Helsinki Cadenza

Kohta kuukausi reissua takana, alkavalla viikolla teillä vappuhulinat siellä Suomessa ja elämä tuntuu hymyilevän. Kuulemani mukaan säät ovat hellineet myös, Koulun Riikkaa lainatakseni, teitä ”Väinämöisen lapsia” siellä pohjolassa? Täällä on tuntunut mukavan kesäiseltä jo about viikon.

Älkää ymmärtäkö blogin nimenkin jo lupailemaa Suomifiilistelyäni väärin, sillä olen viihtynyt täällä varsin hyvin ja tutustunut moniin uusiin kiinnostaviin ihmisiin ja meininkeihin. Eka kuukausi on mennyt kuin Lufthansan siivillä. Välillä ihmisten vieraanvaraisuus ja lämpimyys jopa yllättävät. Esimerkiksi, kun mainitsin juratuutorilleni Jonalle, että lähikuukausina saattaa tänne tulla isompikin iskuryhmä suomipoikia kerralla käymään, oli hän heti tarjoamassa omaa kämppäänsä myös majapaikaksi. Itse kysyin vain, josko olisi saanut patjoja lainaksi muutamaksi päiväksi. En kuitenkaan ole kyseistäkään jannua kuin parisen kertaa tavannut. Toinen sydänmellisen vieraanvarainen hetki viimepäivinä oli, kun olimme kolmen suomalaisen ja parin paikallisen voimalla viettämässä oikisiltaa lopulta Mausefalle nimisessä ravintolassa. Paikan baarimikko oli kanssa oikislaisia, piti paikkaa auki vain meitä varten vaikka olisi varmasti ollut itse jo unentarpeessa. Ja suomalainenhan ei kovin helpolla kotimatkalle ilman pakkoa taivu.

Täältä jonkun tuhannen kilometrin päästä katsottuna Suomi vaikuttaa varsin hienolta paikalta elää. Niinhän se onkin, mutta kaipa sitä on Helsingissä niin lähellä sitä kaikkea, että piti tulla tänne asti se taas jälleen kerran tajuamaan. Hienoja hetkiä Helsingin tulvii pienen kulkijan mieleen näin sunnuntai-iltana enemmän kuin sieniä sateella. Lonkalta heitettynä esimerkiksi hiljainen Aleksanterinkatu jouluvalaistuksessa kymmenen asteen pakkasessa kun kävelen Aleksandriasta illalla kohti Töölöä. Kesäiltapäivänä herään avonaisen ikkunani ohi kulkevan sporan kolinaan. Kesäaamuna kävelen Länsisataman ja Ruoholahden ohi kohti kotia kaupungin jo heräillessä uuteen aamupäivään. Tuomiokirkko nelosen ikkunasta tiirailtuna, tekee mieli välillä jäädä pois kyydistä ihan vaan ihastelemaa. Jatkan kuitenkin aina matkaani. Skattan, eli Suomen Manhattanin, kapeat hiljaiset kadut ja näkymä faijani parvekkeelta länteenpäin ("Manhattan skyline" minulle). Lehtisaaren kuolemanhiljainen ostari. Lehtisaaren ”San Siro” ja ”Beachi”. Syksyn saapuminen ja ensimmäiset keltaiset lehdet kuuman kesän jälkeen Hesperiankadulla. Hietsun kärki kesäiltana, kun tuntuu että huomisen murheet ovat vain murheita huomisen. Lapsuuden majat ja muut rynnimiset Lövön metsissä ja pelit kentällä. Meikun koriskenttä kesällä, samoin Sykin yläkenttä. Lehtisaaren kentällä oli oja liian lähellä. Kouluaikoina kesäloman ensimmäinen päivä ja loputtomilta tuntuneet mahdollisuudet. Koulun alkaminen kesän jälkeen ja koulukavereiden jälleentapaaminen. Omat salaiset maalaushetkeni aamuyön tunteina Mechelininkadulla. Pari alkukesän lämmintä päivää viime kesäkuussa Masun ja muiden kanssa Tervasaaressa. Kaikki ne hienot hetket kaikkien teidän hienojen ihmisten kanssa. Ja niin edelleen.

Tottahan tietysti on, että kuten aika, myös välimatka kultaa muistoja. Ei tule ajatelleeksi niitä arkipäivän ongelmia, mitä Suomessa tapaa. Ei puolen vuoden pimeyttä. Ei loskakelejä tai hyttysiä. Ei oikisopiskelun aiheuttamaa turhautumista. Ei aina myöhässä tai liian ajoissa olevaa kolmosen sporaa. Ei samassa vaunussa matkustavaa surullisen harmaata nestetaistelijaa, jolla on alkuvuoden suihkut jääneet ottamatta. Vaikka olenkin Suomen uutisia täällä varsin tarkkaan seurannut, jotenkin kaikki onnettomuudet ja jengien välienselvittelyt eivät yhtään tummenna kuvaani Suomesta. Sitä kuvaa, jossa aurinko aina paistaa ja jossa järvet ja taivas kilpailevat sinisyydellään.

Luulen, että kun kesäkuussa palaan viikoksi Suomeen, ei mikään pysty estämään ensihetkien iloani. Vaikka vettä tulisi rännistä kuin rahaa WinCapitan valuuttakaupoista, fiilis on varmaan jotakuinkin samaa luokkaa kuin ekaa kertaa intistä lomille päästessä. Kun vaan istuu bussissa ja miettii, että onpa tämä hienoa. Kun saa vain istua tässä ja mennä minne huvittaa. Osaa taas hetken arvostaa niitä pieniä asioita, mitkä Suomessa ja Stadissa ovat kohdallaan. On jälleen omiensa parissa, ”ystävien seurassa”, kuten Radio Helsingissä tavataan sanoa.

Eniten härmänkaipuuta varmaan aiheuttaa se, että on vähän alakynnessä paikallisiin nähden kun ei osaa kieltä täysin tai paikallisia tapoja. On vieraana heidän hienossa talossaan. Vaikka lokaalit olisivat kuinka vieraanvaraisia, on aina kuitenkin ainoastaan se vieras jannu heidän kesteissään. Juttu lienee jokseenkin sama, kuin mitä hotellimajoituksesta yleensä sanotaan. Hienoonkin Hilttoniin kyllästyy pidemmän päälle ja kaipaa jo omaan kotiin omaan rauhaan. Luultavasti siinä vaiheessa kun opin tämän kanssa täysin elämään, onkin aika jo palata takaisin Stadiin, Suomineidon helmaan.

