseksi rakennustyömaaksi", sillä byksi on yhä jatkuvasti työn alla. Kuulema sitten kun mökki tosissaan valmistuu, on maailmanloppu käsillä. Joten toivottavasti tunnolliset saksalaisduunarit kehtaavat pitää muutaman ylimääräisen tsuffetauon päivässä. Bynksi on kyllä varsin vaikuttava ja en ihmettele yhtään sitä, että se on varsinkin menneinä vuosisatoina saanut kansan syvät rivit nöyrälle tuulelle.

Yksi sisäänkäynneistä.

Sama kuin edellinen.

Tornit ovat 157 meetriä korkeita.

Sisältä.

Vierailupäivänä paistoi ikkunoista Herran kirkkaus.

Hienoja yksityiskohtia kirkosta löytyy loputtomasti.

1980-luvulla rakennettu kirkon Miami Vice -tyylinen laajennusosa poikkeaa hieman muusta goottityylistä.

Säpinää kävelykadulla Kölnissä.

Löysin myös muutama viikko sitten hukkaamani Maseratin eli Ma$en.

Michael Jackson - Black & White.

Zwei Volkswagens. Ein Reich. Keine Fahrer.

Hieman väriä mustavalkosettien väliin.

Kyy paussilla Kölnissä.

Kauppakadulta löytyi köyhän miehen Kiasma, jossa ilmeisesti tuhti kosteusvaurio. Sen verran tuppaa tuo seinä pullistelemaan omiaan.

Patsastelijaherrat oli laitettu jäähylle laatikon sisään.

Aivan kujalla vanhassa Kölnissä.

Rheinin rantsussa.

Katumaalari työn touhussa. Teki mieli mennä antamaan pari neuvoa värien käytöstä.

Iisalmessa on hienompia.

Nimi kertoo oleellisen.

Stressasin Kölnin steissillä, etten vaan vahingossa taas mene väärään junaan ja joudu Aacheniin, kuten kuukausi sitten.

Kiitokset Jannelle vielä loistavasta seurasta. Kerro terveisiä myös Ainolle ja Satu Hassikselle Brysseliin. Saa tänne kaikki muutkin suomipojat ja -tytöt tulla käymään!

Mitä kuuntelin tänään: Charlie "The Bird" Parker with Strings - The Master Takes. Eli tänään olen kulkenut kivikkoista, mutta kovin aurinkoista tietäni kohti uusia haasteita jazzin tahdissa. Alunperin George Gershwinin Summertimeen ei kyllästy ikinä!

Kelit ovat tosiaan olleet nyt viikon verran moitteettomat. Kun Suomessa joka vuosi saa lukea lööpistä, että talvi yllätti autoilijat, voi nyt reilusti sanoa, että kesä yllätti vaihtarit. Säätiedotus lupaa myös seuraaville viidelle päivälle pelkkää aurinkoa ja about 26 asteen lämpötilaa. Normaalisti täällä ei kuulema ole sentään näin lämmintä tähän aikaan. Tuutorini Julia oli sitä mieltä, että tämä toukokuun lämpö merkkaa sateista loppukesää. Toivottavasti sateet alkavat vasta sinä hetkenä heinäkuun lopussa, kun astun arjalaiselta maaperältä Air Berlinin nokka kohti Helsinkiä osoittavaan lentokoneeseen.

Äsken kun dallasin himaanpäin, näytti lähitalon lämpömittari vähän ennen yhtätoista illalla vielä kahtakymmentä astetta.

Muuta kuluneella viikolla tapahtunutta: Riikan viereen luennolla nukahti pilveä ennen luentoa polttanut AdiHash paitaa kantava sakemannijannu. Oikiksen edessä jaettiin kuulema promotarkoituksessa myös bisseä keskellä päivää. Itse en sattunut olemaan mestoilla. Anna unohti avaimensa kotiin täällä Römerlagerilla. Ovien avaamisesta vastuussa oleva Türtutor ei suinkaan pitänyt hallussaan yleisavainta, vaan avasi Annan oven hengariviritelmällä. Törmäsin myös ensimmäiseen itäsaksalaiseen jannuun täällä. Olin blueskuppilassa valinnut paikkani strategisesti väärin ulko-oven vierestä, joten kun tuhdissa jurrissa ollutta jannua heitettiin ulos, kaatui miäs puolittain päälleni. Kun äijä oli onnellisesti saatettu katukivetykselle, vinkkasivat hefen kaverit mulle tiskiltä, että "älä välitä, se on itä-saksalainen". Satuin myös todistamaan huumepidätyksen eilen. Yliopiston päärakennuksen takana kadulla makasi kybän aikaan illalla naamallaan jannu, ympärillä kolme siviilipukuista ässää. Kävin parturissa ekaa kertaa saksaksi. En kovin hyvin puhu hiustenleikkuuta saksaksi, joten spennasin kutrieni trimmaamista etukäteen hiukan. Olis vähän lyhyemmäksi saanut vielä ottaa, muuten ei oikein voi kyllä valittaa. Ilmeisesti taikasana "kürzer" toimii myös hiusbisneksessä. Sain myös tietää, että vain puolen kilsan päässä luukustani sijaitsee Römerbad, ulkouimala Rheinin rannalla. Rheinissä ei sentään voi uida scheittisyyden ja kovien virtausten takia. Täytyykin tässä joku päivä kaivaa rantaleijonahousuni naftaliinista ja lähteä baadiin pullistelemaan.

Ajattelin sijoittaa roponi germaaniin koirataiteeseen.

Tai saa nyt nähdä.

Blueslafkassa oli wc-tiloihin sijoitettu jokapojan unelma, tuunattu baarijakkara. Mitä sillä tekee vessassa, en tiedä.

Ilmeisesti joku Bailey's-juttu, edelleen bluespaikasta.

Mulla on seuraavan kerran koulua vasta 19.5., ensiviikko kun on vapaa Pfingstenin takia. Jotain katolista meininkiä siis. Häpeillen joudun myöntämään, että en oikein tiedä, mikä uskonnollinen setti on nyt menossa. Joku viisaampi kertokoon! Ensi tiistaina lähdemme noin viidenkymmenen Erasmustyypin kanssa neljän päivän reissulle Müncheniin. Ilkka, mites se tiistai, ootko vielä mestoilla sillon siellä?

Naapurille pitää sanoa se, että banskubiniä en ole vielä kaupasta löytänyt. Eli kyseessä saattaa olla vain baareista saatava tuote, joka sotketaan paikanpäällä. Sen tuominen tuliaisena Suomeen on siten vähän hankalaa. En kuitenkaan lannistu helpolla, tuon vaikka baarin mukanani Suomen jos tämä sitä vaatii. Joten banaani-intoilijat, huoli pois, olette hyvissä käsissä.

Bis später!

M

p.s. asialliset ja asiattomatkin kommentit ovat edelleen tervetulleita!

Kesä!

2008-05-04T05:43:00.000-07:00

Guten Tag y'all!! kuten jenkkituttavuus Nathan sanoo.

Vappu takana, kesäinen toukokuu edessä.

Edelliseen postaukseen liittyen täytyy sanoa, että on jännä huomata, miten kummia asioita sitä oikeastaan Suomessa kaipaa. Sauna on tietysti yksi vakiohomma, mutta sen lisäksi olen nyt vappuhulinoiden keskellä miettinyt jopa sitä, että on varmaan hienoa tilata baarissa ekaa kertaa Suomessa. Kun voi tilata yhden keiton ja saada sellaisen. Jos täällä menee baariin ja sanoo, että ”Yksi olut, kiitos.”, niin baarimikko kysyy hölmistyneen näköisenä että ”Olut? Minkälainen olut?”. Täälläkun eri olutmerkkejä ja -laatuja on vaikka kuinkapaljon.En ole vielä siis oppinut arvostamaan uusia lukuisia vaihtoehtojani. Nihkeintä on, kun tilaa saksaksi ja baarimikko vastaa englanniksi, että meillä on monenlaisia oluita .. mitäköhän sais olla. Joku paikallinen väitti ettei muka johtuisi mun heikosta ääntämyksestä tai tyhmästä kysymyksestä vaan siitä, että jotkut sakemannit mielellään puhuvat enkkua muukalaisille, jotta voivat oppia kyseistä kieltä .. Enpä taida uskoa. Jokatapauksessa Suomessa kaikki on helpompaa meille onnen kerjäläisille, kurjuutemme kuninkaille.

Viime viikon luennot menivät vaihtelevasti. Siviilioikeudenkurssilla tuntui välillä turhauttavalta, kun ainakin puolet jutuista menevät edelleen ohi. Siviilioikeuden proffa tosin on varsin rennonoloinen jannu. Me vaihtarit saamme osallistua semesterin lopussa paikallisten kanssa samaan kirjalliseen kuulusteluun. Mutta jos tuntuu, että koe on liian paha, saamme me myös tehdä kokeen jälkikäteen suullisesti. Yhdellä luennolla menneellä viikolla pari ehkä viisivuotiasta pikkupoikaa juoksi parin minuutin ajan edestakaisin ison luentosalin taka-osassa huutaen ties mitä jostain kumman syystä. Proffa totesi vain huvittuneena, että tämähän on ihan kuin tennisottelua seuratessa. Saksankurssilla sen sijaan välillä tuntuu, että jotain edistystä on jo tapahtunut. Pystyy selittämään juttuja saksaksi ilman että miettii, mitä sanoo etukäteen. Ja vanhoja koulussa opittuja sanoja palaa sieltä täältä mieleen.

