torstai 3. heinäkuuta 2008

Kun minä kotoani toistamiseen läksin

Jeppiskamaa. Tuli käytyä Suomessa Jussin tienoolla. Jo Düsseldorfissa Helsingin lentoa odotellessa tuli huomattua, että suomea puhuvaa porukkaa on sittenkin muitakin kuin ne noin kuusi henkilöä, jotka tällä hetkellä Pohjantähden alustan värejä täällä Bonnissa edustavat. Joka kerta kun joku puhui ensimmäistä kotimaista lähistöllä, kääntyili pääni refleksinomaisesti äänen suuntaan kuin aikamiespojalla perälautojen suuntaan kevään ensimmäisenä minihamepäivänä. Ihmettelin itsekseni, kuka tuntematon siellä nyt suomea yhtäkkiä puhuu.

Kotiin on tietty aina kiva tulla. Ekana iltana en pahemmin saanut nukuttua, kun ihmettelin yllättyneenä Ylöjärven yötöntä yötä. (En oikeasti ollu Ylöjärvellä vaan Helsingin Skattudenilla, mutta se ei ala y:llä, eikä näin ollen sopinut edeltävään lauseeseen.) Reissuni Soomeen oli tällä kertaa niin lyhyt, että tuntuu melkein kuin se olisi ollut torkahtamisen aiheuttamaa pelkkää kuvitelmaa. Olinko tosiaan tallustamassa taas Helsingin katuja jokin aika sitten, luudaamassa Stadin nurkissa, joita olen täällä niin kaipaillut. Yhtäkkiä olin kuitenkin taas takaisin täällä B-B-B-B-B-Bonnnissa. Eikä siinä mitään, iha kiva tännekin oli tulla bäkkii. Vastavuoroisesti ihmettelin yöjunassa Düsselistä tännepäin tullessa, että onpa täällä Schaksassa pimiää öisin.

Seuraavassa osiossa muutamia kuvia Pirun viileeltä akselilta Saksa-Suomi-Saksa.

Mehulinko.

Manhattan skyline.

Juhannuskokko Ääne-Koivistossa.

Tupakantumppien pysäköintikielto Äänekoskella.

Niin, tulin Suomeen varsinaisesti tätini häihin. Sinikka & Matti Hukari ja pappi alttarilla Laukaan kirkossa.

Osa häävieraista oli pukeutunut Leningrad Cowboys -tyylisiin asusteisiin.

Häävieraita juhlapaikassa.

Välillä piti heittää vettä, ei pahemmin näköjään prostata vaivaa!

Ohjelma.

Hääpaikan rannasta vähän ennen puoltayötä. Oli kyllä valoisaa!

Selväpäistä autoilua häistä kämpille yhden aikaa yöllä. Edelleen valoisaa!

Sitten olikin jo aika palata takaisin schorvin ääreen Saksaan.

Takaisin tänne palattuani oli käsillä vielä fudiksen EM-skabojen ratkaisupelit. Hyvin Saksa pelasi, mutta lopulta Basti Fantasti ei pystynyt viemään germaaneja ihan loppuun asti. Parin vikan pelin jälkeen oli Bonnin keskuskatu kokonaan suljettu autoilta ja kadun olivat vallanneet juhlivat fanit. Välierän jälkeen saksalaiset, finaalin jälkeen hispanialaiset fanittajat. Hävisin lopulta karvaasti Euro2008 fantasyfudiksen leikkisästi nimetyn Homokaapin pojat -liigan "Orihinal Hesus" nimimerkkiä käyttäneelle jollaslaiselle jannulle. Jälkikäteen on kuitenkin liikkunut huhuja, joiden mukaan Hessen jengi oltaisiin diskattu sarjasta epäurheilijamaisen kielenkäytön ja juhlinnan takia. Viralliset tulokset ovat vielä julkistamatta, mikä saa monen liigalaisen edelleen haaveilemaan pääpalkinnosta (mäkkisafkaa). No, Klau' tai Kohtalainen eivät ainakaan voittaneet.

Muuten täällä Bonnissa on aika lopun alun fiilikset. Itsellä on huomenna perjantaina tasan kolme viikkoa jäljellä kotiinlähtöön. Kolmetoista ja puol viikkoa takana, ja muutama enää siis edessä. Suomeen takaisin 25. päivä kuluvaa kuuta. Kopkop. Ehkä vähän haikea fiilis jo nyt. Oon viimepäivinä ajatellut, että näitä kelejä kyllä tulee ikävä. Tänään oli taas about kolmekybää mittarissa. Suomenkäynnillä oli aikalailla kylmä kokoajan. Ja ne hyttyset. Kävin eilen ostamassa pipon alennusmyynnistä kotimatkaa varten.

Käsillä ovat myös Bonnin osmannien riistaviikot. Tarkoituksena on vetää kebabia joka päivä aina lähtöön asti. Tämä vain sen takia, että koska matkatavaraa saa lentokoneen ruumassa viedä Suomeen vain 20 kiloa, täytyy lentolipun hinnasta ottaa kaikki irti kasvattamalla elopainoa.

Sowieso on aika täällä mennyt tosi nopeesti. Ja kivaa on ollut. Vaikka äsken juuri hävisinkin kolme pokeripeliä putkeen Minnesotan Patrik Antoniukselle, Nathan "Nate-Hund" Gilbertille.

Mutta joo, ei tämä blogi vielä tähän lopu, yleisön pyynnöstä huolimatta.

Tällä kertaa terveiset lentävät erityisesti Helsinkiin osoitteeseen Erottajankatu 5-9, eritoten kerroksiin U3 ja 4. Keep on indexin'!

Der Mikko-Hund

Ps. Kommentteja?

Pss. Ajattelin vastaisuudessa keskittää yritykseni veroratkaisut alla olevaan firmaan.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä voitin, fair and square, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Mitäs kesäl? Jallumojitoi?

- Original Jangster

Henriikka kirjoitti...

Lämmin kiitos terveisistä.

Mä oon tän kesän jälkeen ehkä niin kova indeksointiguru, että nimitys junior partneriksi indeksointi-ryhmään on enemmän kuin todennäköinen. Olen vihdoinkin löytänyt elämälleni suunnan!

Anonyymi kirjoitti...

Mis on mun terveiset?

Anonyymi kirjoitti...

Mää luen Mikko sun blogiis, ja se on ihan huippu ja työpäivien ratoksi mukavaa luettavaa. ja tietty kiva kuulla miten sulla siellä menee.
eipäs muuta kuin nauti viimeisistä viikoista ja lämmöstä, ehkä se kesä on tännekin siinä vaiheessa saapunut kun palaat..
-sissi

Anonyymi kirjoitti...

tuli itekki käytyy äänekoskella just. oi, sitä!
keitele kulman takana..

muistas banskubisukka!

volunteer007 kirjoitti...

Mikko! Hauska lukee jäbän juttuja täältä idästä käsin. Kyllä se matkailu kuitenkin avartaa, eikö vain?

-Timo