Olen huomannut, että näin iltaisin ja öisin Helsinki tuntuu paljon hohdokkaammalta kuin päivisin. Pimenevä ilta vie selkeästi ajatuksia kohti pohjoista minun kohdallani. Ehkä tämä liittyy siihen, että kesäilta ja -yö ovat aina olleet lempiaikojani Stadissa. Se ei ole yhtään auttanut asiaa, että olen silloin tällöin ennen nukkumaanmenoa luukuttanut iPodistani Vesku Loirin esittämää Eino Leinon Nocturnea ja välillä myös Sibeliuksen Finlandiaa. Noctunessa on vaan jotain tosi suomalaisen tuntuista.Vaikka mulla ei olekaan mitään hajua, mikä hiton kottarainen ruislintu on, tai miltä kaskisavu oikeasti tuoksuu, puhumattakaan siitä, miten uskontoni soipa säveleinä, on kyseisessä runossa ja biisissä jotain tosi kaunista härmäläistä läsnä. Vaikka ei sanoja niin ymmärtäisikään, tuntuu laulua kuunnellessa, että tässä on nyt jotain tosi meikäläistä kyseessä. Koskettaa syvältä ja tuntuu hyvältä. En tiedä voiko muihin suomalaisiin yleistää mutta olkoon. Olen kyllä noudattanut samaa rituaalia välillä Suomessakin, ettei tässä sinänsä mitään uutta ole.

Eikä tämä Suomifiilistely tosiaan ole mulle mitenkään negatiivinen juttu. On mukava huomata, että viihtyy täällä, mutta on kanssa hienoa palata kotiin, kun sen aika koittaa.

Eilisestä sen verran, että olin ekaa kertaa paikallisten Bierhoffien kanssa pelaamassa fudista. Poistin uudet nappiksetkin sitä varten. Kenttä oli iso, mutta ei ihan täysimittainen sentään. Isot byyrit oli. Ekat viis minuuttia tuntuivat iha siisteiltä, sen jälkeiset kaks tuntia putkeen ei niinkään. Taso oli ihan siedettävä, eli parhaat semmosia Mikko Kohtaloita ja Korhosen veljeksiä, keskitaso vähän perus harrastelijajengiä kovempi kuin Suomessa. Omalla kohdallani peli-ilo katosi tosiaan heti alkuun johtuen lähinnä heikosta pelikondiksesta. En oikein meinannut pysyä kahta tuntia ylösalas kenttää ravaavien Fringsien matkassa. Täytynee lähteä tästä jokupäivä lenkille. Paikalliset Kahnit pelaavat joka viikko lauantaisin ja sunnuntaisin yhdentoista aikaan. Tänään pelit peruttiin aamulla kun paikalle olisi tullut vain 5 jannua. Eilen jengiä oli lähemmäs 20. Ensiviikolla on tavoitteena sama kuin mitä Forssell aikoinaan teki, eli Saksan leirillä viisi häkkiä noin viidellä ekalla kosketuksella.

Eilisiltana oli vielä hippituutorini frendien järkkäämä picnicsetti yliopiston päärakennuksen edustalla olevalla isolla nurtsikentällä. Paikalla oli porukkaa vaikka kuinka ja yllättäen varsin kansainvälinen tunnelma. Myös yksi Suomessa vaihdossa viime syssynä ollut tyttö mestoilla. Oli kuulema asunut Vuolukiventien asuntolassa Viikin lähellä. Ei kuulema maailman siistein byksi sekään. Hehkutti Tehosekoitinta ja Töölönlahden kahvilaa. Jauhoin myös yhden san franciscolaisen jannun ja hong kongilaisen tytön kanssa vähän enemmän. Tyttö oli fiiliksissä Aki Kaurismäen leffoista ja ei meinannut pysyä nahoissaan kun satuin muistamaan Mies vailla menneisyyttä –pätkästä sen ”Varastit suudelman” –lainin. Mukavaa porukkaa kaikinpuolin liikkeellä.

Johanna Karstila, sulla on muuten kaksonen Bonnissa. Oikislainen. Otan kuvan ja lähetän jahka kehtaan :D.

Aika jännä, että tulin tosiaan Saksaan kirjoittamaan blogia Suomesta. Sama kuin lähtisin Tallinnaan tapaamaan joulupukkia.

Rauhaa ja rauhatonta vappua,

M.

Der Ilkalle vielä onnittelut eilisen syntymäpäivän johdosta. I’ll see you in Munich dude!

Hippie Hippie Shake

Mitä kuuntelin tänään: Håkan Hellströmin uusin För sent för Edelweis sekä Robert Plantin ja Allison Kraussin yhteistuotos Raising Sand. Tsekatkaa jos huvittaa, molemmat varsin iisisti saatavilla netistä. Sen palasen, jonka sielustani menetän ottamalla hyvää musaa netistä ilmaiseksi, saan varmasti kahtena uudenveroisena biittinä takaisin kuuntelemalla kyseisiä tuotoksia. Sen verran hyvälle tuulelle tekevät.

Käytiin suomalaisen Annan ja belgialaisen oikistytön Murielin kanssa tarkastamassa asuintalomme kellarissa oleva svengaavasti nimetty RölaBar. Etkot pidettiin Murielilla. Hän asuu A-rapussa, minä, kuten sanottu jo monasti, asun B-rapussa. Kävi ilmi, että samalla parinhuntin vuokranmaksulla voi saada tuurista riippuen hyvinkin erilaisen näkymän.

Murielin viidennen kerroksen ikkunasta näkyy muun muassa der Rhein.

Omasta ikkunastani näkyy Augustinumin eli Elokuunkodin vanhustalot. Rajasin kuvasta pois etualalla olevat roskapöntöt, koska ne tuntuivat liian masentavilta.

Tässä vielä kuva A-rapun ulkopuolelta.

Talobaari on auki aina tiistaisin ja torstaisin. Happy hour -hinnat ovat voimassa kahteentoista asti. Tuolloin puolenlitran hiivasta saa pulittaa euron. Häppärin jälkeen hinta kipuaa puoleentoista. Baari sinänsä on vain about 80 neliön kokoinen ahdas kellarihuone. Porukkaa oli tällä kertaa liikkeellä kuin Turusen pyssyssä. Ihan ok mutta tuskin tulee pahemmin kellarissa roikuttua. Inspector Laitinen joutui jättämään leikin kesken tsekkausiltana jo ennen puolta yötä johtuen seuraavana aamuna 8.45 odottaneesta Immigration Officen eli Ausländeramtin haastattelusta.

Tiskillä.

Tarkastusiltana kova hitti vaikutti olevan SingStar ja saksalaiset klassikot.

Jälkikäteen voi sanoa, että ihan hyvin olisi voinut jatkaa vaikka kasiin asti aamulla, sen verran sutjakkaasti aamun haastattelu meni. En siis joutunut heiluttelemaan setelituppoa viranomaiskoneiston edessä tai muistuttamaan ketään runsaat puoli vuosisataa sitten Lapissa pidetyistä isohkoista grillijuhlista. Paljon leimoja vain papereihin ja kohti uusia haasteita vei tieni kapea ja kivikkoinen.

