Hard Rock Hallelujah!

Edelliseen postiin liittyen, löysin videon itsestäni tanssimassa müncheniläisessä diskoteekissa. Häärin taustalla sinisessä paidassa. Lattia totta tosiaan hallussa!

Olen ehkä hieman kyllästynyt döönereihin.

Maistoin vaihtelun vuoksi jopa falafelsandwichiä dönersämpylän sijaan. Se oli pahaa. Ei lainkaan sitä kielletyn turkkilaisen hedelmän fiilistä tai makua, niinkuin döner kebapissa. Ei suupielestä roikkuvan kebelipalan tuomaa jännitystä, ei lainkaan kastikkeita rinnuksilla. Sen sijaan tyhjyyttä, pelkkää tyhjyyttä. Maistui lähinnä harmaalta ilmalta. Ja harmaa ilmahan on pahaa. Epäilen falafelin olevan Turkin kristillisdemokraattisen puolueen keksintöä.

Jos kebaballergiani vielä jatkuu kauan, täytynee yrittää keksiä jotain muuta tilalle. Mitä, sen vain Kebabjumalat, Kebelos, Dönermitalleus ja Kalboderhänchenius, tietävät.

Olen myös edelleen käynyt paikallisten Podolskien kanssa pelaamassa fudista. Kun oma kuntoni on ehkä hieman kohentunut, tuntuu peli jo ihan mukavalta. Olen kyllä ihmetellyt sitä, että locaalit tuntuvat pelaavan aika höyhensarjan peliä. Jos jollekin epäonniselle Hässlerille sattuu pallo kuningaspelin tuoksinassa osumaan naamatauluun, pistetään peli yleensä poikki ja kuula palautetaan naamalla pelanneelle joukkueelle. Sama, jos joku sattuu saamaan monosta sukille, heti peli seis. Ei edes peruskuviota, jossa tilanne pelataan ensiksi loppuun. Ylikorostunut herrasmiesmeininki tuntuu vähän akkamaiselta peliltä. Eivät selkeesti ole jääkiekkokansaa nämä Asamoahit. Yhdellä jannulla kyllä viimekerralla tais murtua nilkka, se varmaan sattu ihan oikeesti. Fudasin sitä viel pallolla säkeille tilanteen jälkeen, noin niinkuin varmuuden vuoksi.

Kävin irlantilaisen Michaelin kanssa kattomassa uuden Indiana Jonesin ensi-illassa. Olin aluksi vähän hukassa, kun mainosten jälkeen saliin sytytettiin jälleen valot ja kankaan eteen ilmestyi kaksi jannua megafoonin kanssa. Arpoivat lipun ostaneiden kesken leffalippuja ja Indykrääsää. Julisteita ja sen sellasta. Toinen jannu heitteli jäätelöitä ihmisille ilmatteeksi. Sali oli ensi-illassa jostain syystä vain alle puolillaan. Mitään spoilaamatta voin sanoa, että leffa oli ihan ok. Yllättävän hyvin muuten puhuu se Harrisonin Fordi saksaa. Enemmän huvitti kyllä saksaa venäläisittäin puhuneet pahat tyypit.

Käytiin myös Bundesrepublic Deutschlands Haus der Geschichte -museossa kattomassa Euroviisut skriiniltä. Paikalla oli myös oma dragjuontaja ja pari muutakin Megapaulan kokoista dragsterisetää liikkeellä. Minua lähinnä pelotti. Tunnelma ei ollu erityisen katossa, varsinkaan kun Saksa sai vielä vähemmän pinnoja kuin Teräsbetoni. Yleisö meni kyllä selvästi sekaisin siitä, missä miehet ratsastaa. Kysehän on siitä, mikä sateenkaarikansaan uppoaa. Vastaus ei ilmeisesti ole niin yksiselitteinen kuin luulisi. En ollut aikasemmin tullut ajatelleeksi, että viisut ovat muuallakin maailmassa kuin vain Suomessa vastaantulijoiden kaistaa ajavan jengin suosiossa.

Paikalla oli myös sattumalta kolme vanhempaa suomalaista äijää, jotka asuvat Bonnissa ja ovat täällä duunissa. Tuli varsin dorka olo, kun about neljävitonen jurrissa oleva suomalainen äijä selitti latvialaistytölle maksullisista naisista Latviassa. Katosi kotimaankaipuu aika vikkelään siltä illalta.