1.5. oli täällä myös yleinen vapaapäivä. Vappuaattona menimmekin Annan, Lauran ja Murielin kanssa talobaariimme Tanz in den Mai –juhliin. Eli tanssien toukokuuhun. Etkot pidettiin tällä kertaa Annan luona. Varsinaisissa juhlissa oli ihan hyvä meininki ja porukkaa jopa enemmän kuin edellisellä kerralla kun kävimme tarkastamassa menon kellarissa. Ainoa paikka, jossa oli vähän väljempää, oli tanssilattia. Tämä pohjoisen poika joutuikin näyttämään keski- ja etelä-eurooppalaisille geelitukille ja ketjukauloille miten kellarihumppaa tosiasiassa tanssitaan. Muuvieni vaikutus oli suhteellisen sama kuin Suomessakin, eli ainakin tilaa tuli heti lattialle kun pääsin vauhtiin do-the-Robot(tm)-muuvini kanssa. Tanssii tähtien kanssa –ohjelman seuraaminen netistä ei ole selkeästi mennyt hukkaan! Kun kerran pääsi vauhtiin, pitikin sitten jatkaa sheikkausta pikkutunneille asti.

Talobaarissa oli savua ja tunnelmaa. Paikka koristeltu ilmeisesti erivärisillä vessapapereilla. Tanssilattia häämöttää takana.

Pitkälle venyneestä setittelystä johtuen ei herätys seuraavan päivän picnicille ollutkaan kaikista helpoin. Järkkäsimme noin seittemän suomalaisen ja ehkä noin kahdeksan ulkomaalaisen kanssa vappupicnicin Rheinaueparkissa Rheinin rannalla. Muun maailman edustajia oli muun muassa Latviasta, Saksasta, Belgiasta ja Jenkeistä.

Kun saavuin yhden tienoilla mestoille Rheinauen metropysäkille tyylikkäästi noin tunnin myöhässä, päätti sateen herra avata kostean arkkunsa juuri samalla hetkellä. Pelkäsin jo, että picnicci olisikin samantien ohi, mitään katosta paikalla kun ei ollut. Pitelin sadetta metroasemalla muutaman minuutin, sen jälkeen rouva aurinko antoikin taas kyytiä jo nuoriherra sadepisaralle ja ulko-oleilu oli jälleen mahdollista. Paikalle oli saatu myös grilli joten hommat ja meno oli kaikinpuolin tikissä. Oikeastaan aika sama fiilis kuin toukukuun ensimmäisenä Suomessa yleensä, eli väsyneenä puistoon odottelemaan sateen alkua. Olimme Riikan kanssa tehneet fisuja kyseistä tilaisuutta varten. Minun nollaseiska fisupullolleni tuli hintaa about 7 euroa yhteensä. Fisut olivat tietenkin heti hitti kansainvälisessä seurassamme ja sai myös oman koneeni jälleen hyrräämään ja hymyilemään. Jenkkijannu oli heti mukana juonessa ja selittikin, että ”jos juon tätä suuvettä tarpeeksi, ei mun tartte pestä hampaita ollenkaan tänään!”. Jenkit, you gotta love them.

Metroasemalla suojassa sateelta.

Metroasemalla ihmisiä viihdytti Thomas Munknebel & die Bonnfires.

Spottimme sijaitsi kivenheiton päässä metrikseltä, snadin kukkulan päällä.

Kukkulan toisella puolella oli karnevaalimeininkiä.

Spotti oli varsin jees. Kuvassa Robert huolehtii grillistä. Takana Deutsche Telekomin byksi.

Anna pelas varmanpäälle vaikkei edes satanut (paljoa).

Hienosti rajattu kuva Annasta, Laurasta ja allekirjoittaneesta.

Ulkomaalaiset oli tehty sokerista. Paitsi jenkkijäbä joka oli tehty rohkeudesta, vapaudesta ja kuohuviinistä.

Madara ja suomalainen lakki.

USA-Deutschland-Finnland-connection.

Riikka koristeli Mikkonsa juhlakuntoon.

Iloista porukkaa Poppelsdorfin siirtymätaipaleella menossa kohti seuraavaa etappia.

For those about to barbecue, we salute you!

Välillä piti pysähtyä hiukopalalle katukeittiöön.

Baarissa.

Pique-Nique kesti about kuutisen tuntia. Sitten suuntasimmekin takaisin kaupungin ytimeen ja Poppelsdorfille baariin. Koko porukka oli kuitenkin jo aika väsyksissä tässä vaiheessa, joten suurin osa Mayday-ryhmästämme suuntasinkin kohti kotia hetken baarissa istuskelun jälkeen. Kolmen suomalaisen ja yhden saksalaisen vahvuuteen kutistunut tanssiorkesterimme lähti kuitenkin vielä tarkastamaan Hauptbahnhoffin lähellä olevaa yökerhoa. Olimme kuitenkin aikaisin liikkeellä ja koska paikka olisi auennut vasta kympin tienoilla, eksyimme yökerhon sijaan sattumalta varsin viehättävään kellaribaariin, jossa oli livebändi soittamassa bluessia. Yhden Bitburgerin (”Bitte ein Bit!”) ja muutaman kitaran lempeän vaikerruksen säestyksellä esitetyn kappaleen jälkeen alkoi kuitenkin väsy iskeä jälleen Suomineidon lapsien puseroihin, joten oli aika vastata Römerlagerin kutsuun ja siirtyä takaisin kämpille untenmaille. Olin kotosalla jo ennen puoltayötä, mutten tietenkään päässyt nukkumaan ennen aamuviittä. Piti vielä kuunnella Loirin uusimpia levyjä ja kertoa mauttomia juttujani messengerin välityksellä Sällille Amsterdamiin ja Big Willielle Singaporeen.

Heikko foto blueskellarista.

Pikajuna yössä kiitää halki Bonnin, unen läpi kuulen äänet oudon musiikin. Väsynyttä päätä vieraat kuvat kuljettaa, on kauas taakse jäänyt kotimaa. Menen minne vaan, se minut aina kiinni saa. Ei sitä läheltä nää, koti-ikävää.

Nyt yks viikko skolea edessä, sitten onkin jo vapaa viikko koulusta. Joku spring break hässäkkä tai semmonen. Tuolloin suuntaan Erasmus-porukan kanssa Müncheniin neljän päivän excursiolle.

Mise muuten, täällä oleva bilsanopiskelijamme Laura on alunperin Kotkan flikkoi ilman siipii ja jo lupautunut oppaaksi jos tulee tarvetta mennä fiilistelemään viime kesän Meripäivien meininkiä joskus tulevaisuudessa. Kuulema kaupungilla on paljon muutakin tarjottavaa kuin mitä Santalahti-Kairo-Sapokka-Segeli-Seurahuone-akselilla viime suvena näimme. Mä en ainakaan usko ennen kuin nään :D. (.. kellot, mitkä kellot?! Verhot, mitkä verhot?!)

Jättäkää muuten kommentteja, jos vaan jaksatte. Niitä on mukava lukea ja arvailla, että kukakohan tämänkin on kirjottanut. En myöskään pane yhtään pahakseni, jos joku välillä käyttää nimimerkkiä, josta jopa voisi henkilön tunnistaa :)! Ylipäätänsä mulla ei ole mitään hajua, ketkä näitä juttuja lukevat. Toisaalta haluaisin tietää, ketä lukijakuntaan kuuluu, mutta toisaalta taas on ihan hauska kirjoitella tuntemattomalle yleisölle. Se olisi siistiä, että sitten joskus kesällä kun Suomessa taas tavataan, kertoisitte jos olette näitä pienen matkaajan höpinöitä jaksaneet silloin tällöin seurata.

Olen kohta menossa pelaamaan pokeria jenkkijäbän, latvialaistytön, saksalaishefen, belgialaismuidun ja suomalaisfriidun kanssa. Saa nähdä matkaavatko voitot tällä kertaa jäänmurtajalla Suomenlahden pohjoispuolelle.

Ja jos seuraavaa postausta ei kuulu, johtuu se tämän god damn Bloggerin käyttöliittymästä, joka on ehkä maailman surkein ja epäkäytännöllisin. Jos vielä intoa kirjoittamiseen löytyy, täytynee ehkä muuttaa muualle.

Bonnissa kaikki hyvin!

-micoud

ps. Täällä on kesä!

Helsinki Cadenza

2008-04-27T09:58:00.000-07:00

Kohta kuukausi reissua takana, alkavalla viikolla teillä vappuhulinat siellä Suomessa ja elämä tuntuu hymyilevän. Kuulemani mukaan säät ovat hellineet myös, Koulun Riikkaa lainatakseni, teitä ”Väinämöisen lapsia” siellä pohjolassa? Täällä on tuntunut mukavan kesäiseltä jo about viikon.