Koska Ausländeramt oli viimeinen varsinainen Saksaan pariksi kuukaudeksi muuttamiseen liittyvä viranomaiskohde kohdallani, heräsikin Riikan kanssa keskustelua siitä, mitä nyt sitten? Mikä on sija härmäläisen yhteiskunnassa, joka pitkälti rakentuu byrokratian ja pilkun vähättelyn kivijaloille, kun viranomaiskoneisto on kertaalleen käyty läpi? Onko meitä olemassa ilman byrokratian kahleita vai onko meistä tullut osa koneistoa? Tähän kysymykseen varmaankin saamme vastauksen lähikuukauksien aikana. Korkealentoisen ja ehkä jopa vähän runollisen pohtimisemme keskeytti se, että oli perjantai ja aika ottaa soppaa eli schoppaa.

Perjantai oli tarkoitus viettää oikistuutorini Jonathanin ehdottamalla jonkun nimettömäksi jääneen bändin keikalla nimettömäksi jääneessä baarissa. Etkot pidettiin tällä kertaa latvialaisopiskelija Madaran kotona Poppelsdorfissa. Oma luukkuni olisi sijainnut rutkasti lähempänä keikkapaikkaa, mutta harjoittamani kaikki-tavarat-lattialla-ja-siten-yhdellä-vilkaisulla-nähtävillä-politiikan johdosta kopperoni siivoamiseen olisi saletisti mennyt pari päivää. Alla kuvia Poppelsdorfin huudikoilta.

Poppelsdorferallee.

Iha ok näkösiä asumuksia samalla kadulla. Vähän kyllä tekemällä tehtyjä, ite diggaan enemmän näistä pohjoispuolen betonilaatikoista.

Poppelstrasse.

Poppelsdorfer Schloss.

Näkymä Madaran partsilta. Parveke, I want one too. Osa näistä kuvista on vielä huonolaatuisempia kuin toiset koska ne on otettu kamerakännykällä.

Keikkabaarissa Lauran, Madaran ja Riikan kanssa.

Tämän sisältö ja tarkoitus jäi epäselväksi. Muutenkin hauska sattuma baarissa oli, kun avoimen ikkunan taakse ilmestyi nuorehko mieshenkilö kaljakorin kanssa myymään soppaa ilmeisesti vielä halvemmalla kuin baarista sai (nollavitonen 1,5e).

Germaania toilettitaidetta.

Bändi soitti vaan perus Oasishittejä sun muuta. Keikkapuolella oli kuitenkin niin paljon porukkaa ettei siellä huvittanut tai pystynyt istumaan. Baarin nimikin tosiaan jäi unholaan, ei tällä kertaa johtuen kovasta jurrittelusta vaan siitä, että täkäläiset eivät ole kovinkaan kekseliäitä juottoloidensa nimien suhteen. Joten perusbaarissa oltiin. Keikan jälkeen enemmän normin mukaisesti pukeutuva porukka hipsi ulos ja tilan valtasivat nahkaliiveihin ja keeseihin sonnustautuneet punkkarifelixit. Taisivat olla jotain Pellen ja Maukan kavereita. Tässä vaiheessa oma pastellinvärisiä raitoja sisältävä villapaitani ei ollut enää paras mahdollinen asuste kantaporukkaan maastoutumiseen.

Lauantaina olin naispuolisen tuutorini Julian kanssa parissakin juhlissa. Ensiksi etkoilla jonkun äijän luona. Ihan ok penthouseluukku Südstadissa. Menoa ei tuntunut haittaavan se, että Juliakaan ei tuntenut houstijäbää. Paikalla oli myös vanhempi nainen, epäilen häntä hostin mutsiksi. Kun sanoin olevani Mikko Suomesta, vastasi hän olevansa Saksasta. Kertoi myöhemmin, että hänellä oli aiemmin ollut kirjekaveri Helsingistä. Porukkaa oli muutenkin paljon ja allekirjoittaneella vähän hassu fiilis kun ei varsinaisesti tuntenut ketään kun Juliankin olin tavannut vain kertaalleen aikaisemmin. Yritin lähinnä kuunnella, mistä ihmiset puhuivat, mutta aika huonolla menestyksellä. Jos jonkun kanssa kahdestaan jauhaa, pysyy kyllä ihan hyvin kärryillä ja osaakin sanoa jo jotain muutakin kuin "Kannst du Englisch?", mutta muuten varsin nopeasti puhuvien paikallisten jutut menevät yhä reilusti ohi.

Ihmetystä porukoiden kesken syntyy heti, kun kertoo olevansa oikiksesta ja 26-vuotias. Julian mukaan hän oli ensitapaamisella iloisesti yllättynyt kun en näyttänytkään normaalilta oikislaiselta. He kuulemma sporttaavat perus kauluspaita-villapaita-yhdistelmällä ja nahkakengillä. Kerrankin jalassani olleet L.A. Gearit tekivät positiivisen vaikutuksen. Muutenkin jengi kyseli, että tiedätkö että oikislaiset täällä ovat varsin kummaa porukkaa? Juristikansa ei siis kovassa huudossa. Tämän lisäksi vielä se, että on jo 26 ja yhä opiskelija, sai kansan syvät rivit kuohumaan yli tulvavalliensa. Paikallinen väestö vääntää töitä kasista kuuteen tässä iässä. Joten tunsin itseni vanhaksi idiootiksi. Is there anything better than that?

Nojoo, etkoilla oli oikeesti ihan hauskaa. Alkomahooli on sen verran halpaa, että paikallisilla on tapana tarjota juotavat ja safkat talon puolesta. Joten kalpean muukalaisenkin nestetankkauksesta pidettiin varsin hyvää huolta isännän oluiden puolesta.

Varsinaisiin juhliin mentiin Julian vanhaan asuintaloon. Tässä vaiheessa viimeistään hiffasin että tuutorini taitaa olla hieman hipahtava tyttönen. Kyseessä oli vanha hippitalo täynnä porukkaa, johon ei välttämättä yliopistolla ihan joka päivä törmää. Ja jos olen aikaisemmin valittanut mahdollisista homevaurioista himassani, en ole tiennyt mistä olen puhunut. Hippitalossa kosteuden pystyi haistamaan ja kledjut dunkkasivat vielä seuraavanakin päivänä nihkeille. Muuten ihan siistit juhlat, jengi oli jokseenkin vauhdissa ja kaikki varsin ystävällisiä ja rentoja. Paljon enemmän suomalaistyyppisempi meininki kuin kankeissa Erasmusseteissä. Kosteusvauriot johtunevat siitä, että talossa on kyllä sähköt mutta lämmitys ei pelaa lainkaan.

Puolessa välissä iltaa lopetin saksaksi räpiköimisen ja vaihdon englantiin. On varsin turhauttavaa yrittää tutustua kehenkään tai osallistua keskusteluun, kun ei osaa sanoa mitä haluaa, ainoastaan mitä osaa. Olo oli heti varsin paljon rennompi ja paljon iisimpi olla vaan oma itsensä kun osaa sanoa muutakin kuin että suomalaiset vihaavat ruotsalaisia tai että toivottavasti huomenna ei sada lunta. Kyllä tatä saksaa vielä ehtii ..

