I'm blogin' it - tajunnanvirtaa

Annoin periksi. Kaipa se tälläinen Internet-Tagebuch piti pistää kehiin kun kerran vaihdossa on. Nyt on viikko bratwurstia takana, monta vielä edessä. Sisimmässä kyllä kalvaa ajatus, että eihän mulla varsinaisesti mitään kerrottavaa ole. Tai on, mutta ei välttämättä sellaista, mitä kukaan muu haluaisi lukea. Mut f**k it, tässä tulee!

Ekaks kiitokset kaikille läksiäisissä messissä läsnä- ja hengessä olleille. Rytinää oli ja aitaa kaatu, muistikuvat Ketun jälkeen on hämäriä kuin perusmannen autokaupat. Mut hauskaa oli ja onnittelut viel Ilkalle kandidaattitittelistä. OTK baby! Kun on täällä pahin koti-ikävä iskenyt, olen vastaiskenyt biitin huuleen ja vuodattanut muutaman kyyneleen lenkkareille. Pähkinälle kiitokset biiteistä. Mikä muukaan olisi parempi laastari kotimaankaipuuseen kuin (ruotsalainen) pussinuuska?! Onneks sitä on vaa pari boksii, pitäs kestää koko turneen ajan.

Niin, olen täällä näillä näkymin heinäkuun puoleenväliin asti. Juhannuksena pitäs tulla käymään Suomessa pariks päiväks kun täti menee naimisiin.

Matkasta sen verran, että tulin Stadista Air Berlinillä Düsseldorfiin. Düsselissä yö suhteellisen sketchissä Backbäckers-hostellissa, jossa ei tainnu olla lämmitys päällä ollenkaan. Naapuridormissa oli viel bailut menossa koko yön ja porukkaa tuntu lappaavan kirjaimellisesti ikkunoista sisään koko yön. Hostellista jäi messiin flunssa ja köhä, samalla meni ääni. Toissapäivänä pihisin apteekkarille et Ich habe keine Stimme ja sain jotain pastilleja käteen. Düsselistä sit tiistai-aamuna tänne Bonniin. Kukaan ei vaan muistanut lippua ostaessa sanoa, et juna ei tulekaan suoraan Bonniin vaan Kölnissä pitäis vaihtaa stogee. Painelin sitten puol tuntia Kölnin ohi tais olla Aachenia kohti, ennenku kondyktööri tuli ihmetteleen et mitä mä täällä teen jos on lippu Bonniin. No tulin sit takasin Kölniin jollain sairaanhitaalla lähijunalla. Eli parin tunnin deetouri heti kärkeen.

Jälkikäteen tajusin kuitenkin, että kyseinen deetouri oli kohtalon sanelema juttu. Koska olin Bonnissa pari tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut, suuntasin suoraan steissiltä paikalliselle Studentenwerketille eli asuntohustlerisäätiöön, vastaa varmaan ylioppilaskuntaa Suomessa, ehkä, allekirjoittamaan vuokrasopimusta. Siellä jonotellessa iski ekan kerran pakokauhu pohjolan pojan puseroon, kaikki muut vaihtarit tuntuivat haastelevan saksaa kuin lähdevettä vaan. Onni onnettomuudessa oli, että törmäsin mestoilla suomalaisiin Riikkaan ja Annaan, jotka molemmat ovat myös Helsingin oikiksesta ja tulleet tänne pari viikkoa etukäteen jo. Maannaisten kanssa parin sanan ja numeron vaihtamisen jälkeen karisi suurin pakokauhu Mechelininkadunmiehen villapuserosta. Ekana päivänä muutenkin paisto aurinko ja oli varmaan 18 astetta lämmintä, sen jälkeen onki satanu joka päivä.

Studentenwerketiltä suuntasin sitten kämpilleni, kompleksi kantaa nimeä Römerlager. Ausländertutor oli sattumalta ovella vastassa ja sain samantien opastuksen luukkuuni. Tässä byksissä on 18 kerrosta, ite asun kakkosessa. Tai ykkösessä, täällä ei pohjakerrosta lasketa mukaan. Olin etukäteen fiilistellyt penthouse-luukusta mutta se jäi nyt tällä kertaa kokematta. Kompleksista on kävellen 15 minsaa matkaa keskustaan ja yliopistolle ehkä 20. Sporia ja dösiä menee vierestä usein et liikenneyhteydet on iha tikissä.

Kuvassa Römerlager-opiskelija-asuntola. Tais olla 568 kappaletta samanlaisia 18 neliön yksiöitä. Ite asun mustassa kuutiossa etualalla. Luukku on iha ok, vaikka näkymät ovatkin suoraan roskikisille. Kesällä varmaan ei pysty pitään ikkunaa pahemmin auki jos roskat rupee dunkkaan. Ausländertutoori pisti mut allekirjoittamaan kaavakkeen, jossa todettiin kopin kunto muuttohetkellä. Tyttö teki itse merkintöjä kaavakkeeseen, esim. keittiön roskiksen kannessa on nyt 3 murtumaa kahden sijaan. Tarkkaa touhua näemmä. Sain myös ohjeet roskien lajitteluun. Sen verran monimutkasta kamaa, että en oo uskaltanu mennä viemään roskia viel kertaakaan. Siellä on vissii joku pönttönatsi kyttäämässä et meneekö appelsiininkuoret oikeesta luukusta alas.