Aion uudistaa Suomen saksankielenopetuksen. Täällä on varsin selkeästi huomannut, miten erilainen kieltenopetuskulttuuri Suomessa on kuin melkeen missä tahansa muualla Euroopassa. Suomen kouluissa saksaa opetetaan kieliopin ulkoaopettelun ja virheiden välttämisen kautta. Suomalainen jääkin helposti suu auki miettimään, mitäköhän tässä pitäisi sanoa, kun ei kielioppivirheiden pelon johdosta uskalla mitään sanoa. Muualla Euroopassa kieltä kokemukseni mukaan opetetaan enemmän keskustelun kautta. Puhutaan vain ja annetaan mennä, pikkuvirheillä ei niin väliä. Olen huomannut, että kielioppini on varsin hyvää tasoa muihin kansallisuuksiin verrattuna, sanavarasto on muilla sen sijaan parempi. Muut antavat vain puheen laulaa ja vähät välittävät mahdollisista virheistä. Heille kieli on vain väline, Suomessa taas usein pidetään oikeita sanamuotoja itseisarvoina. Mitä väliä oikeasti on sillä, sanooko jonkin asian ihan täysin oikein, jos keskustelukumppani kuitenkin ymmärtää täysin, mitä ajaa takaa? Kymmenen vuotta saksanopettelua koulussa on mieletöntä ajanhukkaa, jos kieltä ei tämän jälkeen juurikaan osaa tai uskalla puhua. Opettajille tietysti on helpompaa, että opetellaan vain konemaisesti kielioppia ja pidetään sanakokeita, joiden ansioista sanat muistaa ehkä vielä 10 minsaa kokeen jälkeen. Skolevuosina minuunkin on varsin syvälle juurrutettu ajatus, että puhu, mitä puhut, kunhan et tee virheitä. Tätä ajattelumalli sietää lentää romukoppaan. Aionkin ottaa edustajaani yhteyttä, vaikkei se pirulainen tainnut edes edarivaaleissa läpi päästä. Sarkomaa, vapise!

Täällä on vapaapäiviä koulusta viikolla melkein joka viikko. Toissaviikko oli kokonaan vapaa, viimeviikolla oli torstai vapaa, ensiviikolla ei ole keskiviikkona skolea. Jotain katolista meininkiä tai muuten vaan vapaata. Ite digaan kyllä enemmän skandinaavian meiningistä, jossa lomat ovat lukukauden aikana varsin minimissä ja kesäloma sen sijaan pitkä. Nyt tiistaina on käsillä vuoden suurimmat oikisjuhlat. Jurapartyt järjestetään vain parin sadan metrin päässä luukustani sijaitsevan pedagokisen tiedekunnan tiloissa. Jatkot jokseenkin kuuluisassa Tiefenrausch-klubissa. Mestoille tulossa 1500-2000 oikisjuhlijaa. Joten odotettavissa on villapaitojen vilinää ja nahkakenkien narinaa. Saas nähdä miten äijän käy. Keskiviikon vapaapäivä onkin kyllä tällä viikolla ihan tervetullut.

Kesäkuun alussa Bonniin pamauttavat pariksipäiväksi Joe, William ja Jack Suomesta sekä Averell Amsterdamista. Saas nähdä miten meikäläisen käy Daltonien matkassa. Pojjjaat tulloo ja helemat paukkuu!

Onnea kaikille viimeaikoina naimisiin menneille!

Kello lähenee jo aamun tunteja, joten on aika minun painua pehkuihin.

Micko

Kuvatuksia

Haloo Suomi!

Nielaisin sanaisen arkkuni avaimen vahingossa muutama viikko sitten, eikä se ole vielä poistunut luonnollista tietä pitkin. Epäilen jonkun loppupään suoleni panttaavan sitä, sen verran mörinää on perästä kuulunut viime aikoina.

Tästä tragediasta johtuen joudun tällä kertaa antamaan kuvien puhua puolestani.

Kiipesin asuintaloni 18. kerrokseen tarkastamaan näkymät. Kuten aikaisemmin on jo monasti todettu, eroaa nägymä hiukan oman koppini näkymästä. Kuvattu Itä-Saksaa kohti.

Äiti-Saksaa kohti.

Kaakkois-Saksaa kohti.

Koillis-Saksaa kohti.

Etelä-Saksaa kohti.

Jokin aika sitten oli myös Maailma kylässä -tyyppiset vestarit Rheinaueparkissa.

Intiaanit möivät tofunakkeja.

Viime viikolla käytiin neljän päivän Erasmusexcursiolla Münchenissä. Aurinko paistoi ja bussissa oli kuuma. Matka kesti suuntaansa 8 tuntia.

Hotelli oli ihan jees.

Erasmuksia majoittumassa.

Tytöt eivät olisi halunneet millään poistua huoneestaan, sillä telkkarista tuli Germany's Next Top Model -maratoni.

Münchner Hauptbahnhof.

Paikallinen Hesburger.

Deutsches Theater.

Paul Breitnerplatz.

Jusun firman sivukonttori.

Käytiin kattomassa Glockenspieleä, jossa nuket heiluvat kirkontornissa jotta lapsen saavat hyvin unenpäästä kiinni.