Älkää ymmärtäkö blogin nimenkin jo lupailemaa Suomifiilistelyäni väärin, sillä olen viihtynyt täällä varsin hyvin ja tutustunut moniin uusiin kiinnostaviin ihmisiin ja meininkeihin. Eka kuukausi on mennyt kuin Lufthansan siivillä. Välillä ihmisten vieraanvaraisuus ja lämpimyys jopa yllättävät. Esimerkiksi, kun mainitsin juratuutorilleni Jonalle, että lähikuukausina saattaa tänne tulla isompikin iskuryhmä suomipoikia kerralla käymään, oli hän heti tarjoamassa omaa kämppäänsä myös majapaikaksi. Itse kysyin vain, josko olisi saanut patjoja lainaksi muutamaksi päiväksi. En kuitenkaan ole kyseistäkään jannua kuin parisen kertaa tavannut. Toinen sydänmellisen vieraanvarainen hetki viimepäivinä oli, kun olimme kolmen suomalaisen ja parin paikallisen voimalla viettämässä oikisiltaa lopulta Mausefalle nimisessä ravintolassa. Paikan baarimikko oli kanssa oikislaisia, piti paikkaa auki vain meitä varten vaikka olisi varmasti ollut itse jo unentarpeessa. Ja suomalainenhan ei kovin helpolla kotimatkalle ilman pakkoa taivu.

Täältä jonkun tuhannen kilometrin päästä katsottuna Suomi vaikuttaa varsin hienolta paikalta elää. Niinhän se onkin, mutta kaipa sitä on Helsingissä niin lähellä sitä kaikkea, että piti tulla tänne asti se taas jälleen kerran tajuamaan. Hienoja hetkiä Helsingin tulvii pienen kulkijan mieleen näin sunnuntai-iltana enemmän kuin sieniä sateella. Lonkalta heitettynä esimerkiksi hiljainen Aleksanterinkatu jouluvalaistuksessa kymmenen asteen pakkasessa kun kävelen Aleksandriasta illalla kohti Töölöä. Kesäiltapäivänä herään avonaisen ikkunani ohi kulkevan sporan kolinaan. Kesäaamuna kävelen Länsisataman ja Ruoholahden ohi kohti kotia kaupungin jo heräillessä uuteen aamupäivään. Tuomiokirkko nelosen ikkunasta tiirailtuna, tekee mieli välillä jäädä pois kyydistä ihan vaan ihastelemaa. Jatkan kuitenkin aina matkaani. Skattan, eli Suomen Manhattanin, kapeat hiljaiset kadut ja näkymä faijani parvekkeelta länteenpäin ("Manhattan skyline" minulle). Lehtisaaren kuolemanhiljainen ostari. Lehtisaaren ”San Siro” ja ”Beachi”. Syksyn saapuminen ja ensimmäiset keltaiset lehdet kuuman kesän jälkeen Hesperiankadulla. Hietsun kärki kesäiltana, kun tuntuu että huomisen murheet ovat vain murheita huomisen. Lapsuuden majat ja muut rynnimiset Lövön metsissä ja pelit kentällä. Meikun koriskenttä kesällä, samoin Sykin yläkenttä. Lehtisaaren kentällä oli oja liian lähellä. Kouluaikoina kesäloman ensimmäinen päivä ja loputtomilta tuntuneet mahdollisuudet. Koulun alkaminen kesän jälkeen ja koulukavereiden jälleentapaaminen. Omat salaiset maalaushetkeni aamuyön tunteina Mechelininkadulla. Pari alkukesän lämmintä päivää viime kesäkuussa Masun ja muiden kanssa Tervasaaressa. Kaikki ne hienot hetket kaikkien teidän hienojen ihmisten kanssa. Ja niin edelleen.

Tottahan tietysti on, että kuten aika, myös välimatka kultaa muistoja. Ei tule ajatelleeksi niitä arkipäivän ongelmia, mitä Suomessa tapaa. Ei puolen vuoden pimeyttä. Ei loskakelejä tai hyttysiä. Ei oikisopiskelun aiheuttamaa turhautumista. Ei aina myöhässä tai liian ajoissa olevaa kolmosen sporaa. Ei samassa vaunussa matkustavaa surullisen harmaata nestetaistelijaa, jolla on alkuvuoden suihkut jääneet ottamatta. Vaikka olenkin Suomen uutisia täällä varsin tarkkaan seurannut, jotenkin kaikki onnettomuudet ja jengien välienselvittelyt eivät yhtään tummenna kuvaani Suomesta. Sitä kuvaa, jossa aurinko aina paistaa ja jossa järvet ja taivas kilpailevat sinisyydellään.

Luulen, että kun kesäkuussa palaan viikoksi Suomeen, ei mikään pysty estämään ensihetkien iloani. Vaikka vettä tulisi rännistä kuin rahaa WinCapitan valuuttakaupoista, fiilis on varmaan jotakuinkin samaa luokkaa kuin ekaa kertaa intistä lomille päästessä. Kun vaan istuu bussissa ja miettii, että onpa tämä hienoa. Kun saa vain istua tässä ja mennä minne huvittaa. Osaa taas hetken arvostaa niitä pieniä asioita, mitkä Suomessa ja Stadissa ovat kohdallaan. On jälleen omiensa parissa, ”ystävien seurassa”, kuten Radio Helsingissä tavataan sanoa.

Eniten härmänkaipuuta varmaan aiheuttaa se, että on vähän alakynnessä paikallisiin nähden kun ei osaa kieltä täysin tai paikallisia tapoja. On vieraana heidän hienossa talossaan. Vaikka lokaalit olisivat kuinka vieraanvaraisia, on aina kuitenkin ainoastaan se vieras jannu heidän kesteissään. Juttu lienee jokseenkin sama, kuin mitä hotellimajoituksesta yleensä sanotaan. Hienoonkin Hilttoniin kyllästyy pidemmän päälle ja kaipaa jo omaan kotiin omaan rauhaan. Luultavasti siinä vaiheessa kun opin tämän kanssa täysin elämään, onkin aika jo palata takaisin Stadiin, Suomineidon helmaan.

Olen huomannut, että näin iltaisin ja öisin Helsinki tuntuu paljon hohdokkaammalta kuin päivisin. Pimenevä ilta vie selkeästi ajatuksia kohti pohjoista minun kohdallani. Ehkä tämä liittyy siihen, että kesäilta ja -yö ovat aina olleet lempiaikojani Stadissa. Se ei ole yhtään auttanut asiaa, että olen silloin tällöin ennen nukkumaanmenoa luukuttanut iPodistani Vesku Loirin esittämää Eino Leinon Nocturnea ja välillä myös Sibeliuksen Finlandiaa. Noctunessa on vaan jotain tosi suomalaisen tuntuista.Vaikka mulla ei olekaan mitään hajua, mikä hiton kottarainen ruislintu on, tai miltä kaskisavu oikeasti tuoksuu, puhumattakaan siitä, miten uskontoni soipa säveleinä, on kyseisessä runossa ja biisissä jotain tosi kaunista härmäläistä läsnä. Vaikka ei sanoja niin ymmärtäisikään, tuntuu laulua kuunnellessa, että tässä on nyt jotain tosi meikäläistä kyseessä. Koskettaa syvältä ja tuntuu hyvältä. En tiedä voiko muihin suomalaisiin yleistää mutta olkoon. Olen kyllä noudattanut samaa rituaalia välillä Suomessakin, ettei tässä sinänsä mitään uutta ole.

Eikä tämä Suomifiilistely tosiaan ole mulle mitenkään negatiivinen juttu. On mukava huomata, että viihtyy täällä, mutta on kanssa hienoa palata kotiin, kun sen aika koittaa.

Eilisestä sen verran, että olin ekaa kertaa paikallisten Bierhoffien kanssa pelaamassa fudista. Poistin uudet nappiksetkin sitä varten. Kenttä oli iso, mutta ei ihan täysimittainen sentään. Isot byyrit oli. Ekat viis minuuttia tuntuivat iha siisteiltä, sen jälkeiset kaks tuntia putkeen ei niinkään. Taso oli ihan siedettävä, eli parhaat semmosia Mikko Kohtaloita ja Korhosen veljeksiä, keskitaso vähän perus harrastelijajengiä kovempi kuin Suomessa. Omalla kohdallani peli-ilo katosi tosiaan heti alkuun johtuen lähinnä heikosta pelikondiksesta. En oikein meinannut pysyä kahta tuntia ylösalas kenttää ravaavien Fringsien matkassa. Täytynee lähteä tästä jokupäivä lenkille. Paikalliset Kahnit pelaavat joka viikko lauantaisin ja sunnuntaisin yhdentoista aikaan. Tänään pelit peruttiin aamulla kun paikalle olisi tullut vain 5 jannua. Eilen jengiä oli lähemmäs 20. Ensiviikolla on tavoitteena sama kuin mitä Forssell aikoinaan teki, eli Saksan leirillä viisi häkkiä noin viidellä ekalla kosketuksella.

