Nie wieder

Luulen ymmärtäväni saksalaisia nyt hivenen paremmin. Ennen tänne tuloani en ollut tietoinen siitä, miten selvästi, mutta kuitenkin epäsuorasti, Saksan kansallissosialistinen menneisyys ilmenee täällä yhä arkipäivässä.

Olen pari kuukautta ihmetellyt itsekseni, että eikö täällä ole lainkaan liputuspäiviä. Saksan musta-puna-kullan-väristä lippua ei katukuvassa näe oikeastaan ikinä. Kuuleman mukaan Saksan lipun heiluttaminen saa heti kansan syvät rivit valppaaksi; tuo lippu kourassa kulkeva mies on varmasti natsi! Patrioitismi tarkoittaakin täällä jokseenkin samaa kuin äärioikeistolaisuus.

Grillijuhlissa puolitoista kuukautta sitten amerikkalainen jannu pyysi saksalaisia kertomaan jonkun tyypillisen saksalaisen vitsin. Kellekään paikallisista ei tullut yhtään huulta mieleen. Täällä ei kuulema pahemmin vitsejä kerrota, se vain ei ole saksalaista. Ei edes rakkaista naapureista ranskalaisista. En ole varma, johtuuko läpänheittämisen vähyys suoraan natsimenneisyydestä, mutta selvästi saksalaisia leimaa jonkinlainen harmaus. Sarkasmi ei tosiaan ole tämän porukan alaa.

Saksalaiset ovat kuuluisia byrokratiastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että tämä johtuu siitä, että sitä on lähes mahdottoman vaikea muuttaa, miten asiat on aina hoidettu. Asiat eivät välttämättä olleet aikaisemmin paremmin, mutta uudistusten tekeminen on yleisesti ottaen varsin hankalaa byrokratian takia. Tämä taas johtuu siitä, että yhä yli puoli vuosisataa maailmansotien loppumisen jälkeen Udoja ja Claudioita vaivaa suunnaton diktaattoripelko, adolfofobia. Kenelläkään ei saa olla niin paljoa valtaa, että hän pystyisi yksinään tekemään edes pienempiä muutoksia ympäröivään yhteiskuntaan. Kaikkien uudistusten pitää kulkea ties kuinka monen komitean, neuvottelukunnan ja leimasimen ohi, ennen kuin mikään muuttuu. Esimerkiksi muutama vuosi sitten yritettiin Saksassa liittotasavaltatasolla muuttaa valtakunnan lakeja ja asetuksia enemmän ymmerrettäviksi tavallisille kansalaisille. Tavoitteena oli juridiikan ja kansan oikeustajun välisen leveäksi venähtäneen kuilun kaventaminen. Hienon ajatuksen toteuttamiseksi käytännössä perustettiin useita eri komiteoita pohjustamaan muutoksia. Parin vuoden ja usean panoksensa antaneen sopanhämmentäjän jälkeen alunperin §:n muotoinen kattila muistutti kuitenkin enemmän Sibelius-monumenttia kuin mitään kansalle helppotajuisempaa. Lopulta päätettiin iskeä oikeustajuhanskat tiskiin ja jättää muutokset tekemättä.

Luulen, että Saksan kova fanikulttuuri liittyy myös tähän samaan aiheeseen. Jo kun Pekka "Rocky" Rautakalliolta muutama vuosi sitten kysyttiin, mitä hän Saksan DEL-liigasta, jossa hän oli valmentajana, ottaisi mukaan Suomen SM-liigaan, vastasi hän "fanikulttuurin". Sakemannit ovat aina olleet intohimoisia kannattajia omille joukkueilleen, pelasivat ne sitten jääkiekkoa, jalkapalloa tai mitä tahansa. Kun ei ole ylpeä saksalainen historian takia voinut olla, on täytynyt ja voinut ohjata ylpeydentuntonsa omalle paikalliselle joukkueelleen. Mitä vaan voi kannattaa, kunhan vain ei vaikuta liian patrioottiselta.

Mutta sitten tulivat kuuma kesä 2006 ja jalkapallon MM-kisat Saksan maaperällä. Paikallisten mukaan tuolloin oli oikeasti ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun saksalaiset kehtasivat olla avoimesti ylpeitä omasta kotimaastaan. Ensi kertaa yli kuuteenkymmeneen vuoteen näkyi katukuvassa Saksan lippuja ja ihmiset juhlivat kaduilla iloisina. Siis ihan oikeasti. Ennen vuotta 2006 ei kukaan kehdannut olla avoimesti ylpeä kotimaastaan edes jalkapallon parissa. Tuolloin autoissa näkyi myös muiden maiden lippuja. Saksalaiset olivat innoissaan siitä, että olivat pitkän ajan jälkeen jälleen liittyneet kansainväliseen perheeseen, jossa saattoi juhlia omaa menestystään avoimesti. Vaikka Saksa hävisikin mestaruuden vieneelle Italialle välierässä, juhlivat ihmiset pelin jälkeen kaduilla koko maassa ja olivat iloisia siitä, että jokin oli muuttunut. Koko maa oli monen kymmenen vuoden jälkeen jälleen yhtä. Ihmiset olivat saaneet häpeänsä tilalle ripauksen avointa kansallisylpeyttä ja hymyn kasvoilleen. Kisojen aikaan kaikki seurasivat pelejä, aina lapsukaisista sodat kokeneisiin mummoihin ja vaareihin.

