Kotiin on tietty aina kiva tulla. Ekana iltana en pahemmin saanut nukuttua, kun ihmettelin yllättyneenä Ylöjärven yötöntä yötä. (En oikeasti ollu Ylöjärvellä vaan Helsingin Skattudenilla, mutta se ei ala y:llä, eikä näin ollen sopinut edeltävään lauseeseen.) Reissuni Soomeen oli tällä kertaa niin lyhyt, että tuntuu melkein kuin se olisi ollut torkahtamisen aiheuttamaa pelkkää kuvitelmaa. Olinko tosiaan tallustamassa taas Helsingin katuja jokin aika sitten, luudaamassa Stadin nurkissa, joita olen täällä niin kaipaillut. Yhtäkkiä olin kuitenkin taas takaisin täällä B-B-B-B-B-Bonnnissa. Eikä siinä mitään, iha kiva tännekin oli tulla bäkkii. Vastavuoroisesti ihmettelin yöjunassa Düsselistä tännepäin tullessa, että onpa täällä Schaksassa pimiää öisin.
Seuraavassa osiossa muutamia kuvia Pirun viileeltä akselilta Saksa-Suomi-Saksa.
Sitten olikin jo aika palata takaisin schorvin ääreen Saksaan.Takaisin tänne palattuani oli käsillä vielä fudiksen EM-skabojen ratkaisupelit. Hyvin Saksa pelasi, mutta lopulta Basti Fantasti ei pystynyt viemään germaaneja ihan loppuun asti. Parin vikan pelin jälkeen oli Bonnin keskuskatu kokonaan suljettu autoilta ja kadun olivat vallanneet juhlivat fanit. Välierän jälkeen saksalaiset, finaalin jälkeen hispanialaiset fanittajat. Hävisin lopulta karvaasti Euro2008 fantasyfudiksen leikkisästi nimetyn Homokaapin pojat -liigan "Orihinal Hesus" nimimerkkiä käyttäneelle jollaslaiselle jannulle. Jälkikäteen on kuitenkin liikkunut huhuja, joiden mukaan Hessen jengi oltaisiin diskattu sarjasta epäurheilijamaisen kielenkäytön ja juhlinnan takia. Viralliset tulokset ovat vielä julkistamatta, mikä saa monen liigalaisen edelleen haaveilemaan pääpalkinnosta (mäkkisafkaa). No, Klau' tai Kohtalainen eivät ainakaan voittaneet.
Muuten täällä Bonnissa on aika lopun alun fiilikset. Itsellä on huomenna perjantaina tasan kolme viikkoa jäljellä kotiinlähtöön. Kolmetoista ja puol viikkoa takana, ja muutama enää siis edessä. Suomeen takaisin 25. päivä kuluvaa kuuta. Kopkop. Ehkä vähän haikea fiilis jo nyt. Oon viimepäivinä ajatellut, että näitä kelejä kyllä tulee ikävä. Tänään oli taas about kolmekybää mittarissa. Suomenkäynnillä oli aikalailla kylmä kokoajan. Ja ne hyttyset. Kävin eilen ostamassa pipon alennusmyynnistä kotimatkaa varten.
Käsillä ovat myös Bonnin osmannien riistaviikot. Tarkoituksena on vetää kebabia joka päivä aina lähtöön asti. Tämä vain sen takia, että koska matkatavaraa saa lentokoneen ruumassa viedä Suomeen vain 20 kiloa, täytyy lentolipun hinnasta ottaa kaikki irti kasvattamalla elopainoa.
Sowieso on aika täällä mennyt tosi nopeesti. Ja kivaa on ollut. Vaikka äsken juuri hävisinkin kolme pokeripeliä putkeen Minnesotan Patrik Antoniukselle, Nathan "Nate-Hund" Gilbertille.
Mutta joo, ei tämä blogi vielä tähän lopu, yleisön pyynnöstä huolimatta.
Tällä kertaa terveiset lentävät erityisesti Helsinkiin osoitteeseen Erottajankatu 5-9, eritoten kerroksiin U3 ja 4. Keep on indexin'!
Der Mikko-Hund
Ps. Kommentteja?
Pss. Ajattelin vastaisuudessa keskittää yritykseni veroratkaisut alla olevaan firmaan.

6 kommenttia:
Mä voitin, fair and square, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Mitäs kesäl? Jallumojitoi?
- Original Jangster
Lämmin kiitos terveisistä.
Mä oon tän kesän jälkeen ehkä niin kova indeksointiguru, että nimitys junior partneriksi indeksointi-ryhmään on enemmän kuin todennäköinen. Olen vihdoinkin löytänyt elämälleni suunnan!
Mis on mun terveiset?
Mää luen Mikko sun blogiis, ja se on ihan huippu ja työpäivien ratoksi mukavaa luettavaa. ja tietty kiva kuulla miten sulla siellä menee.
eipäs muuta kuin nauti viimeisistä viikoista ja lämmöstä, ehkä se kesä on tännekin siinä vaiheessa saapunut kun palaat..
-sissi
tuli itekki käytyy äänekoskella just. oi, sitä!
keitele kulman takana..
muistas banskubisukka!
Mikko! Hauska lukee jäbän juttuja täältä idästä käsin. Kyllä se matkailu kuitenkin avartaa, eikö vain?
-Timo
Lähetä kommentti