Eilisiltana oli vielä hippituutorini frendien järkkäämä picnicsetti yliopiston päärakennuksen edustalla olevalla isolla nurtsikentällä. Paikalla oli porukkaa vaikka kuinka ja yllättäen varsin kansainvälinen tunnelma. Myös yksi Suomessa vaihdossa viime syssynä ollut tyttö mestoilla. Oli kuulema asunut Vuolukiventien asuntolassa Viikin lähellä. Ei kuulema maailman siistein byksi sekään. Hehkutti Tehosekoitinta ja Töölönlahden kahvilaa. Jauhoin myös yhden san franciscolaisen jannun ja hong kongilaisen tytön kanssa vähän enemmän. Tyttö oli fiiliksissä Aki Kaurismäen leffoista ja ei meinannut pysyä nahoissaan kun satuin muistamaan Mies vailla menneisyyttä –pätkästä sen ”Varastit suudelman” –lainin. Mukavaa porukkaa kaikinpuolin liikkeellä.

Johanna Karstila, sulla on muuten kaksonen Bonnissa. Oikislainen. Otan kuvan ja lähetän jahka kehtaan :D.

Aika jännä, että tulin tosiaan Saksaan kirjoittamaan blogia Suomesta. Sama kuin lähtisin Tallinnaan tapaamaan joulupukkia.

Rauhaa ja rauhatonta vappua,

M.

Der Ilkalle vielä onnittelut eilisen syntymäpäivän johdosta. I’ll see you in Munich dude!

Hippie Hippie Shake

2008-04-21T02:00:00.000-07:00

Mitä kuuntelin tänään: Håkan Hellströmin uusin För sent för Edelweis sekä Robert Plantin ja Allison Kraussin yhteistuotos Raising Sand. Tsekatkaa jos huvittaa, molemmat varsin iisisti saatavilla netistä. Sen palasen, jonka sielustani menetän ottamalla hyvää musaa netistä ilmaiseksi, saan varmasti kahtena uudenveroisena biittinä takaisin kuuntelemalla kyseisiä tuotoksia. Sen verran hyvälle tuulelle tekevät.

Käytiin suomalaisen Annan ja belgialaisen oikistytön Murielin kanssa tarkastamassa asuintalomme kellarissa oleva svengaavasti nimetty RölaBar. Etkot pidettiin Murielilla. Hän asuu A-rapussa, minä, kuten sanottu jo monasti, asun B-rapussa. Kävi ilmi, että samalla parinhuntin vuokranmaksulla voi saada tuurista riippuen hyvinkin erilaisen näkymän.

Murielin viidennen kerroksen ikkunasta näkyy muun muassa der Rhein.

Omasta ikkunastani näkyy Augustinumin eli Elokuunkodin vanhustalot. Rajasin kuvasta pois etualalla olevat roskapöntöt, koska ne tuntuivat liian masentavilta.

Tässä vielä kuva A-rapun ulkopuolelta.

Talobaari on auki aina tiistaisin ja torstaisin. Happy hour -hinnat ovat voimassa kahteentoista asti. Tuolloin puolenlitran hiivasta saa pulittaa euron. Häppärin jälkeen hinta kipuaa puoleentoista. Baari sinänsä on vain about 80 neliön kokoinen ahdas kellarihuone. Porukkaa oli tällä kertaa liikkeellä kuin Turusen pyssyssä. Ihan ok mutta tuskin tulee pahemmin kellarissa roikuttua. Inspector Laitinen joutui jättämään leikin kesken tsekkausiltana jo ennen puolta yötä johtuen seuraavana aamuna 8.45 odottaneesta Immigration Officen eli Ausländeramtin haastattelusta.

Tiskillä.

Tarkastusiltana kova hitti vaikutti olevan SingStar ja saksalaiset klassikot.

Jälkikäteen voi sanoa, että ihan hyvin olisi voinut jatkaa vaikka kasiin asti aamulla, sen verran sutjakkaasti aamun haastattelu meni. En siis joutunut heiluttelemaan setelituppoa viranomaiskoneiston edessä tai muistuttamaan ketään runsaat puoli vuosisataa sitten Lapissa pidetyistä isohkoista grillijuhlista. Paljon leimoja vain papereihin ja kohti uusia haasteita vei tieni kapea ja kivikkoinen.

Koska Ausländeramt oli viimeinen varsinainen Saksaan pariksi kuukaudeksi muuttamiseen liittyvä viranomaiskohde kohdallani, heräsikin Riikan kanssa keskustelua siitä, mitä nyt sitten? Mikä on sija härmäläisen yhteiskunnassa, joka pitkälti rakentuu byrokratian ja pilkun vähättelyn kivijaloille, kun viranomaiskoneisto on kertaalleen käyty läpi? Onko meitä olemassa ilman byrokratian kahleita vai onko meistä tullut osa koneistoa? Tähän kysymykseen varmaankin saamme vastauksen lähikuukauksien aikana. Korkealentoisen ja ehkä jopa vähän runollisen pohtimisemme keskeytti se, että oli perjantai ja aika ottaa soppaa eli schoppaa.

Perjantai oli tarkoitus viettää oikistuutorini Jonathanin ehdottamalla jonkun nimettömäksi jääneen bändin keikalla nimettömäksi jääneessä baarissa. Etkot pidettiin tällä kertaa latvialaisopiskelija Madaran kotona Poppelsdorfissa. Oma luukkuni olisi sijainnut rutkasti lähempänä keikkapaikkaa, mutta harjoittamani kaikki-tavarat-lattialla-ja-siten-yhdellä-vilkaisulla-nähtävillä-politiikan johdosta kopperoni siivoamiseen olisi saletisti mennyt pari päivää. Alla kuvia Poppelsdorfin huudikoilta.

Poppelsdorferallee.

Iha ok näkösiä asumuksia samalla kadulla. Vähän kyllä tekemällä tehtyjä, ite diggaan enemmän näistä pohjoispuolen betonilaatikoista.

Poppelstrasse.

Poppelsdorfer Schloss.

Näkymä Madaran partsilta. Parveke, I want one too. Osa näistä kuvista on vielä huonolaatuisempia kuin toiset koska ne on otettu kamerakännykällä.

Keikkabaarissa Lauran, Madaran ja Riikan kanssa.

Tämän sisältö ja tarkoitus jäi epäselväksi. Muutenkin hauska sattuma baarissa oli, kun avoimen ikkunan taakse ilmestyi nuorehko mieshenkilö kaljakorin kanssa myymään soppaa ilmeisesti vielä halvemmalla kuin baarista sai (nollavitonen 1,5e).

Germaania toilettitaidetta.

Bändi soitti vaan perus Oasishittejä sun muuta. Keikkapuolella oli kuitenkin niin paljon porukkaa ettei siellä huvittanut tai pystynyt istumaan. Baarin nimikin tosiaan jäi unholaan, ei tällä kertaa johtuen kovasta jurrittelusta vaan siitä, että täkäläiset eivät ole kovinkaan kekseliäitä juottoloidensa nimien suhteen. Joten perusbaarissa oltiin. Keikan jälkeen enemmän normin mukaisesti pukeutuva porukka hipsi ulos ja tilan valtasivat nahkaliiveihin ja keeseihin sonnustautuneet punkkarifelixit. Taisivat olla jotain Pellen ja Maukan kavereita. Tässä vaiheessa oma pastellinvärisiä raitoja sisältävä villapaitani ei ollut enää paras mahdollinen asuste kantaporukkaan maastoutumiseen.

Lauantaina olin naispuolisen tuutorini Julian kanssa parissakin juhlissa. Ensiksi etkoilla jonkun äijän luona. Ihan ok penthouseluukku Südstadissa. Menoa ei tuntunut haittaavan se, että Juliakaan ei tuntenut houstijäbää. Paikalla oli myös vanhempi nainen, epäilen häntä hostin mutsiksi. Kun sanoin olevani Mikko Suomesta, vastasi hän olevansa Saksasta. Kertoi myöhemmin, että hänellä oli aiemmin ollut kirjekaveri Helsingistä. Porukkaa oli muutenkin paljon ja allekirjoittaneella vähän hassu fiilis kun ei varsinaisesti tuntenut ketään kun Juliankin olin tavannut vain kertaalleen aikaisemmin. Yritin lähinnä kuunnella, mistä ihmiset puhuivat, mutta aika huonolla menestyksellä. Jos jonkun kanssa kahdestaan jauhaa, pysyy kyllä ihan hyvin kärryillä ja osaakin sanoa jo jotain muutakin kuin "Kannst du Englisch?", mutta muuten varsin nopeasti puhuvien paikallisten jutut menevät yhä reilusti ohi.

Ihmetystä porukoiden kesken syntyy heti, kun kertoo olevansa oikiksesta ja 26-vuotias. Julian mukaan hän oli ensitapaamisella iloisesti yllättynyt kun en näyttänytkään normaalilta oikislaiselta. He kuulemma sporttaavat perus kauluspaita-villapaita-yhdistelmällä ja nahkakengillä. Kerrankin jalassani olleet L.A. Gearit tekivät positiivisen vaikutuksen. Muutenkin jengi kyseli, että tiedätkö että oikislaiset täällä ovat varsin kummaa porukkaa? Juristikansa ei siis kovassa huudossa. Tämän lisäksi vielä se, että on jo 26 ja yhä opiskelija, sai kansan syvät rivit kuohumaan yli tulvavalliensa. Paikallinen väestö vääntää töitä kasista kuuteen tässä iässä. Joten tunsin itseni vanhaksi idiootiksi. Is there anything better than that?