Juhlista palasin himaan about kahden tienoilla. Lähiliikenneverkosto tässä suht pienessä stadissa on jokseenkin hyvässä tikissä. Eli sporat, bussit, junat ja metrot löytyy. Johtuu kuulema siitä, että Bonni oli aikaisemmin lännen pääkaupunki.

Veeraa lainatakseni päätän lähetykseni tällä erää tähän - haluan elää.

-m


P.S.

Kuka hullu tankkaa bensaa jos Superia saa samalla hinnalla??

Deutschland über alles

Update 17.4.2008: Ensiksi retorinen kysymys. Jos asun B-talossa, kakkoskerroksessa, entisessä pääkaupungissa, jonka läpi virtaa joki (eli käytännössä Saksan Turussa), ja sain kielikurssini tasokokeesta tulokseksi yllättäen B2, onko elämäni kenties hanurista?

Amsterdamia valloittava Sälli oli kuulema ottanut tatuoinnin. Mies voikin nyt kirjottaa Suomeen palattuaan vaihtoajan palautelappuunsa, että käytti yliopistolta saamansa stipendit viinaan, naisiin ja tatuointeihin, loput rahat hän tuhlasi.

On se kyllä jännä, että vaikka on vasta kaksi ja puol viikkoa ollut reissussa niin alkaa jo kotimaankaipuu koputtelemaan homekoppini (Schimmelzimmer auf Deutsch muuten) ovelle. Ei varsinaisesti koti-ikävä, mutta semmonen yleinen tunne siitä että toisaalla on kaikki aina paremmin. Tähän hätään ei auttanut yhtään naispuolinen tuutorini Julia, jonka tapasin männäviikolla. Julia opiskelee jotain safkajuttuja ("nutritron science", ite kyllä sanon "nutrtritrrtron science") ja palasi pari viikkoa sitten tänne germaanien maille vaihdosta Uppsalasta. On tainnut tyttöpoloisen sydän jäädä pohjolaan, sen verran ylistävin sanankääntein puhui skandinaavian meiningistä. Muutenkin aloitus Julia:"Mitä tykkäät Bonnista?" Meikä:"Iha ok" Julia:"Aijaa, mä ainakin vihaan tätä paikkaa!" oli varsin jäätävä, ja siten tietysti kinoskatujen miehen mieleen. Ei ekalla tapaamisella oikeastaan muusta puhuttukaan kuin siitä, miten pohjolassa on kaikki paremmin. Ehkäpä tässä joku päivä pitäisi oppia nauttimaan hetkestä ja jättämään ainaisen muuallekaipuun taka-alalle? Vai onko onnen odottelu meidän lottovoittajina Suomeen syntyneiden kohtalo?

Olen luennoilla istunut vaihtelevalla menestyksellä. Useimmat setit menneet toistaiseksi suht koht täysin ohi jakelupisteeni. Valoa tämän heinäkuuhun asti kestävän tunnelini päähän toi sentään Saksan siviilioikeuden pienryhmäkurssi ("Arbeitsgemeinschaft", tarkoittaa vissiin myös ammattiliittoa) , jolla tajuamisprosentti hipoi jopa sataa rosenttia. Ja kyllä, opetus oli ihka aidolla saksan kielellä, paikalla tosin vain vaihtareita. Hiffaamista auttoi selkeesti se, että paasaamassa ei ollut perus Herr Dr. Professor Klinsmann vaan mukavan oloinen assari, joka on kirjottamassa väitöskirjaansa täällä.

Se täytyy massaluennoista täällä vielä sanoa, että aika pihalla on tosiaan tullut oltua ainakin eka viikko. Luennothan siis alkoivat oikeesti jo kaks viikkoa sitten, mutta vaihtareille suositeltiin jostain syystä että menkää luennoille vasta viikon myöhässä. Syy tuntematon. Tämä on johtanut siihen, että luentomateriaaleja on saanut metsästää kissojen ja saksanpaimenkoirien kanssa. BGB Allgemaine Teil luennolla kysyin saksalaiselta kanssaopiskelijalta, että mistä hän oli luentomatskut hankkinut. Kuulema netistä. Antoi vielä osoitteenkin. Yllättäen matskut löytyivätkin sieltä, mistä kaveri sanoi. Se ei enää yllättänyt, että matskut olivat salasanan takana. Sivuilla luki, että salasanan saa kun soittaa sivulla näkyvään numeroon. No ei tietenkään saanut. Puheluun vastasi vain naishenkilö, joka sanoi että passwortin saa vain proffalta. Että kiitos vaan.

Vaihtarimenosta sen verran, että meitä uusia erasmuslaisia oikiksessa on tällä semesterillä tosiaan vain yhdeksän. Tarkemmin sanottuna muut ja kolme suomalaista. Muut tulevat Belgiasta, Turkista, Bulgariasta ja ties mistä. Onkin heti alusta lähtien syntynyt vastakkainasettelu Suomi versus muu maailma, en osaa sanoa kummat ovat voitolla. Voi olla että tässä skabassa on vain häviäjiä. Muun maailman jengissä jöötä pitää bulgarialainen Iva, jonka hännystelijöitä muut ovat. Aika sama meininki kuin perus yläasteella Suomessa, eli yks tyyppi joka jauhaa juttujaan minkä kerkeää ja muut ovat samaa mieltä. Die Weltin Mannschaftissa keski-ikä on about 21 vuoden tienoilla. Suomipoikaa, jolle on kertynyt jo muutama ylimääräinen vuosirengas kakskybäsiin verrattuna, meininki lähinnä huvittaa kovasti .. Why can't we all be friends?

Viime perjantaina baarikierroksella tilasin pari votkashottia pöytäämme. Saimme votkaa pitkissä laseissa, valmiiksi puolet vettä seassa. Latvialainen orkesterimmejäsen oli sitä mieltä, että tästä pitäisi valittaa. Mikä shotti se semmonen tämmönen on olevinaan, kysyimme vaan.

Tänään luennolle mennessäni kuljin yliopiston päärakennuksen vieressä olevan Hofgartenin ohi. Hoodeille oli pysäköity runsaasti turistibusseja, joista varsinkin yksi pisti silmään.

Fucker Reisen. The Journey of a Lifetime. Bussin ohi kulki mun kanssa samaan aikaan joku tummaihoinen mies. Hän oli selkesti kanssa vaikuttunut Fucker Reisenin meiningistä ja kyselikin taukoaan viettäviltä dösäkuskeilta että onks Fucker Reisenien busseissa vielä sänkyjä vapaana. Äijä kans huomas, että putosin sen jutulle. Tuli sitten selittämään mulle maailman menosta ..

-Ai, tulet Suomesta, onko totta että siellä pidetään katuvalot aina päivälläkin päällä kun on aina niin pimeätä?

-Mun frendillä on lapsi suomalaisen naisen kanssa. Frendi asuu Englannissa kun siellä pystyy duunan "fast money". Frendi käy kyllä välillä Suomessa kun lapsilisät on siellä niin kovat että frendi saa aina siellä rahaa naiselta.

