Illan varjoon himmeään

Yy, kaa. Yy, kaa, koo, nee ..

Tämä etappi alkaa olla lähellä päätöstään. Paikallaan olisi varmaan jonkin summittaisen yhteenvedon tekeminen kuluneista neljästä kuukaudesta. Olen noin viikonverran jo miettinyt, mitä tästä hommasta on lopulta jäänyt käteen ja että mitä siitä tähän päiväkirjaan kirjoittaisin. Homma on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi kuin odotin. Kuten elämässä muutenkin, ymmärtänen tämän reissun todellisen arvon vasta reilusti jälkikäteen. Toistaiseksi olen vielä aivan liian lähikontaktissa kaiken tapahtuneen kanssa.

Päälimmäisenä on kuitenkin tunne, että olen iloinen siitä, että valitsin Bonnin vaihtopaikaksi. Täällä saunareissulla on tieni ollut kevyt kulkea. Varmaan se neljä kuukautta olisi vierähtänyt kuin siivillä monessa muussakin paikassa, mutta sitä on turha miettiä. Tiedän vain, että varmasti tulen näitä ihmisiä, katuja ja kuppiloita vielä kaipaamaan. Minulle tämä on ollut hyvä paikka.

Tavoitteeni tällä reissulla oli oppia puhumaan saksaa paremmin. Sen olen ilokseni saavuttanut. Suurin muutos on siinä, etten enää pelkää sanoa, mitä haluan. Virheidenteonpelon kaikkoamisen myötä on kieli muutenkin parantunut mukavasti. Viimeviikkoina on tuntunut siistiltä, kun välillä ei edes enää huomaa puhuvansa saksaa. Menee vain kauppaan tai ihan minne vaan, ja jälkikäteen vasta hiffaa haastelleensa saksaa ihan mennentullen. Täytynee syksyllä Suomessa ottaa yliopistolla jotain saksankursseja, että saisin hommalle jotain jatkuvuutta. Et Misemies, eiköhän mennä katteleen niitä Itävallan uutisia taas uudestaan ja uudestaan?

Sen olen tosin huomannut, että minkä saksanopiskelulla saavuttaa, sen ruotsinkielessä menettää. Nämä kaksi kieltä asustavat ilmeisesti ainakin minun pääkopassani samassa solukämpässä, sen verran mahdottomalta ruotsin puhuminen kaiken tämän saksan jälkeen tuntuu. Kun germaanit valtaavat alaa, ovat svenssonit helisemässä. Vaihdettuani saksavaihteen silmään jäi punaisiin housuihin pukeutunut herra ruotsi samantien takapyörien alle.

Opintopisteitä jäi takaisin muotiin tulleeseen vyölaukkuuni lopulta 15 kappaletta. Olisi niitä voinut enemmänkin tulla, mutta ei sentään ihan tyhjin plakaasein tarvitse Itämeren tyttären asuinseudulle palata. Suullisessa tentissä oli kyllä jännät paikat!

Elämän opiskelua ei onneksi opintopistein mitata. Ennen matkaa en ollut lainkaan tullut ajatelleeksi sitä, että saattaisin lopulta tällä marssilla jopa enemmän oppia omasta suomalaisuudestani kuin tästä Saksanmeiningistä. Matkailu avartaa ja antaa mahdollisuuden tiirailla ulkoapäin omaa arjen aherrustaan Suomessa. Tiedän nyt ehkä hieman paremmin, mistä olen tulossa. Tämä blogikin on tainnut enemmän kertoa Suomesta kuin Saksasta.

Näinä lopun ajan päivinä on tietysti paljon haikeutta ilmassa. Eivätkä nämä aamuyön tunnit sitä ainakaan yhtään vähennä. Loppujen lopuksi voin sanoa, että hyvä paikka tämä Saksakin on. Tuntuu jo ihan kodilta tämäkin, joten mikäs ihmiselle sen mukavampaa.

Kiitokset kaikille tämän blogin lukijoille. Kaikille, jotka ovat alusta asti mukana pysyneet tai jossain vaiheessa matkaa vauhdissa tähän kivirekeen kyytiin hypänneet. Erityiskiitos kaikille kommentteja jättäneille, niitä on ollut mukava lukea. Toivottavasti lähinnä mauttomat juttuni ovat edes jonkun kerran päiväänne hitusen piristäneet :).

Suomineito, olen sinussa kiinni, ja sinuun kiinni jään. Sano pois, ja minä menen, ja kohta huomaan, etten mennyt minnekään. Vaikka en luotasi koskaan poistunutkaan, takaisin tulen aina uudestaan.

Tämä oli tämän blogin joutsenlaulu, illan viimeinen hidas Saksan maaperältä.

Kohti uutta päivää kuljen, en turhia mieti, mä vaellan vaan. Niin ne päivät maapallolla rullaa radallaan.

Ollaan ihmisiksi!

Auf Wiedersehen!

M

Ps. Ette arvaa miten huojentunut olo nyt on, kun ei tartte enää valehdella että on muka koko ajan paistanut. Hitot, ei paistanu ollenkaa, satanu neljä kuukautta putkeen. MISSÄ NE ON NE RUSKETUSRAIDAT, MISSÄ, KYSYN VAAN?!