Tyttöjä ei tuntunut koko homma paljoa kiinnostavan.

München 1972.

Jürgen Grabowski Bad.

Bernhard Cullman Kirche.

Wassermannplatz.

Rainer Bonhof Gebäude.

Ilmeisesti David Hasselhoffin kunniaksi rakennettu Hoffgarten bussin ikkunasta kuvattuna.

Pulu ui scheissessa.

Italiaano Anrea "the cat" Gatti. Tuli multa jo alkumatkasta kyselemään että "Mikko, wie sagst du auf Finnisch: Ich sehe das Meer?"

Hoffgarten edestä.

Kulmalta. The Hoff yöpyi täällä kuulema viimeksi 2004.

Takapiha lyhdyn läpi.

Avarat oli näkymät partsilta. I've been lookin' for freedom!

Kytät. Haneen!

Olympiapark.

Kun kerran Münchenissä oltiin, piti tietty käydä tarkastamassa kuuluisa Hofbräuhaus kaljamesta.

Sisäpihalta. Rymy-Eetussa on paljon parempi meininki, vai mitä Mervi?!

Prost!

Paikalla oli myös pro-jannuja.

Kuuluisa "Gelbe Kirche".

Jälleen kujalla.

Luokkaretkeläisiä Wolfgang Overathhaussin edessä.

Oltiin jo hetken eksyksissä, mutta onneksi Maximilian Churfuerst von Bayern näytti oikean reitin.

Löytyihän se määränpää lopulta. Kebabistan.

Käytiin myös sivistyskäynnillä Alte Pinakhotek -taidemuseossa. Paikassa ei kai saanut valokuvata mutta sehän ei vanhaa salakuljettaja Laitista pidätellyt.

Nättii.

"The Big One". About 5 metriä korkea.

Mun suosikki, "Hollantilaisia hemmoja hatut päässä sisällä mustissa releissä".

Madara tsekkaa jotain kuuluisaa taulua jostain kuuluisasta tyypistä.

Tämä oli joku Rafaelin duuni.

Tais olla Da Vinci.

Rembrandtin omakuva.

Hiukan yllättäen löytyi myös kuva Masusta ..

.. ja Ville Vimparista.

Pinakoteekin portaat feat. Riika Schule.

Liikunnan vuoksi kiipesimme myös läheiselle Der Bomber -vuorelle. Mustavalkonäkymä keskustaanpäin.

Saksassa myös koirat ovat isompia.

Englischer Gartenista.

Uli Hoeness Hütte Englischer Gartenissa.

Testattiin myös enkkupuiston Biergarten. Kyseisessä tornissa soitti puhallinorkesteri.

Svejki! Prost! Kippis!

Sorvin ääressä.

Käytiin myös uudestaan kattomassa Glockenspieleä.

Ja paria muuta kirkkoa.

Illan hämärässä Englischer Gartenissa.

Seuraavana päivänä oli vuorossa vierailu Münchenistä parinkymmenen kilsan päässä olevaan Dachaun keskitysleiriin. Todella pysäyttävä paikka. Ihmisten sanoinkuvaamatonta julmuutta toisiaan kohtaan.

Keskitysleiri oli sen verran kova pala, että kävimme pari tuntia rauhoittumassa Sambergersee:n rannalla. Joutsenot olivat varsin kesyjä.

Nättei oli.

Mun ainoa plääni Müncheniä varten oli, että vikana iltana, eli torstaina, ei voi lähteä kaupungille pyörimään, sillä perjantain 8 tunnin dösämatka takaisin saattaisi olla hummaamisen jälkeen tuskaa. Lopputulos oli tietysti, että torstai oli ainoa ilta, jolloin lähdimme kaupungille tosissaan setittelemään. Tälläkertaa itäblokki bailasi. Porukkaa oli liikkeellä Venäjältä, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Bulgariasta ja Suomesta. Mulla oli tanssilattia jossain vaiheessa aika hyvin hanskassa. Eteläeurooppalaisten geelikuontalojen näytti olevan hirveän vaikeata tulla floorille vetämään omia Ricky Martinin videoista opittuja viileitä tanssimuuvejaan, kun suomalainen urpo vetelee siinä läpällä vieressä itse-itseään-syleillen (taivutusten kanssa) tangoa jonkun reggaebiitin tahtiin. Semmottii.

Matka takaisin Bonniin sujui loppujen lopuksi varsin joutuisasti nukkuessa.

Olen muuten näköjään puolessatoista kuukaudessa jo unohtanut, miten suomea kirjoitetaan. Sen verran tuskaiselta tämä naputtelu nyt tuntuu ..

Tässä kaikki tällä erää.

Hyvää yötä ja huomenta!

Mikko

PS. Neiti L:lle Suomeen kovasti onnea tulevaan koitokseen! Me pidetään peukkuja täällä!!