Netti rupes kans fudaan sunnilleen samantien, piti vaan firewalli laittaa pois päältä. Netztutor (tässä byksis on oikeesti tuutori joka lähtöön) sanoi että "You really don't need a firewall for this connection". En kyllä uskonut. Netti pelaa iha kivasti ja torrentit laulaa dirlandaata.

Ekan päivän iltana onnistuin katkaisemaan avaimeni alaoven lukkoon. Katkenneen pätkän sai onneks vedettyä lukosta irti joten en sentään tukkinut koko talon sisäänkäyntiä. Joku mimmi päästi mut sisään ja oman huoneen avain kuitenkin oli viel kuosissa että pääsin omaan koppiin sisään. Eka ajatus oli tietysti että pidän oven lukossa seuraavat neljä kuukautta ja toivon parasta. Menin kuitenkin seuraavana aamuna Hausleiterinin puheille katkenneen avaimeni kanssa. Kävi ilmi että avaimen katkeaminen saattoi liittyä siihen, että olin yrittänyt avata alaovea postilaatikkoni avaimella. Talonainen oli kuitenkin ymmärtäväinen eikä veloittanut normaalia 15 euron maksua katkenneesta avaimesta. Ehkä mun "Es war schon kaputt als ich hier gekommen bin" -ilmaisu sai sen sympatiat mun puolelle. Eli se oli jo rikki kun minä tulin tänne.

Tavatut suomalaiset mimmit on tosiaan mukavia, pari kertaa ollaan oltu olutta ottamassa ja sit muuten vaan pörrätty meneen tuolla. Jotain jurrijuttua tais olla, et mentäs enskuussa tarkastaan Eläkeläiset Kölniin. Olut on kyllä halpaa täällä. Ja suomipojan ilme kirkastuu joka kerta kun huomaa että lähikaupasta saa myös viinaksia. Ei niitä tartte ees ostaa mutta ajatuskin jo lämmittää.

Lauantaina meidän suomijengiin liittyi vielä bilsanopiskelija Laura, joka oli ilmeisesti muihin mimmeihin ollut yhteydessä. Eka viikko on mennyt hyvin pitkälti muodollisuuksia hoitaessa. Tänään käytiin Lauran kanssa kaupungintalolla ilmottautumassa ja pankissa avaamassa tilit. Huomenna pitäs mennä vielä Immigration Officeen ilmottautumaan, sit pitäs olla formalitiesit kuosissa. Koska oleskelee täällä yli 3 kuukautta, pitäs ilmeisesti todistaa että on varaa asua täällä. En ole vielä ihan sisäistänyt, miten tämän aion tehdä. Ehkä nostan tilin tyhjäksi ja menen paikanpäälle heiluttelemaan setelituppoa ja kutsun kaikkia, jotka mun varallisuuttani epäilee, lapinpolttajiksi. Tai ehkä en.

Kielestä sen verran, et on kyl heti alusta lähtien tuntunut, et vaikka siellä saksantunneilla tuli 10 vuotta koulussa istuttua, ei kyl pahemmin osaa mitään sanoa. Mut oppimishalu on nyt kova ja joka kerta kun saa jonkun asian hoidettua saksaks ja huomaa et jengi oikeesti tajuu, mitä sanot niin on pieni voitto joka kerta. Muutenkin jotenki tuntuu paikallisiin nähden et on lähtökohtasesti jotenki alakynnessä kun ei puhu kieltä oikein. Välillä tulee alotettua englanniks ihan kiusallaan sen takia, et näiltä menee kotikenttäetu siinä samantien. Paikalliset osaa yllättävän huonosti enkkuu. Varsinkin vanhempi osasto. Ehkä näistä pienistä hetkistä vielä kasvaa jotain suurempaa, Stanley Cuppia kohti mennään. Ois se kyl hieno joku päivä huomata et hei mähän osaan tän homman. Sitä odotellessa.

Tässä vielä kuvia ekoilta päiviltä. En ole vielä pahemmin kuvia jaksanut ottaa kun kelit on olleet niin kehnot. Keskiviikkona alkaa koulu ja Erasmus-meiningit, enköhän saa kameraankin vähän liikettä silloin.

Münsterplatz.


Münsterplatz. Riikka saapuu.

Stadtbücherei.

Oxfordstrasse.

Lisää jupinaa ja höpinää tötteröön seuraa lähipäivinä.

Terveiset vielä Bassoradion ja Radio Helsingin nettistriimeille, jotka pitää pohjosen pojan jutut jäätävinä.

-M to the I to the double K to the O yeah aus Bonn