Nojoo, etkoilla oli oikeesti ihan hauskaa. Alkomahooli on sen verran halpaa, että paikallisilla on tapana tarjota juotavat ja safkat talon puolesta. Joten kalpean muukalaisenkin nestetankkauksesta pidettiin varsin hyvää huolta isännän oluiden puolesta.

Varsinaisiin juhliin mentiin Julian vanhaan asuintaloon. Tässä vaiheessa viimeistään hiffasin että tuutorini taitaa olla hieman hipahtava tyttönen. Kyseessä oli vanha hippitalo täynnä porukkaa, johon ei välttämättä yliopistolla ihan joka päivä törmää. Ja jos olen aikaisemmin valittanut mahdollisista homevaurioista himassani, en ole tiennyt mistä olen puhunut. Hippitalossa kosteuden pystyi haistamaan ja kledjut dunkkasivat vielä seuraavanakin päivänä nihkeille. Muuten ihan siistit juhlat, jengi oli jokseenkin vauhdissa ja kaikki varsin ystävällisiä ja rentoja. Paljon enemmän suomalaistyyppisempi meininki kuin kankeissa Erasmusseteissä. Kosteusvauriot johtunevat siitä, että talossa on kyllä sähköt mutta lämmitys ei pelaa lainkaan.

Puolessa välissä iltaa lopetin saksaksi räpiköimisen ja vaihdon englantiin. On varsin turhauttavaa yrittää tutustua kehenkään tai osallistua keskusteluun, kun ei osaa sanoa mitä haluaa, ainoastaan mitä osaa. Olo oli heti varsin paljon rennompi ja paljon iisimpi olla vaan oma itsensä kun osaa sanoa muutakin kuin että suomalaiset vihaavat ruotsalaisia tai että toivottavasti huomenna ei sada lunta. Kyllä tatä saksaa vielä ehtii ..

Juhlista palasin himaan about kahden tienoilla. Lähiliikenneverkosto tässä suht pienessä stadissa on jokseenkin hyvässä tikissä. Eli sporat, bussit, junat ja metrot löytyy. Johtuu kuulema siitä, että Bonni oli aikaisemmin lännen pääkaupunki.

Veeraa lainatakseni päätän lähetykseni tällä erää tähän - haluan elää.

-m

P.S.

Kuka hullu tankkaa bensaa jos Superia saa samalla hinnalla??

Deutschland über alles

2008-04-17T09:30:00.000-07:00

Update 17.4.2008: Ensiksi retorinen kysymys. Jos asun B-talossa, kakkoskerroksessa, entisessä pääkaupungissa, jonka läpi virtaa joki (eli käytännössä Saksan Turussa), ja sain kielikurssini tasokokeesta tulokseksi yllättäen B2, onko elämäni kenties hanurista?

Amsterdamia valloittava Sälli oli kuulema ottanut tatuoinnin. Mies voikin nyt kirjottaa Suomeen palattuaan vaihtoajan palautelappuunsa, että käytti yliopistolta saamansa stipendit viinaan, naisiin ja tatuointeihin, loput rahat hän tuhlasi.

On se kyllä jännä, että vaikka on vasta kaksi ja puol viikkoa ollut reissussa niin alkaa jo kotimaankaipuu koputtelemaan homekoppini (Schimmelzimmer auf Deutsch muuten) ovelle. Ei varsinaisesti koti-ikävä, mutta semmonen yleinen tunne siitä että toisaalla on kaikki aina paremmin. Tähän hätään ei auttanut yhtään naispuolinen tuutorini Julia, jonka tapasin männäviikolla. Julia opiskelee jotain safkajuttuja ("nutritron science", ite kyllä sanon "nutrtritrrtron science") ja palasi pari viikkoa sitten tänne germaanien maille vaihdosta Uppsalasta. On tainnut tyttöpoloisen sydän jäädä pohjolaan, sen verran ylistävin sanankääntein puhui skandinaavian meiningistä. Muutenkin aloitus Julia:"Mitä tykkäät Bonnista?" Meikä:"Iha ok" Julia:"Aijaa, mä ainakin vihaan tätä paikkaa!" oli varsin jäätävä, ja siten tietysti kinoskatujen miehen mieleen. Ei ekalla tapaamisella oikeastaan muusta puhuttukaan kuin siitä, miten pohjolassa on kaikki paremmin. Ehkäpä tässä joku päivä pitäisi oppia nauttimaan hetkestä ja jättämään ainaisen muuallekaipuun taka-alalle? Vai onko onnen odottelu meidän lottovoittajina Suomeen syntyneiden kohtalo?

Olen luennoilla istunut vaihtelevalla menestyksellä. Useimmat setit menneet toistaiseksi suht koht täysin ohi jakelupisteeni. Valoa tämän heinäkuuhun asti kestävän tunnelini päähän toi sentään Saksan siviilioikeuden pienryhmäkurssi ("Arbeitsgemeinschaft", tarkoittaa vissiin myös ammattiliittoa) , jolla tajuamisprosentti hipoi jopa sataa rosenttia. Ja kyllä, opetus oli ihka aidolla saksan kielellä, paikalla tosin vain vaihtareita. Hiffaamista auttoi selkeesti se, että paasaamassa ei ollut perus Herr Dr. Professor Klinsmann vaan mukavan oloinen assari, joka on kirjottamassa väitöskirjaansa täällä.

Se täytyy massaluennoista täällä vielä sanoa, että aika pihalla on tosiaan tullut oltua ainakin eka viikko. Luennothan siis alkoivat oikeesti jo kaks viikkoa sitten, mutta vaihtareille suositeltiin jostain syystä että menkää luennoille vasta viikon myöhässä. Syy tuntematon. Tämä on johtanut siihen, että luentomateriaaleja on saanut metsästää kissojen ja saksanpaimenkoirien kanssa. BGB Allgemaine Teil luennolla kysyin saksalaiselta kanssaopiskelijalta, että mistä hän oli luentomatskut hankkinut. Kuulema netistä. Antoi vielä osoitteenkin. Yllättäen matskut löytyivätkin sieltä, mistä kaveri sanoi. Se ei enää yllättänyt, että matskut olivat salasanan takana. Sivuilla luki, että salasanan saa kun soittaa sivulla näkyvään numeroon. No ei tietenkään saanut. Puheluun vastasi vain naishenkilö, joka sanoi että passwortin saa vain proffalta. Että kiitos vaan.

Vaihtarimenosta sen verran, että meitä uusia erasmuslaisia oikiksessa on tällä semesterillä tosiaan vain yhdeksän. Tarkemmin sanottuna muut ja kolme suomalaista. Muut tulevat Belgiasta, Turkista, Bulgariasta ja ties mistä. Onkin heti alusta lähtien syntynyt vastakkainasettelu Suomi versus muu maailma, en osaa sanoa kummat ovat voitolla. Voi olla että tässä skabassa on vain häviäjiä. Muun maailman jengissä jöötä pitää bulgarialainen Iva, jonka hännystelijöitä muut ovat. Aika sama meininki kuin perus yläasteella Suomessa, eli yks tyyppi joka jauhaa juttujaan minkä kerkeää ja muut ovat samaa mieltä. Die Weltin Mannschaftissa keski-ikä on about 21 vuoden tienoilla. Suomipoikaa, jolle on kertynyt jo muutama ylimääräinen vuosirengas kakskybäsiin verrattuna, meininki lähinnä huvittaa kovasti .. Why can't we all be friends?

Viime perjantaina baarikierroksella tilasin pari votkashottia pöytäämme. Saimme votkaa pitkissä laseissa, valmiiksi puolet vettä seassa. Latvialainen orkesterimmejäsen oli sitä mieltä, että tästä pitäisi valittaa. Mikä shotti se semmonen tämmönen on olevinaan, kysyimme vaan.

Tänään luennolle mennessäni kuljin yliopiston päärakennuksen vieressä olevan Hofgartenin ohi. Hoodeille oli pysäköity runsaasti turistibusseja, joista varsinkin yksi pisti silmään.

Fucker Reisen. The Journey of a Lifetime. Bussin ohi kulki mun kanssa samaan aikaan joku tummaihoinen mies. Hän oli selkesti kanssa vaikuttunut Fucker Reisenin meiningistä ja kyselikin taukoaan viettäviltä dösäkuskeilta että onks Fucker Reisenien busseissa vielä sänkyjä vapaana. Äijä kans huomas, että putosin sen jutulle. Tuli sitten selittämään mulle maailman menosta ..

-Ai, tulet Suomesta, onko totta että siellä pidetään katuvalot aina päivälläkin päällä kun on aina niin pimeätä?

-Mun frendillä on lapsi suomalaisen naisen kanssa. Frendi asuu Englannissa kun siellä pystyy duunan "fast money". Frendi käy kyllä välillä Suomessa kun lapsilisät on siellä niin kovat että frendi saa aina siellä rahaa naiselta.

-Jos olet täällä vaan heinäkuuhun asti, mitä teet sitten jos saatat jonkun paikallisen muijan raskaaksi? Lähdetkö heinäkuussa kuitenkin vaan himaan? Niin mä ainakin tekisin.