Tämän vuoden kisoja odotettiinkin innolla. Ihmiset haluavat kokea jälleen sen iloisen tunteen, kun voi olla ylpeä saksalaisuudestaan. Myös karsintoja oli jo seurattu tarkasti ja juhlittu lopputurnauspaikkaa. Joka kolmannessa autossa oli jo nyt perjantaina ikkunassa vartavasten autoja varten tehty teline ja Saksan lippu. Myös muiden maiden lippuja näkyvillä, tähän uuteen saksalaiseen ylpeyteen liittyy myös selkeästi muiden maiden kannattajien suvaitseminen. Lauantain pelien aikaan kaupunki olikin autio, kun kaikki ihmiset olivat siirtyneet koteihinsa tai baareihin (yhdeksässä ravinteelissa kymmenestä pystyy katsomaan kaikki pelit suorana) seuraamaan nahkakuulan liikkeitä. Pelien jälkeen voittaneiden ja hävinneiden joukkueiden kannattajat ajelivat ympäri kaupunkia autoillaan liehuttaen kotimaidensa lippuja ja tööttäillen.

Sunnuntaina kävin katsomassa Saksan avauspelin paikallisessa juottolassa skriiniltä. Paikka oli tupaten täynnä ja jokaiseen pallonliikkeeseen reagoitiin tunteella. Sukupuolijakauma oli noin puolet kummankin sukupuolen edustajia paikalla. Laulu raikasi jo ennen peliä ja myös WC-tiloissa oli telkkari, jotta mitään oleellista geimistä ei missaa edes hädän iskiessä. Lu-lu-lu-lu-lu-lu-lukaaas Podolskiiiiii! Pelin jälkeen ihmiset tanssivat ja juhlivat kaduilla ja heittelivät femmoja tutuille ja tuntemattomille. Sporassa nuorehko mies huudatti koko vaunua: Deutschland, Deutschland!! Iloista meininkiä, hieno kokemus. Ja vielä pari viikkoa samaa settiä edessä.

Dachau: Nie wieder. Never again.

Daltonin veljekset kävivät tosiaan viimeviikolla häämatkalla täällä, Jackin mentyä muutama viikko sitten naimisiin.

Daltonit yhteiskuvassa.Vasemmalta: Jack, Joe, Willam, Averell.

Porukka oli tulopäivänä maanantaina edellisen Amsterdamissa vietetyn illan ja lauantain laivamatkan jälkeen jokseenkin väsynyttä, joten eka ilta vietettiinkin entisessä bordellissa, nykyisessä ravintolassa Bonnin keskustassa. Juomatarjoilut olivat kerrankin kohdillaan!

Mansikkaunelmia.

Tiistaina hengailimme Rheinin rantsussa ja kävimme illastamassa Brauhaus Bönnschissä. Yömyssylle mentiin paikallisten vahvistusten kanssa Mausefalle-ravintolaan. Paikan omistaja ja baarissa jaloissa pyörivä koira omasivat hämmentävän yhdennäköisyyden. Omistajan mukaan jokin aika sitten heillä kävi soittamassa jokin suomalainen bändi, jonka levyn nimi on "Metamorphosis". Piirpauke?

Jack maailman katolla.

Averell, Joe ja William samalla katolla.

"Ootsä se limunjuoja?"

Joe tankkaa. William oli autolla liikkeellä ja ottikin vain "yhden".

William ja Päivän pannu.

Hankittiin dorkalle hattu.

Williamia vaivasi umpilisäke. "Lisää liuotinta!"

"Kädet ylös!"

Kun kytät saapuivat paikalle, Joe päätti esittää kuollutta.

William sen sijaan lähti pakoon uimalla Rheinin yli.

Taas fuulattiin Lucky Lukea! Joe kuitenkin otti roolinsa varsin tosissaan ja heräsi vasta Jackin kostean herätyskellon pirinään.

Keskiviikko menikin sitten haavojen nuolemiseen ja ryhtiliikkeen suunnitteluun.

Torstaina pojat nostivat kytkintä, suuntana oli Hampuri. Viestit tienpäältä kertovat, että "RAHAT LOPPU STOP PALJON VALKOVENÄLÄISIÄ TAVATTU STOP LOL STOP OMG STOP FANITAPAAMINEN TULOSSA STOP JACK KEILASI 182 STOP JOE ON JANGSTERI VAAN STOP"

Hauskaa oli! Selkeesti paras häämatka, jolla olen ikinä ollut mukana!

Eilen sunnuntaina käytiin Riikan ja Lauran kanssa tarkastamassa Belgian rajan tuntumassa ja about puolentoista tunnin junamatkan päässä sijaitseva Aachen. Aika snadi stadi, perus saksalaispikkukaupunki. Käytiin paikallisessa kylpylässä pulikoimassa pari tuntia, mikä oli nastaa. Hauska päivä oli. Seuraavassa vielä muutama kuva Aachenista, Saksan Äänekoskelta.

Aachen Haupt böög föög.

Schweinsteigerhaus.

Der König der Armseligkeit, Kurjuuden kuningas.

Fringskirche.

Stirblangstamervierstrasse.

Onnea kaikille viimeaikoina valmistuneille!

Olen tosiaan tulossa viikon päästä Suomeen viikoksi. Lähestulkoon koko aika menee Keski-Suomessa tädin häissä, joten fanitapaamisille ei juuri jää aikaa :D. Jos jollain on jotain hampaankolossa, ottakoon yhteyttä, niin voidaan hoitaa asiat kuntoon kasvotusten.

Siistii tulla SUOMEEN!

Mikko