-Jos olet täällä vaan heinäkuuhun asti, mitä teet sitten jos saatat jonkun paikallisen muijan raskaaksi? Lähdetkö heinäkuussa kuitenkin vaan himaan? Niin mä ainakin tekisin.

-Sano terveisiä Mika Häkkiselle!

Että semmosta Fucker Reisenilla tänään.

Havaittu on kanssa että paikalliset taapertajat polttavat tupakkaa eli hitsaavat keihästä varsin tiukkaan tahtiin. Tänne Nordrhein-Westfalenin alueelle tuli kuulema vasta pari vuotta sitten laki, että luennoilla ei saa enää polttaa. Juridicumin edusta onkin suht tukossa keihäsjengiä luentojen välillä. Havaittu myös röbelöä makeampi tuoksu, ihan kuin joku lokaali nauttisi luennoista jazzkeihään avulla ..

Safkaosastosta täytyy sanoa se, että vaikka myös kevyt-tuotteita onkin harvakseltaan saatavilla, löytyy parus germaanimätöstä rasvaa prosentteina enemmän kuin Jalluja aikamiespojan kirjahyllystä. Eli jossei mun köhä pikkuhiljaa parane ja liikunta on edelleen suoritettava zeniläisittäin kotisohvalta, tulee takaisin Suomeen Mikon sijaan kaksi Mikkoa yhdessä kasassa.

Yleistä hämmennystä vaihtarien ja lokaalien keskuudessa aiheuttaa se, kun kertoo että pohjolassa saa massia valtiolta joka kuukausi jos on opiskelija, eikä meillä ole varsinaisesti mitään velvollisuutta opiskella vähintään tiettyä määrää ECTS pinnoja täällä. Jotkut kanssavaihtolaiset vääntävät hiki hatussa viittä tuntia luentoja päivässä etteivät saa monoa omasta yliopistostaan palattuaan. Itsehän olen siinä onnellisessa asemassa, että olen tullut tänne handlaamaan saksan kieltä, eikä sillä niin väliä ole, otanko kyseisen kielen haltuun yliopistolla vai muuten vaan perus pubissa eri Kneipessa istumalla. Tietysti juristisaksaa oppii vaan oikiksessa mutta se on onneksi vain pieni osa tästä kokemuksesta ja meiningistä. Ei sillä etteikö luennoilla huvittaisi istua, meinaan vaan sitä, että onneksi tätä ei tartte ottaa niin tosissaan. Voi myös (ainakin yrittää) nauttia hetkestä ja antaa palaa jos polttopuita ja kakstahtibensaa löytyy. Ja jos proffa luennolla vaikuttaa ylikuumottavalta, ei siellä ole pakko istua. Itellä ei kuitenkaan kuumotus luennoilla ole ikinä johtanut siihen, että tulisi opiskeltua huolella kun on pakko. Pikemminkin päin vastoin, turha kuumotus saa mut sluibaamaan kahta kauheammin.

Elikkä suomalaisen opiskelijan tunnussana olkoon Vapaus!

Loppuun vielä Miseltä saatu loistava linkki, joka sai kotimaata kaipaavan suomipojan lähes kyynelehtimään. Matti Johannes Koivu vetää tyylillä Irwinin Ei tippa tapa -biisin. Ilman melodraamaa ja paatosta, ilman turhaa hehkutusta tai paheksuntaa. Toteava ja täysin huumoritta vedetty biisi saa ajattelemaan, että vois sitä kuppia ottaa tai olla ottamatta, niin tai näin, ei se niin vakavaa ole.

Bis später!

Mikko

P.S. Tartten duunin kun tulen bäkkiin Suomeen, eli esimerkiksi elokuun alusta lähtien .. Kaikki ideat ja saumat ja ehdotukset otetaan ilolla vastaan!!

Döner Baby Yeah

Döner. Döner. Vielä kerran Döner. Elikkä allekirjoittanut on päässyt Döönereiden eli leipäkebabien makuun. Vanha kunnon kebab eli kepsu, amerikkalaisten tuntema k-bob tai paikallinen kebap. Testattu hintahaitarissa 1,50€-3€ kappale. Tähän mennessä edullisin ollut myös tuhdein ja maittavin. Syödä Döner ja kuolla. Ei ehkä sentään, syödä Döner Napolissa ja kuolla? Kenties lähempänä totuutta. En ole vielä päässyt samaan vauhtiin paikallisten kanssa; he nappaavat Döönerinsä matkaan ja safkaavat liikkeessä. Testattu tosin on, seurauksena takki mallia turkkisoossit rinnuksilla. Useat kebabluukut ovatkin pystybaari-mallisia, joten kebab-to-go on usein ainoa vaihtoehto. Suomalainen ottaa kebabin messiin ja nauttii rauhassa kotioloissa maidon ja ehkä vähän liian innostuneen hymyn kera. Kaikkeen kyllästyy aikanaan mutta tällä hetkellä seilataan kebabaalloilla kovassa myötäisessä.

Erasmussetit alkoi keskiviikkona. Parissa viikossa tottunut jo siihen, että tietää tasan ne kolme muuta henkilöä, jotka puhuvat suomea. Suusta pääsi ihan spontaani "oho" kun takana olevasta penkkirivistä kuului tuntemattomasta naamarista tutun tuntuinen lause "mistäs te ootte kotosin?". Eli tällä hetkellä jo 6 suomalaista vaihtaria paikannettu. Turun yliopistossa opiskelevat Robert ja hänen parempi puoliskonsa, jonka nimi unohtui kaikessa tohinassa, ovat olleet täällä jo pari kuukautta vissiin. Robert on samaa sarjaa Pähkinän kanssa eli faija saksalainen. Robäärt opiskelee saksalaista filologiaa ja sydämenvalittu .. suomea. Saksa jäänyt koulussa lukematta ja kun halu kuitenkin oli miehekkäämmän puoliskon kanssa reissuun, antoi taidehistoria mahdollisuuden. Kurssit täällä vissiin feidattu ja menty suomen kurssille opiskelemaan saksaa. Koomisuudesta huolimatta kuulema varsin toimiva yhdistelmä, suomen koukeroiden kanssa tappelevien sakemannien kanssa kuulema oppii puolestaan saksaa jo vahingossa.

