Hippie Hippie Shake

Mitä kuuntelin tänään: Håkan Hellströmin uusin För sent för Edelweis sekä Robert Plantin ja Allison Kraussin yhteistuotos Raising Sand. Tsekatkaa jos huvittaa, molemmat varsin iisisti saatavilla netistä. Sen palasen, jonka sielustani menetän ottamalla hyvää musaa netistä ilmaiseksi, saan varmasti kahtena uudenveroisena biittinä takaisin kuuntelemalla kyseisiä tuotoksia. Sen verran hyvälle tuulelle tekevät.

Käytiin suomalaisen Annan ja belgialaisen oikistytön Murielin kanssa tarkastamassa asuintalomme kellarissa oleva svengaavasti nimetty RölaBar. Etkot pidettiin Murielilla. Hän asuu A-rapussa, minä, kuten sanottu jo monasti, asun B-rapussa. Kävi ilmi, että samalla parinhuntin vuokranmaksulla voi saada tuurista riippuen hyvinkin erilaisen näkymän.

Murielin viidennen kerroksen ikkunasta näkyy muun muassa der Rhein.

Omasta ikkunastani näkyy Augustinumin eli Elokuunkodin vanhustalot. Rajasin kuvasta pois etualalla olevat roskapöntöt, koska ne tuntuivat liian masentavilta.

Tässä vielä kuva A-rapun ulkopuolelta.

Talobaari on auki aina tiistaisin ja torstaisin. Happy hour -hinnat ovat voimassa kahteentoista asti. Tuolloin puolenlitran hiivasta saa pulittaa euron. Häppärin jälkeen hinta kipuaa puoleentoista. Baari sinänsä on vain about 80 neliön kokoinen ahdas kellarihuone. Porukkaa oli tällä kertaa liikkeellä kuin Turusen pyssyssä. Ihan ok mutta tuskin tulee pahemmin kellarissa roikuttua. Inspector Laitinen joutui jättämään leikin kesken tsekkausiltana jo ennen puolta yötä johtuen seuraavana aamuna 8.45 odottaneesta Immigration Officen eli Ausländeramtin haastattelusta.

Tiskillä.

Tarkastusiltana kova hitti vaikutti olevan SingStar ja saksalaiset klassikot.

Jälkikäteen voi sanoa, että ihan hyvin olisi voinut jatkaa vaikka kasiin asti aamulla, sen verran sutjakkaasti aamun haastattelu meni. En siis joutunut heiluttelemaan setelituppoa viranomaiskoneiston edessä tai muistuttamaan ketään runsaat puoli vuosisataa sitten Lapissa pidetyistä isohkoista grillijuhlista. Paljon leimoja vain papereihin ja kohti uusia haasteita vei tieni kapea ja kivikkoinen.

Koska Ausländeramt oli viimeinen varsinainen Saksaan pariksi kuukaudeksi muuttamiseen liittyvä viranomaiskohde kohdallani, heräsikin Riikan kanssa keskustelua siitä, mitä nyt sitten? Mikä on sija härmäläisen yhteiskunnassa, joka pitkälti rakentuu byrokratian ja pilkun vähättelyn kivijaloille, kun viranomaiskoneisto on kertaalleen käyty läpi? Onko meitä olemassa ilman byrokratian kahleita vai onko meistä tullut osa koneistoa? Tähän kysymykseen varmaankin saamme vastauksen lähikuukauksien aikana. Korkealentoisen ja ehkä jopa vähän runollisen pohtimisemme keskeytti se, että oli perjantai ja aika ottaa soppaa eli schoppaa.

Perjantai oli tarkoitus viettää oikistuutorini Jonathanin ehdottamalla jonkun nimettömäksi jääneen bändin keikalla nimettömäksi jääneessä baarissa. Etkot pidettiin tällä kertaa latvialaisopiskelija Madaran kotona Poppelsdorfissa. Oma luukkuni olisi sijainnut rutkasti lähempänä keikkapaikkaa, mutta harjoittamani kaikki-tavarat-lattialla-ja-siten-yhdellä-vilkaisulla-nähtävillä-politiikan johdosta kopperoni siivoamiseen olisi saletisti mennyt pari päivää. Alla kuvia Poppelsdorfin huudikoilta.

Poppelsdorferallee.

Iha ok näkösiä asumuksia samalla kadulla. Vähän kyllä tekemällä tehtyjä, ite diggaan enemmän näistä pohjoispuolen betonilaatikoista.

Poppelstrasse.

Poppelsdorfer Schloss.

Näkymä Madaran partsilta. Parveke, I want one too. Osa näistä kuvista on vielä huonolaatuisempia kuin toiset koska ne on otettu kamerakännykällä.

Keikkabaarissa Lauran, Madaran ja Riikan kanssa.

Tämän sisältö ja tarkoitus jäi epäselväksi. Muutenkin hauska sattuma baarissa oli, kun avoimen ikkunan taakse ilmestyi nuorehko mieshenkilö kaljakorin kanssa myymään soppaa ilmeisesti vielä halvemmalla kuin baarista sai (nollavitonen 1,5e).

Germaania toilettitaidetta.