-Sano terveisiä Mika Häkkiselle!

Että semmosta Fucker Reisenilla tänään.

Havaittu on kanssa että paikalliset taapertajat polttavat tupakkaa eli hitsaavat keihästä varsin tiukkaan tahtiin. Tänne Nordrhein-Westfalenin alueelle tuli kuulema vasta pari vuotta sitten laki, että luennoilla ei saa enää polttaa. Juridicumin edusta onkin suht tukossa keihäsjengiä luentojen välillä. Havaittu myös röbelöä makeampi tuoksu, ihan kuin joku lokaali nauttisi luennoista jazzkeihään avulla ..

Safkaosastosta täytyy sanoa se, että vaikka myös kevyt-tuotteita onkin harvakseltaan saatavilla, löytyy parus germaanimätöstä rasvaa prosentteina enemmän kuin Jalluja aikamiespojan kirjahyllystä. Eli jossei mun köhä pikkuhiljaa parane ja liikunta on edelleen suoritettava zeniläisittäin kotisohvalta, tulee takaisin Suomeen Mikon sijaan kaksi Mikkoa yhdessä kasassa.

Yleistä hämmennystä vaihtarien ja lokaalien keskuudessa aiheuttaa se, kun kertoo että pohjolassa saa massia valtiolta joka kuukausi jos on opiskelija, eikä meillä ole varsinaisesti mitään velvollisuutta opiskella vähintään tiettyä määrää ECTS pinnoja täällä. Jotkut kanssavaihtolaiset vääntävät hiki hatussa viittä tuntia luentoja päivässä etteivät saa monoa omasta yliopistostaan palattuaan. Itsehän olen siinä onnellisessa asemassa, että olen tullut tänne handlaamaan saksan kieltä, eikä sillä niin väliä ole, otanko kyseisen kielen haltuun yliopistolla vai muuten vaan perus pubissa eri Kneipessa istumalla. Tietysti juristisaksaa oppii vaan oikiksessa mutta se on onneksi vain pieni osa tästä kokemuksesta ja meiningistä. Ei sillä etteikö luennoilla huvittaisi istua, meinaan vaan sitä, että onneksi tätä ei tartte ottaa niin tosissaan. Voi myös (ainakin yrittää) nauttia hetkestä ja antaa palaa jos polttopuita ja kakstahtibensaa löytyy. Ja jos proffa luennolla vaikuttaa ylikuumottavalta, ei siellä ole pakko istua. Itellä ei kuitenkaan kuumotus luennoilla ole ikinä johtanut siihen, että tulisi opiskeltua huolella kun on pakko. Pikemminkin päin vastoin, turha kuumotus saa mut sluibaamaan kahta kauheammin.

Elikkä suomalaisen opiskelijan tunnussana olkoon Vapaus!

Loppuun vielä Miseltä saatu loistava linkki, joka sai kotimaata kaipaavan suomipojan lähes kyynelehtimään. Matti Johannes Koivu vetää tyylillä Irwinin Ei tippa tapa -biisin. Ilman melodraamaa ja paatosta, ilman turhaa hehkutusta tai paheksuntaa. Toteava ja täysin huumoritta vedetty biisi saa ajattelemaan, että vois sitä kuppia ottaa tai olla ottamatta, niin tai näin, ei se niin vakavaa ole.

Bis später!

Mikko

P.S. Tartten duunin kun tulen bäkkiin Suomeen, eli esimerkiksi elokuun alusta lähtien .. Kaikki ideat ja saumat ja ehdotukset otetaan ilolla vastaan!!

Döner Baby Yeah

2008-04-11T07:52:00.000-07:00

Döner. Döner. Vielä kerran Döner. Elikkä allekirjoittanut on päässyt Döönereiden eli leipäkebabien makuun. Vanha kunnon kebab eli kepsu, amerikkalaisten tuntema k-bob tai paikallinen kebap. Testattu hintahaitarissa 1,50€-3€ kappale. Tähän mennessä edullisin ollut myös tuhdein ja maittavin. Syödä Döner ja kuolla. Ei ehkä sentään, syödä Döner Napolissa ja kuolla? Kenties lähempänä totuutta. En ole vielä päässyt samaan vauhtiin paikallisten kanssa; he nappaavat Döönerinsä matkaan ja safkaavat liikkeessä. Testattu tosin on, seurauksena takki mallia turkkisoossit rinnuksilla. Useat kebabluukut ovatkin pystybaari-mallisia, joten kebab-to-go on usein ainoa vaihtoehto. Suomalainen ottaa kebabin messiin ja nauttii rauhassa kotioloissa maidon ja ehkä vähän liian innostuneen hymyn kera. Kaikkeen kyllästyy aikanaan mutta tällä hetkellä seilataan kebabaalloilla kovassa myötäisessä.

Erasmussetit alkoi keskiviikkona. Parissa viikossa tottunut jo siihen, että tietää tasan ne kolme muuta henkilöä, jotka puhuvat suomea. Suusta pääsi ihan spontaani "oho" kun takana olevasta penkkirivistä kuului tuntemattomasta naamarista tutun tuntuinen lause "mistäs te ootte kotosin?". Eli tällä hetkellä jo 6 suomalaista vaihtaria paikannettu. Turun yliopistossa opiskelevat Robert ja hänen parempi puoliskonsa, jonka nimi unohtui kaikessa tohinassa, ovat olleet täällä jo pari kuukautta vissiin. Robert on samaa sarjaa Pähkinän kanssa eli faija saksalainen. Robäärt opiskelee saksalaista filologiaa ja sydämenvalittu .. suomea. Saksa jäänyt koulussa lukematta ja kun halu kuitenkin oli miehekkäämmän puoliskon kanssa reissuun, antoi taidehistoria mahdollisuuden. Kurssit täällä vissiin feidattu ja menty suomen kurssille opiskelemaan saksaa. Koomisuudesta huolimatta kuulema varsin toimiva yhdistelmä, suomen koukeroiden kanssa tappelevien sakemannien kanssa kuulema oppii puolestaan saksaa jo vahingossa.

Erasmusjengiä oli jotain satakunta varmaan paikalla. Enimmäkseen seurasi selostusta muodollisuuksien hoitamisesta, itselle täysin turhaa koska jäljellä enää paikallisen stasin eli Ausländeramtin haastattelu ensiviikon perjantaina. Myöhemmin illalla baarirundilla saksaa tuli puhuttua eri kansallisuuksien edustajien kanssa enemmän kuin koskaan aikasemmin. Välillä tuntui jopa että kyllähän tämä jo vähän luistaa. Alkoholililla saattoi olla osuutta asiaan. Toisaalta kyllä pienet sopatukset veressä ovat aina auttaneet mua kielten puhumisessa. Lähtee turha spennaus samantien kun on pari tuoppia naamarissa. Spennaus toisaalta on välillä ihan hyväksi, sen kanssa olisi varmaan jäänyt selittämättä Tahir nimiselle turkkilaisella vaihtarille, miksi aurinko ei nouse ollenkaan lapissa talvella. Ei t-mies varmaan ikinä uskalla Suomeen nyt. Jännä juttu kuitenkin on itsellä, en tiedä voiko yleistää suomalaisiin yleensä, että kun joku puhelukumppani kehuu mun kielitaitoa, tulee heti fiilis et nyt sanoin jotain tyhmää ja toi vaan kusettaa. Toisaalta huomattu on, että paikalliset hyvin huonosti hiffaavat sarkasmia, porukka on pikemminkin sanot-mitä-meinaat-osastoa. Erasmusveljien ja -siskojen kanssa kierrettiin pari baaria ja testailiin eri keittoja. Olut on edelleen halpaa. Edelleen ihmetyttää kun parin tunnin hiivanmaistelun jälkeen käteisvarannot korkeintaan kybän verran miinuksella. Iltaa kuvattiin sanoilla "Pub Crawl". Ilmoitukseen nähden kova pettymys, ei oikeastaan ketään edes semisti tuhdissa jurrissa ja useimmissa baareissa oli mestarien liiga käynnissä telkkarissa joten istumapaikkoja ei saatavilla. Ainoan varmennetun tanssiesityksenkin antoi puolalainen jannu, jonka muuvit olivat varsin jäätäviä. Sama kaveri keräsi illan aikana listaa ihmisistä, jotka haluaisivat lähteä seuraavana päivänä uimaan hänen kanssaan. Mulla jäi tsimmarit Töölöön. Muutenkin paikallinen Pub Crawl ei vastannut lainkaan allekirjoittaneen kokemuksia esimerkiksi Hukkaputkesta. Sihteeri Anteroa siteeratakseni, "anna määkin huudan, määkin olen kännissä".