Erasmusjengiä oli jotain satakunta varmaan paikalla. Enimmäkseen seurasi selostusta muodollisuuksien hoitamisesta, itselle täysin turhaa koska jäljellä enää paikallisen stasin eli Ausländeramtin haastattelu ensiviikon perjantaina. Myöhemmin illalla baarirundilla saksaa tuli puhuttua eri kansallisuuksien edustajien kanssa enemmän kuin koskaan aikasemmin. Välillä tuntui jopa että kyllähän tämä jo vähän luistaa. Alkoholililla saattoi olla osuutta asiaan. Toisaalta kyllä pienet sopatukset veressä ovat aina auttaneet mua kielten puhumisessa. Lähtee turha spennaus samantien kun on pari tuoppia naamarissa. Spennaus toisaalta on välillä ihan hyväksi, sen kanssa olisi varmaan jäänyt selittämättä Tahir nimiselle turkkilaisella vaihtarille, miksi aurinko ei nouse ollenkaan lapissa talvella. Ei t-mies varmaan ikinä uskalla Suomeen nyt. Jännä juttu kuitenkin on itsellä, en tiedä voiko yleistää suomalaisiin yleensä, että kun joku puhelukumppani kehuu mun kielitaitoa, tulee heti fiilis et nyt sanoin jotain tyhmää ja toi vaan kusettaa. Toisaalta huomattu on, että paikalliset hyvin huonosti hiffaavat sarkasmia, porukka on pikemminkin sanot-mitä-meinaat-osastoa. Erasmusveljien ja -siskojen kanssa kierrettiin pari baaria ja testailiin eri keittoja. Olut on edelleen halpaa. Edelleen ihmetyttää kun parin tunnin hiivanmaistelun jälkeen käteisvarannot korkeintaan kybän verran miinuksella. Iltaa kuvattiin sanoilla "Pub Crawl". Ilmoitukseen nähden kova pettymys, ei oikeastaan ketään edes semisti tuhdissa jurrissa ja useimmissa baareissa oli mestarien liiga käynnissä telkkarissa joten istumapaikkoja ei saatavilla. Ainoan varmennetun tanssiesityksenkin antoi puolalainen jannu, jonka muuvit olivat varsin jäätäviä. Sama kaveri keräsi illan aikana listaa ihmisistä, jotka haluaisivat lähteä seuraavana päivänä uimaan hänen kanssaan. Mulla jäi tsimmarit Töölöön. Muutenkin paikallinen Pub Crawl ei vastannut lainkaan allekirjoittaneen kokemuksia esimerkiksi Hukkaputkesta. Sihteeri Anteroa siteeratakseni, "anna määkin huudan, määkin olen kännissä".

Tapasin myös tuutorini oikiksen puolesta. Varsin mukavan olonen jannu. Selitin kopin mahdollisen homevaurion ja (yhä) jatkuvan köhimisen mahdollisesta syy-seuras-suhteesta. Jäbä rupesi samantien ottamaan selvää tän mun opiskelijaasuntolan aikasemmista homeongelmista. Heebon faija on vielä sattumalta lääkäri joten kuulema vastaanottoaika järjestyy samantien jos nuhailu ei lopu. Kova fudismies kanssa. Tuli tietty hehkutettua omia fussesaavutuksia, hallitsevia Suomen mestareita kun ollaan. Ladies' Night FC BABY!! Olenkin tervehdyttyäni menossa pelailemaan paikallisten Völlereiden ja Beckenbauerien kanssa. Vaikka mua onkin joskus tituleerattu Töölön Gerd Mülleriksi ainakin omasta toimestani, saattaa tälle Der Bomberille tulla noutaja näissä peleissä aika sukkelasti. Sitä odotellessa. Tuutorin frendin kanssa ollaan jossain välissä tässä menossa Kölniin tsekkaamaan 2. Bundesliigaa johtavan 1. FC Kölnin kunto. Ovat kuulema nousujohteessa. Voi sanoa, että ainakin tuutori vaikutti rennommalta jannulta kuin Koreaa valloittavan Jusu2.0:n vastaava jannu, joka kuulema oli heti kärkeen todennut että on pettynyt kun Jusu ei ollutkaan muija.

Ylipäätänsä täällä on ihmetyttänyt toimivien asioiden sotkeminen. Poistin kaupasta MezzoMixZeroa, joka osoittautui virheostokseksi. Kyseessä on siis Fantan ja Cokiksen teollinen sekoitus. Maistuu pilaantuneelta colalta. Erikseen toimivia settejä, yhdessä .. ei. Överimpi yllätys oli turunmiehen perusbaarin tiskiltä tilaama bissen ja banaanimehun soossi. Kuulema yleinen juoma täällä. Ei välttämättä mitenkään pahaa mutta itellä vaan herää kysymys että Miksi mun tarttis tota juoda? Ei onneks tarttekaan. Erikseen putoovat hyvin .. paitsi banaanimehu. Jos suomipojat tai -tytöt tuutte käymään täällä, voidaan testaa millanen darra irtoo jos kiskoo pelkkää tota Bananabieriä. Ite juonu täällä aika paljon Kölschiä, jota tarjoillaan kahden desin tuopeista nopean haihtumisvauhdin takia. Suht laimeeta kamaa mut muistuttaa jostain syystä Porin Karhua. Ei ole kyllä osunut vielä yhtään soppaa joka vetäisi lähellekään vertoja Karhulle. Kesyttämätön karhu - lajinsa vahvin. Karhu on täyttä olutta.

Tänään oli eka luento. Tai oikeastaan jo eilen, mutta lintsasin ekan luennon perinteen vuoksi. Tänään alkoi Europarecht I. Olen tehnyt kyseisen setin jo Suomessa, joten tarkoitus on mennä vaan parantaan kielitaitoa, ECTS pinnoilla ei niin väliä. Oli kyllä kuumottavin luento ikinä. Proffa huusi koko luennon ajan ja käveli ympäri salia oppilaiden joukossa. Välillä aina kyseli joltain poloiselta opiskelijalta että "Mikä tämä ja tämä ja tämä on??" "Sano nyt jotain!", mistä seurasi opiskelijan hätääntynyttä kirjan (jota mulla ei tietty ollut, eikä ole ensviikollakaan varmaan) selailua ja kun vastasi väärin, perus nöyryytykset päälle. Ei pystynyt keskittymään kuunteluun ollenkaan kun spennas kokoajan sitä, että eikai toi hullu nyt multa meinaa mitään kysyä. Muutenkin tuntu aika turhauttavalta hommalta kun ei tajunnut jutuista puoliakaan. Mut kaipa se siitä.

Mä haluun takaisin Helsinkiin,
mitä se lentolippu maksaa,
siel kaikki on halvempaa,
ne puhuu suomee kuin saksaa,

jos viikonloppu Bonnissa kaduttaa
siel saa kaiken anteeks taas.

Loost Koos mukailut sen takia, että ostin just liput takasin Suomeen. Tosin vain kiertokäynnille, eli juhannukseks tädin häihin keskiseen Suomeen. Olen maisemissa 18.6.-24.6.

Kohta menossa viiden suomalaisen ja yhden latvialaisen kokoonpanolla oluilemaan ja safkaamaan jotain Schnitzeleitä tai jotain.

Tällä kertaa ei kuvia, on jäänyt kamera matkasta parina viime kertana.

MfG,

M-Döner

Home sweet home

Ensiksi retorinen kysymys. Jos asun B-talossa, kakkoskerroksessa, entisessä pääkaupungissa, jonka läpi virtaa joki (eli käytännössä Saksan Turussa), onko elämäni kenties hanurista?