Kun minä kotoani toistamiseen läksin

Jeppiskamaa. Tuli käytyä Suomessa Jussin tienoolla. Jo Düsseldorfissa Helsingin lentoa odotellessa tuli huomattua, että suomea puhuvaa porukkaa on sittenkin muitakin kuin ne noin kuusi henkilöä, jotka tällä hetkellä Pohjantähden alustan värejä täällä Bonnissa edustavat. Joka kerta kun joku puhui ensimmäistä kotimaista lähistöllä, kääntyili pääni refleksinomaisesti äänen suuntaan kuin aikamiespojalla perälautojen suuntaan kevään ensimmäisenä minihamepäivänä. Ihmettelin itsekseni, kuka tuntematon siellä nyt suomea yhtäkkiä puhuu.

Kotiin on tietty aina kiva tulla. Ekana iltana en pahemmin saanut nukuttua, kun ihmettelin yllättyneenä Ylöjärven yötöntä yötä. (En oikeasti ollu Ylöjärvellä vaan Helsingin Skattudenilla, mutta se ei ala y:llä, eikä näin ollen sopinut edeltävään lauseeseen.) Reissuni Soomeen oli tällä kertaa niin lyhyt, että tuntuu melkein kuin se olisi ollut torkahtamisen aiheuttamaa pelkkää kuvitelmaa. Olinko tosiaan tallustamassa taas Helsingin katuja jokin aika sitten, luudaamassa Stadin nurkissa, joita olen täällä niin kaipaillut. Yhtäkkiä olin kuitenkin taas takaisin täällä B-B-B-B-B-Bonnnissa. Eikä siinä mitään, iha kiva tännekin oli tulla bäkkii. Vastavuoroisesti ihmettelin yöjunassa Düsselistä tännepäin tullessa, että onpa täällä Schaksassa pimiää öisin.

Seuraavassa osiossa muutamia kuvia Pirun viileeltä akselilta Saksa-Suomi-Saksa.

Mehulinko.

Manhattan skyline.

Juhannuskokko Ääne-Koivistossa.

Tupakantumppien pysäköintikielto Äänekoskella.

Niin, tulin Suomeen varsinaisesti tätini häihin. Sinikka & Matti Hukari ja pappi alttarilla Laukaan kirkossa.

Osa häävieraista oli pukeutunut Leningrad Cowboys -tyylisiin asusteisiin.

Häävieraita juhlapaikassa.

Välillä piti heittää vettä, ei pahemmin näköjään prostata vaivaa!

Ohjelma.

Hääpaikan rannasta vähän ennen puoltayötä. Oli kyllä valoisaa!

Selväpäistä autoilua häistä kämpille yhden aikaa yöllä. Edelleen valoisaa!

Sitten olikin jo aika palata takaisin schorvin ääreen Saksaan.

Takaisin tänne palattuani oli käsillä vielä fudiksen EM-skabojen ratkaisupelit. Hyvin Saksa pelasi, mutta lopulta Basti Fantasti ei pystynyt viemään germaaneja ihan loppuun asti. Parin vikan pelin jälkeen oli Bonnin keskuskatu kokonaan suljettu autoilta ja kadun olivat vallanneet juhlivat fanit. Välierän jälkeen saksalaiset, finaalin jälkeen hispanialaiset fanittajat. Hävisin lopulta karvaasti Euro2008 fantasyfudiksen leikkisästi nimetyn Homokaapin pojat -liigan "Orihinal Hesus" nimimerkkiä käyttäneelle jollaslaiselle jannulle. Jälkikäteen on kuitenkin liikkunut huhuja, joiden mukaan Hessen jengi oltaisiin diskattu sarjasta epäurheilijamaisen kielenkäytön ja juhlinnan takia. Viralliset tulokset ovat vielä julkistamatta, mikä saa monen liigalaisen edelleen haaveilemaan pääpalkinnosta (mäkkisafkaa). No, Klau' tai Kohtalainen eivät ainakaan voittaneet.

Muuten täällä Bonnissa on aika lopun alun fiilikset. Itsellä on huomenna perjantaina tasan kolme viikkoa jäljellä kotiinlähtöön. Kolmetoista ja puol viikkoa takana, ja muutama enää siis edessä. Suomeen takaisin 25. päivä kuluvaa kuuta. Kopkop. Ehkä vähän haikea fiilis jo nyt. Oon viimepäivinä ajatellut, että näitä kelejä kyllä tulee ikävä. Tänään oli taas about kolmekybää mittarissa. Suomenkäynnillä oli aikalailla kylmä kokoajan. Ja ne hyttyset. Kävin eilen ostamassa pipon alennusmyynnistä kotimatkaa varten.

Käsillä ovat myös Bonnin osmannien riistaviikot. Tarkoituksena on vetää kebabia joka päivä aina lähtöön asti. Tämä vain sen takia, että koska matkatavaraa saa lentokoneen ruumassa viedä Suomeen vain 20 kiloa, täytyy lentolipun hinnasta ottaa kaikki irti kasvattamalla elopainoa.

Sowieso on aika täällä mennyt tosi nopeesti. Ja kivaa on ollut. Vaikka äsken juuri hävisinkin kolme pokeripeliä putkeen Minnesotan Patrik Antoniukselle, Nathan "Nate-Hund" Gilbertille.

Mutta joo, ei tämä blogi vielä tähän lopu, yleisön pyynnöstä huolimatta.

Tällä kertaa terveiset lentävät erityisesti Helsinkiin osoitteeseen Erottajankatu 5-9, eritoten kerroksiin U3 ja 4. Keep on indexin'!

Der Mikko-Hund

Ps. Kommentteja?

Pss. Ajattelin vastaisuudessa keskittää yritykseni veroratkaisut alla olevaan firmaan.