Tapasin myös tuutorini oikiksen puolesta. Varsin mukavan olonen jannu. Selitin kopin mahdollisen homevaurion ja (yhä) jatkuvan köhimisen mahdollisesta syy-seuras-suhteesta. Jäbä rupesi samantien ottamaan selvää tän mun opiskelijaasuntolan aikasemmista homeongelmista. Heebon faija on vielä sattumalta lääkäri joten kuulema vastaanottoaika järjestyy samantien jos nuhailu ei lopu. Kova fudismies kanssa. Tuli tietty hehkutettua omia fussesaavutuksia, hallitsevia Suomen mestareita kun ollaan. Ladies' Night FC BABY!! Olenkin tervehdyttyäni menossa pelailemaan paikallisten Völlereiden ja Beckenbauerien kanssa. Vaikka mua onkin joskus tituleerattu Töölön Gerd Mülleriksi ainakin omasta toimestani, saattaa tälle Der Bomberille tulla noutaja näissä peleissä aika sukkelasti. Sitä odotellessa. Tuutorin frendin kanssa ollaan jossain välissä tässä menossa Kölniin tsekkaamaan 2. Bundesliigaa johtavan 1. FC Kölnin kunto. Ovat kuulema nousujohteessa. Voi sanoa, että ainakin tuutori vaikutti rennommalta jannulta kuin Koreaa valloittavan Jusu2.0:n vastaava jannu, joka kuulema oli heti kärkeen todennut että on pettynyt kun Jusu ei ollutkaan muija.

Ylipäätänsä täällä on ihmetyttänyt toimivien asioiden sotkeminen. Poistin kaupasta MezzoMixZeroa, joka osoittautui virheostokseksi. Kyseessä on siis Fantan ja Cokiksen teollinen sekoitus. Maistuu pilaantuneelta colalta. Erikseen toimivia settejä, yhdessä .. ei. Överimpi yllätys oli turunmiehen perusbaarin tiskiltä tilaama bissen ja banaanimehun soossi. Kuulema yleinen juoma täällä. Ei välttämättä mitenkään pahaa mutta itellä vaan herää kysymys että Miksi mun tarttis tota juoda? Ei onneks tarttekaan. Erikseen putoovat hyvin .. paitsi banaanimehu. Jos suomipojat tai -tytöt tuutte käymään täällä, voidaan testaa millanen darra irtoo jos kiskoo pelkkää tota Bananabieriä. Ite juonu täällä aika paljon Kölschiä, jota tarjoillaan kahden desin tuopeista nopean haihtumisvauhdin takia. Suht laimeeta kamaa mut muistuttaa jostain syystä Porin Karhua. Ei ole kyllä osunut vielä yhtään soppaa joka vetäisi lähellekään vertoja Karhulle. Kesyttämätön karhu - lajinsa vahvin. Karhu on täyttä olutta.

Tänään oli eka luento. Tai oikeastaan jo eilen, mutta lintsasin ekan luennon perinteen vuoksi. Tänään alkoi Europarecht I. Olen tehnyt kyseisen setin jo Suomessa, joten tarkoitus on mennä vaan parantaan kielitaitoa, ECTS pinnoilla ei niin väliä. Oli kyllä kuumottavin luento ikinä. Proffa huusi koko luennon ajan ja käveli ympäri salia oppilaiden joukossa. Välillä aina kyseli joltain poloiselta opiskelijalta että "Mikä tämä ja tämä ja tämä on??" "Sano nyt jotain!", mistä seurasi opiskelijan hätääntynyttä kirjan (jota mulla ei tietty ollut, eikä ole ensviikollakaan varmaan) selailua ja kun vastasi väärin, perus nöyryytykset päälle. Ei pystynyt keskittymään kuunteluun ollenkaan kun spennas kokoajan sitä, että eikai toi hullu nyt multa meinaa mitään kysyä. Muutenkin tuntu aika turhauttavalta hommalta kun ei tajunnut jutuista puoliakaan. Mut kaipa se siitä.

Mä haluun takaisin Helsinkiin,
mitä se lentolippu maksaa,
siel kaikki on halvempaa,
ne puhuu suomee kuin saksaa,

jos viikonloppu Bonnissa kaduttaa
siel saa kaiken anteeks taas.

Loost Koos mukailut sen takia, että ostin just liput takasin Suomeen. Tosin vain kiertokäynnille, eli juhannukseks tädin häihin keskiseen Suomeen. Olen maisemissa 18.6.-24.6.

Kohta menossa viiden suomalaisen ja yhden latvialaisen kokoonpanolla oluilemaan ja safkaamaan jotain Schnitzeleitä tai jotain.

Tällä kertaa ei kuvia, on jäänyt kamera matkasta parina viime kertana.

MfG,

M-Döner

Home sweet home

2008-04-08T11:34:00.001-07:00

Ensiksi retorinen kysymys. Jos asun B-talossa, kakkoskerroksessa, entisessä pääkaupungissa, jonka läpi virtaa joki (eli käytännössä Saksan Turussa), onko elämäni kenties hanurista?

Eilen löysin kaupasta tiskiharjan metsästettyäni kyseistä kapinetta varmaan paristakymmenestä eri lafkasta viikon ajan. Täkäläiset tiskaavat astiansa ilmeisesti pyhällä hengellä tai turkkilaisten maahanmuuttajien karvaranteilla.

Tämä päivä lähti mielenkiintoisesti liikkeelle. Käytiin bilsanopiskelija Lauran kanssa Immigration Officessa varaamassa Termin eli jutteluaika ensiviikolle. Odotushuoneessa oli runsaasti vain heitä paljon puhuttuja turkkilaisia ilmeisesti koko perheidensä voimalla ja sitten me kaksi kalpeaa suomalaista. Teki mieli ottaa pari fotoa muistoksi tilanteesta mutta ei sentään kehdannut. Ei ole vielä selvinnyt, miksi Turkki juuri kansoittaa Saksaa niin tuhdisti. Joku viisaampi kertokoon.

Kävin kanssa juttelemassa oikiksen deparmental Erasmus coordinaattorin kanssa mukavia pariket minuuttia. Pitkin saksankielinen keskusteluni ikinä. Iha hyvin meni ja tuntui että ymmärsimme toisiamme ainakin suht hyvin. Coordinaattoritar suositteli mulle opintoja, joista koostuisi 31 ECTS pinnaa plus kielikurssi. Tuntui ensikatsannolta aika painavalta lastilta mutta luentoja ei tulisi kuin about 3 tuntia päivässä yhteensä kuitenkaan. Ja täällä duunin tekeminen painottuu semesterin loppuun, jolloin on kaikkien kurssien kokeet putkeen. Hämmentävää sen sijaan oli, että coordinaattoritarkaan ei tuntunut tietävän, millon luennot täällä alkavat. Tämä johtikin tänään siihen, että olimme muiden finskien kanssa menossa luennolle, jonka sarjan piti alkaa vasta ensiviikolla, mutta olikin alkanut jo eilen. Tänään oikiksen nettisivuilla oli tieto, että luentosarja alkaa tänään, mutta kun pääsimme paikalle, ei proffa sitten ilmestynyt lainkaan itse mestoille! Muutenkin tuntuu että kaikille on annettu joka virastossa ja neuvonnassa ja tilaisuudessa eri tiedot. Eikä nyt olle kysymys kielimuurista vaan saksalainen byrokratia osoittaa keittiöpuolensa heti kättelyssä. Vapise Jens Weissflog!

Tänään oli kyllä muuten hieno päivä, aurinko paistoi ja sitä rataa. Ehkä vähän nihkeetä oli, että olen melko varma että kopissani piilee tuhti homevaurio. Ei sinänsä mikään ihme tässä 70-luvun betonikaktuksessa. Olen ollut flunssassa koko täällä oloni ajan ja ei meinaa ääni ollenkaan kulkea. Täällä on ilmeisesti tapana hoitaa homeilut vetämällä sentin maalikerros pintaan. Jos ei olo kohene, täytynee muuttaa muualle asumaan tai hankkia kaasunaamari. Sääli sinänsä, the cubicle has started to feel like home. Alla fotoja tältä päivältä.

Näkymä koppini ovelta. Talo on taattua länsisaksalaista laatua, kun painaa valot päälle käytävässä, kuuluu vaan törkee pamaus kun jotkut valokoneet (Lichtmaschine) menee päälle kellarissa.

Paloportaat (Feuertreppen).

Menin taas tänään väärään bussiin ja jouduin tois puol jokkee. Kuvassa siis der Rhein. Oma luukkuni sijaisee jossain vasemmassa yläkulmassa about.

Das Operahaus.

Gustav Mahler Allee.

Swen Hannawald Kirche.

Rock Me Amadeus Platz.

Der lokale Eric Clapton.

Meine Küche. "McDonaldsch".

Luukun läheisin sporapysäkki. "Finanzministerium" eli ilmeisesti Saksan valtiovarainministeriö oikealla.

Das Hauptgebäude des Universitäts. Sairaan pitkä byksi.

Das Hauptgebäude des Universitäts.

Universitäts Bibiliothek.

Schlager Kirche.

Bis bald!

m

I'm blogin' it - tajunnanvirtaa

2008-04-07T04:09:00.000-07:00

Annoin periksi. Kaipa se tälläinen Internet-Tagebuch piti pistää kehiin kun kerran vaihdossa on. Nyt on viikko bratwurstia takana, monta vielä edessä. Sisimmässä kyllä kalvaa ajatus, että eihän mulla varsinaisesti mitään kerrottavaa ole. Tai on, mutta ei välttämättä sellaista, mitä kukaan muu haluaisi lukea. Mut f**k it, tässä tulee!