Eilen löysin kaupasta tiskiharjan metsästettyäni kyseistä kapinetta varmaan paristakymmenestä eri lafkasta viikon ajan. Täkäläiset tiskaavat astiansa ilmeisesti pyhällä hengellä tai turkkilaisten maahanmuuttajien karvaranteilla.

Tämä päivä lähti mielenkiintoisesti liikkeelle. Käytiin bilsanopiskelija Lauran kanssa Immigration Officessa varaamassa Termin eli jutteluaika ensiviikolle. Odotushuoneessa oli runsaasti vain heitä paljon puhuttuja turkkilaisia ilmeisesti koko perheidensä voimalla ja sitten me kaksi kalpeaa suomalaista. Teki mieli ottaa pari fotoa muistoksi tilanteesta mutta ei sentään kehdannut. Ei ole vielä selvinnyt, miksi Turkki juuri kansoittaa Saksaa niin tuhdisti. Joku viisaampi kertokoon.

Kävin kanssa juttelemassa oikiksen deparmental Erasmus coordinaattorin kanssa mukavia pariket minuuttia. Pitkin saksankielinen keskusteluni ikinä. Iha hyvin meni ja tuntui että ymmärsimme toisiamme ainakin suht hyvin. Coordinaattoritar suositteli mulle opintoja, joista koostuisi 31 ECTS pinnaa plus kielikurssi. Tuntui ensikatsannolta aika painavalta lastilta mutta luentoja ei tulisi kuin about 3 tuntia päivässä yhteensä kuitenkaan. Ja täällä duunin tekeminen painottuu semesterin loppuun, jolloin on kaikkien kurssien kokeet putkeen. Hämmentävää sen sijaan oli, että coordinaattoritarkaan ei tuntunut tietävän, millon luennot täällä alkavat. Tämä johtikin tänään siihen, että olimme muiden finskien kanssa menossa luennolle, jonka sarjan piti alkaa vasta ensiviikolla, mutta olikin alkanut jo eilen. Tänään oikiksen nettisivuilla oli tieto, että luentosarja alkaa tänään, mutta kun pääsimme paikalle, ei proffa sitten ilmestynyt lainkaan itse mestoille! Muutenkin tuntuu että kaikille on annettu joka virastossa ja neuvonnassa ja tilaisuudessa eri tiedot. Eikä nyt olle kysymys kielimuurista vaan saksalainen byrokratia osoittaa keittiöpuolensa heti kättelyssä. Vapise Jens Weissflog!

Tänään oli kyllä muuten hieno päivä, aurinko paistoi ja sitä rataa. Ehkä vähän nihkeetä oli, että olen melko varma että kopissani piilee tuhti homevaurio. Ei sinänsä mikään ihme tässä 70-luvun betonikaktuksessa. Olen ollut flunssassa koko täällä oloni ajan ja ei meinaa ääni ollenkaan kulkea. Täällä on ilmeisesti tapana hoitaa homeilut vetämällä sentin maalikerros pintaan. Jos ei olo kohene, täytynee muuttaa muualle asumaan tai hankkia kaasunaamari. Sääli sinänsä, the cubicle has started to feel like home. Alla fotoja tältä päivältä.

Näkymä koppini ovelta. Talo on taattua länsisaksalaista laatua, kun painaa valot päälle käytävässä, kuuluu vaan törkee pamaus kun jotkut valokoneet (Lichtmaschine) menee päälle kellarissa.

Paloportaat (Feuertreppen).

Menin taas tänään väärään bussiin ja jouduin tois puol jokkee. Kuvassa siis der Rhein. Oma luukkuni sijaisee jossain vasemmassa yläkulmassa about.

Das Operahaus.

Gustav Mahler Allee.

Swen Hannawald Kirche.

Rock Me Amadeus Platz.

Der lokale Eric Clapton.

Meine Küche. "McDonaldsch".

Luukun läheisin sporapysäkki. "Finanzministerium" eli ilmeisesti Saksan valtiovarainministeriö oikealla.

Das Hauptgebäude des Universitäts. Sairaan pitkä byksi.

Das Hauptgebäude des Universitäts.

Universitäts Bibiliothek.

Schlager Kirche.

Bis bald!

m

I'm blogin' it - tajunnanvirtaa

Annoin periksi. Kaipa se tälläinen Internet-Tagebuch piti pistää kehiin kun kerran vaihdossa on. Nyt on viikko bratwurstia takana, monta vielä edessä. Sisimmässä kyllä kalvaa ajatus, että eihän mulla varsinaisesti mitään kerrottavaa ole. Tai on, mutta ei välttämättä sellaista, mitä kukaan muu haluaisi lukea. Mut f**k it, tässä tulee!

Ekaks kiitokset kaikille läksiäisissä messissä läsnä- ja hengessä olleille. Rytinää oli ja aitaa kaatu, muistikuvat Ketun jälkeen on hämäriä kuin perusmannen autokaupat. Mut hauskaa oli ja onnittelut viel Ilkalle kandidaattitittelistä. OTK baby! Kun on täällä pahin koti-ikävä iskenyt, olen vastaiskenyt biitin huuleen ja vuodattanut muutaman kyyneleen lenkkareille. Pähkinälle kiitokset biiteistä. Mikä muukaan olisi parempi laastari kotimaankaipuuseen kuin (ruotsalainen) pussinuuska?! Onneks sitä on vaa pari boksii, pitäs kestää koko turneen ajan.

Niin, olen täällä näillä näkymin heinäkuun puoleenväliin asti. Juhannuksena pitäs tulla käymään Suomessa pariks päiväks kun täti menee naimisiin.

Matkasta sen verran, että tulin Stadista Air Berlinillä Düsseldorfiin. Düsselissä yö suhteellisen sketchissä Backbäckers-hostellissa, jossa ei tainnu olla lämmitys päällä ollenkaan. Naapuridormissa oli viel bailut menossa koko yön ja porukkaa tuntu lappaavan kirjaimellisesti ikkunoista sisään koko yön. Hostellista jäi messiin flunssa ja köhä, samalla meni ääni. Toissapäivänä pihisin apteekkarille et Ich habe keine Stimme ja sain jotain pastilleja käteen. Düsselistä sit tiistai-aamuna tänne Bonniin. Kukaan ei vaan muistanut lippua ostaessa sanoa, et juna ei tulekaan suoraan Bonniin vaan Kölnissä pitäis vaihtaa stogee. Painelin sitten puol tuntia Kölnin ohi tais olla Aachenia kohti, ennenku kondyktööri tuli ihmetteleen et mitä mä täällä teen jos on lippu Bonniin. No tulin sit takasin Kölniin jollain sairaanhitaalla lähijunalla. Eli parin tunnin deetouri heti kärkeen.