Bändi soitti vaan perus Oasishittejä sun muuta. Keikkapuolella oli kuitenkin niin paljon porukkaa ettei siellä huvittanut tai pystynyt istumaan. Baarin nimikin tosiaan jäi unholaan, ei tällä kertaa johtuen kovasta jurrittelusta vaan siitä, että täkäläiset eivät ole kovinkaan kekseliäitä juottoloidensa nimien suhteen. Joten perusbaarissa oltiin. Keikan jälkeen enemmän normin mukaisesti pukeutuva porukka hipsi ulos ja tilan valtasivat nahkaliiveihin ja keeseihin sonnustautuneet punkkarifelixit. Taisivat olla jotain Pellen ja Maukan kavereita. Tässä vaiheessa oma pastellinvärisiä raitoja sisältävä villapaitani ei ollut enää paras mahdollinen asuste kantaporukkaan maastoutumiseen.

Lauantaina olin naispuolisen tuutorini Julian kanssa parissakin juhlissa. Ensiksi etkoilla jonkun äijän luona. Ihan ok penthouseluukku Südstadissa. Menoa ei tuntunut haittaavan se, että Juliakaan ei tuntenut houstijäbää. Paikalla oli myös vanhempi nainen, epäilen häntä hostin mutsiksi. Kun sanoin olevani Mikko Suomesta, vastasi hän olevansa Saksasta. Kertoi myöhemmin, että hänellä oli aiemmin ollut kirjekaveri Helsingistä. Porukkaa oli muutenkin paljon ja allekirjoittaneella vähän hassu fiilis kun ei varsinaisesti tuntenut ketään kun Juliankin olin tavannut vain kertaalleen aikaisemmin. Yritin lähinnä kuunnella, mistä ihmiset puhuivat, mutta aika huonolla menestyksellä. Jos jonkun kanssa kahdestaan jauhaa, pysyy kyllä ihan hyvin kärryillä ja osaakin sanoa jo jotain muutakin kuin "Kannst du Englisch?", mutta muuten varsin nopeasti puhuvien paikallisten jutut menevät yhä reilusti ohi.

Ihmetystä porukoiden kesken syntyy heti, kun kertoo olevansa oikiksesta ja 26-vuotias. Julian mukaan hän oli ensitapaamisella iloisesti yllättynyt kun en näyttänytkään normaalilta oikislaiselta. He kuulemma sporttaavat perus kauluspaita-villapaita-yhdistelmällä ja nahkakengillä. Kerrankin jalassani olleet L.A. Gearit tekivät positiivisen vaikutuksen. Muutenkin jengi kyseli, että tiedätkö että oikislaiset täällä ovat varsin kummaa porukkaa? Juristikansa ei siis kovassa huudossa. Tämän lisäksi vielä se, että on jo 26 ja yhä opiskelija, sai kansan syvät rivit kuohumaan yli tulvavalliensa. Paikallinen väestö vääntää töitä kasista kuuteen tässä iässä. Joten tunsin itseni vanhaksi idiootiksi. Is there anything better than that?

Nojoo, etkoilla oli oikeesti ihan hauskaa. Alkomahooli on sen verran halpaa, että paikallisilla on tapana tarjota juotavat ja safkat talon puolesta. Joten kalpean muukalaisenkin nestetankkauksesta pidettiin varsin hyvää huolta isännän oluiden puolesta.

Varsinaisiin juhliin mentiin Julian vanhaan asuintaloon. Tässä vaiheessa viimeistään hiffasin että tuutorini taitaa olla hieman hipahtava tyttönen. Kyseessä oli vanha hippitalo täynnä porukkaa, johon ei välttämättä yliopistolla ihan joka päivä törmää. Ja jos olen aikaisemmin valittanut mahdollisista homevaurioista himassani, en ole tiennyt mistä olen puhunut. Hippitalossa kosteuden pystyi haistamaan ja kledjut dunkkasivat vielä seuraavanakin päivänä nihkeille. Muuten ihan siistit juhlat, jengi oli jokseenkin vauhdissa ja kaikki varsin ystävällisiä ja rentoja. Paljon enemmän suomalaistyyppisempi meininki kuin kankeissa Erasmusseteissä. Kosteusvauriot johtunevat siitä, että talossa on kyllä sähköt mutta lämmitys ei pelaa lainkaan.

Puolessa välissä iltaa lopetin saksaksi räpiköimisen ja vaihdon englantiin. On varsin turhauttavaa yrittää tutustua kehenkään tai osallistua keskusteluun, kun ei osaa sanoa mitä haluaa, ainoastaan mitä osaa. Olo oli heti varsin paljon rennompi ja paljon iisimpi olla vaan oma itsensä kun osaa sanoa muutakin kuin että suomalaiset vihaavat ruotsalaisia tai että toivottavasti huomenna ei sada lunta. Kyllä tatä saksaa vielä ehtii ..

Juhlista palasin himaan about kahden tienoilla. Lähiliikenneverkosto tässä suht pienessä stadissa on jokseenkin hyvässä tikissä. Eli sporat, bussit, junat ja metrot löytyy. Johtuu kuulema siitä, että Bonni oli aikaisemmin lännen pääkaupunki.

Veeraa lainatakseni päätän lähetykseni tällä erää tähän - haluan elää.

-m


P.S.

Kuka hullu tankkaa bensaa jos Superia saa samalla hinnalla??