Ekaks kiitokset kaikille läksiäisissä messissä läsnä- ja hengessä olleille. Rytinää oli ja aitaa kaatu, muistikuvat Ketun jälkeen on hämäriä kuin perusmannen autokaupat. Mut hauskaa oli ja onnittelut viel Ilkalle kandidaattitittelistä. OTK baby! Kun on täällä pahin koti-ikävä iskenyt, olen vastaiskenyt biitin huuleen ja vuodattanut muutaman kyyneleen lenkkareille. Pähkinälle kiitokset biiteistä. Mikä muukaan olisi parempi laastari kotimaankaipuuseen kuin (ruotsalainen) pussinuuska?! Onneks sitä on vaa pari boksii, pitäs kestää koko turneen ajan.

Niin, olen täällä näillä näkymin heinäkuun puoleenväliin asti. Juhannuksena pitäs tulla käymään Suomessa pariks päiväks kun täti menee naimisiin.

Matkasta sen verran, että tulin Stadista Air Berlinillä Düsseldorfiin. Düsselissä yö suhteellisen sketchissä Backbäckers-hostellissa, jossa ei tainnu olla lämmitys päällä ollenkaan. Naapuridormissa oli viel bailut menossa koko yön ja porukkaa tuntu lappaavan kirjaimellisesti ikkunoista sisään koko yön. Hostellista jäi messiin flunssa ja köhä, samalla meni ääni. Toissapäivänä pihisin apteekkarille et Ich habe keine Stimme ja sain jotain pastilleja käteen. Düsselistä sit tiistai-aamuna tänne Bonniin. Kukaan ei vaan muistanut lippua ostaessa sanoa, et juna ei tulekaan suoraan Bonniin vaan Kölnissä pitäis vaihtaa stogee. Painelin sitten puol tuntia Kölnin ohi tais olla Aachenia kohti, ennenku kondyktööri tuli ihmetteleen et mitä mä täällä teen jos on lippu Bonniin. No tulin sit takasin Kölniin jollain sairaanhitaalla lähijunalla. Eli parin tunnin deetouri heti kärkeen.

Jälkikäteen tajusin kuitenkin, että kyseinen deetouri oli kohtalon sanelema juttu. Koska olin Bonnissa pari tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut, suuntasin suoraan steissiltä paikalliselle Studentenwerketille eli asuntohustlerisäätiöön, vastaa varmaan ylioppilaskuntaa Suomessa, ehkä, allekirjoittamaan vuokrasopimusta. Siellä jonotellessa iski ekan kerran pakokauhu pohjolan pojan puseroon, kaikki muut vaihtarit tuntuivat haastelevan saksaa kuin lähdevettä vaan. Onni onnettomuudessa oli, että törmäsin mestoilla suomalaisiin Riikkaan ja Annaan, jotka molemmat ovat myös Helsingin oikiksesta ja tulleet tänne pari viikkoa etukäteen jo. Maannaisten kanssa parin sanan ja numeron vaihtamisen jälkeen karisi suurin pakokauhu Mechelininkadunmiehen villapuserosta. Ekana päivänä muutenkin paisto aurinko ja oli varmaan 18 astetta lämmintä, sen jälkeen onki satanu joka päivä.

Studentenwerketiltä suuntasin sitten kämpilleni, kompleksi kantaa nimeä Römerlager. Ausländertutor oli sattumalta ovella vastassa ja sain samantien opastuksen luukkuuni. Tässä byksissä on 18 kerrosta, ite asun kakkosessa. Tai ykkösessä, täällä ei pohjakerrosta lasketa mukaan. Olin etukäteen fiilistellyt penthouse-luukusta mutta se jäi nyt tällä kertaa kokematta. Kompleksista on kävellen 15 minsaa matkaa keskustaan ja yliopistolle ehkä 20. Sporia ja dösiä menee vierestä usein et liikenneyhteydet on iha tikissä.

Kuvassa Römerlager-opiskelija-asuntola. Tais olla 568 kappaletta samanlaisia 18 neliön yksiöitä. Ite asun mustassa kuutiossa etualalla. Luukku on iha ok, vaikka näkymät ovatkin suoraan roskikisille. Kesällä varmaan ei pysty pitään ikkunaa pahemmin auki jos roskat rupee dunkkaan. Ausländertutoori pisti mut allekirjoittamaan kaavakkeen, jossa todettiin kopin kunto muuttohetkellä. Tyttö teki itse merkintöjä kaavakkeeseen, esim. keittiön roskiksen kannessa on nyt 3 murtumaa kahden sijaan. Tarkkaa touhua näemmä. Sain myös ohjeet roskien lajitteluun. Sen verran monimutkasta kamaa, että en oo uskaltanu mennä viemään roskia viel kertaakaan. Siellä on vissii joku pönttönatsi kyttäämässä et meneekö appelsiininkuoret oikeesta luukusta alas.

Netti rupes kans fudaan sunnilleen samantien, piti vaan firewalli laittaa pois päältä. Netztutor (tässä byksis on oikeesti tuutori joka lähtöön) sanoi että "You really don't need a firewall for this connection". En kyllä uskonut. Netti pelaa iha kivasti ja torrentit laulaa dirlandaata.

Ekan päivän iltana onnistuin katkaisemaan avaimeni alaoven lukkoon. Katkenneen pätkän sai onneks vedettyä lukosta irti joten en sentään tukkinut koko talon sisäänkäyntiä. Joku mimmi päästi mut sisään ja oman huoneen avain kuitenkin oli viel kuosissa että pääsin omaan koppiin sisään. Eka ajatus oli tietysti että pidän oven lukossa seuraavat neljä kuukautta ja toivon parasta. Menin kuitenkin seuraavana aamuna Hausleiterinin puheille katkenneen avaimeni kanssa. Kävi ilmi että avaimen katkeaminen saattoi liittyä siihen, että olin yrittänyt avata alaovea postilaatikkoni avaimella. Talonainen oli kuitenkin ymmärtäväinen eikä veloittanut normaalia 15 euron maksua katkenneesta avaimesta. Ehkä mun "Es war schon kaputt als ich hier gekommen bin" -ilmaisu sai sen sympatiat mun puolelle. Eli se oli jo rikki kun minä tulin tänne.

Tavatut suomalaiset mimmit on tosiaan mukavia, pari kertaa ollaan oltu olutta ottamassa ja sit muuten vaan pörrätty meneen tuolla. Jotain jurrijuttua tais olla, et mentäs enskuussa tarkastaan Eläkeläiset Kölniin. Olut on kyllä halpaa täällä. Ja suomipojan ilme kirkastuu joka kerta kun huomaa että lähikaupasta saa myös viinaksia. Ei niitä tartte ees ostaa mutta ajatuskin jo lämmittää.

Lauantaina meidän suomijengiin liittyi vielä bilsanopiskelija Laura, joka oli ilmeisesti muihin mimmeihin ollut yhteydessä. Eka viikko on mennyt hyvin pitkälti muodollisuuksia hoitaessa. Tänään käytiin Lauran kanssa kaupungintalolla ilmottautumassa ja pankissa avaamassa tilit. Huomenna pitäs mennä vielä Immigration Officeen ilmottautumaan, sit pitäs olla formalitiesit kuosissa. Koska oleskelee täällä yli 3 kuukautta, pitäs ilmeisesti todistaa että on varaa asua täällä. En ole vielä ihan sisäistänyt, miten tämän aion tehdä. Ehkä nostan tilin tyhjäksi ja menen paikanpäälle heiluttelemaan setelituppoa ja kutsun kaikkia, jotka mun varallisuuttani epäilee, lapinpolttajiksi. Tai ehkä en.

Kielestä sen verran, et on kyl heti alusta lähtien tuntunut, et vaikka siellä saksantunneilla tuli 10 vuotta koulussa istuttua, ei kyl pahemmin osaa mitään sanoa. Mut oppimishalu on nyt kova ja joka kerta kun saa jonkun asian hoidettua saksaks ja huomaa et jengi oikeesti tajuu, mitä sanot niin on pieni voitto joka kerta. Muutenkin jotenki tuntuu paikallisiin nähden et on lähtökohtasesti jotenki alakynnessä kun ei puhu kieltä oikein. Välillä tulee alotettua englanniks ihan kiusallaan sen takia, et näiltä menee kotikenttäetu siinä samantien. Paikalliset osaa yllättävän huonosti enkkuu. Varsinkin vanhempi osasto. Ehkä näistä pienistä hetkistä vielä kasvaa jotain suurempaa, Stanley Cuppia kohti mennään. Ois se kyl hieno joku päivä huomata et hei mähän osaan tän homman. Sitä odotellessa.

Tässä vielä kuvia ekoilta päiviltä. En ole vielä pahemmin kuvia jaksanut ottaa kun kelit on olleet niin kehnot. Keskiviikkona alkaa koulu ja Erasmus-meiningit, enköhän saa kameraankin vähän liikettä silloin.

Münsterplatz.

Münsterplatz. Riikka saapuu.

Stadtbücherei.

Oxfordstrasse.

Lisää jupinaa ja höpinää tötteröön seuraa lähipäivinä.

Terveiset vielä Bassoradion ja Radio Helsingin nettistriimeille, jotka pitää pohjosen pojan jutut jäätävinä.

-M to the I to the double K to the O yeah aus Bonn