Jälkikäteen tajusin kuitenkin, että kyseinen deetouri oli kohtalon sanelema juttu. Koska olin Bonnissa pari tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut, suuntasin suoraan steissiltä paikalliselle Studentenwerketille eli asuntohustlerisäätiöön, vastaa varmaan ylioppilaskuntaa Suomessa, ehkä, allekirjoittamaan vuokrasopimusta. Siellä jonotellessa iski ekan kerran pakokauhu pohjolan pojan puseroon, kaikki muut vaihtarit tuntuivat haastelevan saksaa kuin lähdevettä vaan. Onni onnettomuudessa oli, että törmäsin mestoilla suomalaisiin Riikkaan ja Annaan, jotka molemmat ovat myös Helsingin oikiksesta ja tulleet tänne pari viikkoa etukäteen jo. Maannaisten kanssa parin sanan ja numeron vaihtamisen jälkeen karisi suurin pakokauhu Mechelininkadunmiehen villapuserosta. Ekana päivänä muutenkin paisto aurinko ja oli varmaan 18 astetta lämmintä, sen jälkeen onki satanu joka päivä.

Studentenwerketiltä suuntasin sitten kämpilleni, kompleksi kantaa nimeä Römerlager. Ausländertutor oli sattumalta ovella vastassa ja sain samantien opastuksen luukkuuni. Tässä byksissä on 18 kerrosta, ite asun kakkosessa. Tai ykkösessä, täällä ei pohjakerrosta lasketa mukaan. Olin etukäteen fiilistellyt penthouse-luukusta mutta se jäi nyt tällä kertaa kokematta. Kompleksista on kävellen 15 minsaa matkaa keskustaan ja yliopistolle ehkä 20. Sporia ja dösiä menee vierestä usein et liikenneyhteydet on iha tikissä.

Kuvassa Römerlager-opiskelija-asuntola. Tais olla 568 kappaletta samanlaisia 18 neliön yksiöitä. Ite asun mustassa kuutiossa etualalla. Luukku on iha ok, vaikka näkymät ovatkin suoraan roskikisille. Kesällä varmaan ei pysty pitään ikkunaa pahemmin auki jos roskat rupee dunkkaan. Ausländertutoori pisti mut allekirjoittamaan kaavakkeen, jossa todettiin kopin kunto muuttohetkellä. Tyttö teki itse merkintöjä kaavakkeeseen, esim. keittiön roskiksen kannessa on nyt 3 murtumaa kahden sijaan. Tarkkaa touhua näemmä. Sain myös ohjeet roskien lajitteluun. Sen verran monimutkasta kamaa, että en oo uskaltanu mennä viemään roskia viel kertaakaan. Siellä on vissii joku pönttönatsi kyttäämässä et meneekö appelsiininkuoret oikeesta luukusta alas.

Netti rupes kans fudaan sunnilleen samantien, piti vaan firewalli laittaa pois päältä. Netztutor (tässä byksis on oikeesti tuutori joka lähtöön) sanoi että "You really don't need a firewall for this connection". En kyllä uskonut. Netti pelaa iha kivasti ja torrentit laulaa dirlandaata.

Ekan päivän iltana onnistuin katkaisemaan avaimeni alaoven lukkoon. Katkenneen pätkän sai onneks vedettyä lukosta irti joten en sentään tukkinut koko talon sisäänkäyntiä. Joku mimmi päästi mut sisään ja oman huoneen avain kuitenkin oli viel kuosissa että pääsin omaan koppiin sisään. Eka ajatus oli tietysti että pidän oven lukossa seuraavat neljä kuukautta ja toivon parasta. Menin kuitenkin seuraavana aamuna Hausleiterinin puheille katkenneen avaimeni kanssa. Kävi ilmi että avaimen katkeaminen saattoi liittyä siihen, että olin yrittänyt avata alaovea postilaatikkoni avaimella. Talonainen oli kuitenkin ymmärtäväinen eikä veloittanut normaalia 15 euron maksua katkenneesta avaimesta. Ehkä mun "Es war schon kaputt als ich hier gekommen bin" -ilmaisu sai sen sympatiat mun puolelle. Eli se oli jo rikki kun minä tulin tänne.

Tavatut suomalaiset mimmit on tosiaan mukavia, pari kertaa ollaan oltu olutta ottamassa ja sit muuten vaan pörrätty meneen tuolla. Jotain jurrijuttua tais olla, et mentäs enskuussa tarkastaan Eläkeläiset Kölniin. Olut on kyllä halpaa täällä. Ja suomipojan ilme kirkastuu joka kerta kun huomaa että lähikaupasta saa myös viinaksia. Ei niitä tartte ees ostaa mutta ajatuskin jo lämmittää.

Lauantaina meidän suomijengiin liittyi vielä bilsanopiskelija Laura, joka oli ilmeisesti muihin mimmeihin ollut yhteydessä. Eka viikko on mennyt hyvin pitkälti muodollisuuksia hoitaessa. Tänään käytiin Lauran kanssa kaupungintalolla ilmottautumassa ja pankissa avaamassa tilit. Huomenna pitäs mennä vielä Immigration Officeen ilmottautumaan, sit pitäs olla formalitiesit kuosissa. Koska oleskelee täällä yli 3 kuukautta, pitäs ilmeisesti todistaa että on varaa asua täällä. En ole vielä ihan sisäistänyt, miten tämän aion tehdä. Ehkä nostan tilin tyhjäksi ja menen paikanpäälle heiluttelemaan setelituppoa ja kutsun kaikkia, jotka mun varallisuuttani epäilee, lapinpolttajiksi. Tai ehkä en.

Kielestä sen verran, et on kyl heti alusta lähtien tuntunut, et vaikka siellä saksantunneilla tuli 10 vuotta koulussa istuttua, ei kyl pahemmin osaa mitään sanoa. Mut oppimishalu on nyt kova ja joka kerta kun saa jonkun asian hoidettua saksaks ja huomaa et jengi oikeesti tajuu, mitä sanot niin on pieni voitto joka kerta. Muutenkin jotenki tuntuu paikallisiin nähden et on lähtökohtasesti jotenki alakynnessä kun ei puhu kieltä oikein. Välillä tulee alotettua englanniks ihan kiusallaan sen takia, et näiltä menee kotikenttäetu siinä samantien. Paikalliset osaa yllättävän huonosti enkkuu. Varsinkin vanhempi osasto. Ehkä näistä pienistä hetkistä vielä kasvaa jotain suurempaa, Stanley Cuppia kohti mennään. Ois se kyl hieno joku päivä huomata et hei mähän osaan tän homman. Sitä odotellessa.

Tässä vielä kuvia ekoilta päiviltä. En ole vielä pahemmin kuvia jaksanut ottaa kun kelit on olleet niin kehnot. Keskiviikkona alkaa koulu ja Erasmus-meiningit, enköhän saa kameraankin vähän liikettä silloin.

Münsterplatz.


Münsterplatz. Riikka saapuu.

Stadtbücherei.

Oxfordstrasse.

Lisää jupinaa ja höpinää tötteröön seuraa lähipäivinä.

Terveiset vielä Bassoradion ja Radio Helsingin nettistriimeille, jotka pitää pohjosen pojan jutut jäätävinä.

-M to the I to the double K to the O yeah aus Bonn