Illan varjoon himmeään

Yy, kaa. Yy, kaa, koo, nee ..

Tämä etappi alkaa olla lähellä päätöstään. Paikallaan olisi varmaan jonkin summittaisen yhteenvedon tekeminen kuluneista neljästä kuukaudesta. Olen noin viikonverran jo miettinyt, mitä tästä hommasta on lopulta jäänyt käteen ja että mitä siitä tähän päiväkirjaan kirjoittaisin. Homma on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi kuin odotin. Kuten elämässä muutenkin, ymmärtänen tämän reissun todellisen arvon vasta reilusti jälkikäteen. Toistaiseksi olen vielä aivan liian lähikontaktissa kaiken tapahtuneen kanssa.

Päälimmäisenä on kuitenkin tunne, että olen iloinen siitä, että valitsin Bonnin vaihtopaikaksi. Täällä saunareissulla on tieni ollut kevyt kulkea. Varmaan se neljä kuukautta olisi vierähtänyt kuin siivillä monessa muussakin paikassa, mutta sitä on turha miettiä. Tiedän vain, että varmasti tulen näitä ihmisiä, katuja ja kuppiloita vielä kaipaamaan. Minulle tämä on ollut hyvä paikka.

Tavoitteeni tällä reissulla oli oppia puhumaan saksaa paremmin. Sen olen ilokseni saavuttanut. Suurin muutos on siinä, etten enää pelkää sanoa, mitä haluan. Virheidenteonpelon kaikkoamisen myötä on kieli muutenkin parantunut mukavasti. Viimeviikkoina on tuntunut siistiltä, kun välillä ei edes enää huomaa puhuvansa saksaa. Menee vain kauppaan tai ihan minne vaan, ja jälkikäteen vasta hiffaa haastelleensa saksaa ihan mennentullen. Täytynee syksyllä Suomessa ottaa yliopistolla jotain saksankursseja, että saisin hommalle jotain jatkuvuutta. Et Misemies, eiköhän mennä katteleen niitä Itävallan uutisia taas uudestaan ja uudestaan?

Sen olen tosin huomannut, että minkä saksanopiskelulla saavuttaa, sen ruotsinkielessä menettää. Nämä kaksi kieltä asustavat ilmeisesti ainakin minun pääkopassani samassa solukämpässä, sen verran mahdottomalta ruotsin puhuminen kaiken tämän saksan jälkeen tuntuu. Kun germaanit valtaavat alaa, ovat svenssonit helisemässä. Vaihdettuani saksavaihteen silmään jäi punaisiin housuihin pukeutunut herra ruotsi samantien takapyörien alle.

Opintopisteitä jäi takaisin muotiin tulleeseen vyölaukkuuni lopulta 15 kappaletta. Olisi niitä voinut enemmänkin tulla, mutta ei sentään ihan tyhjin plakaasein tarvitse Itämeren tyttären asuinseudulle palata. Suullisessa tentissä oli kyllä jännät paikat!

Elämän opiskelua ei onneksi opintopistein mitata. Ennen matkaa en ollut lainkaan tullut ajatelleeksi sitä, että saattaisin lopulta tällä marssilla jopa enemmän oppia omasta suomalaisuudestani kuin tästä Saksanmeiningistä. Matkailu avartaa ja antaa mahdollisuuden tiirailla ulkoapäin omaa arjen aherrustaan Suomessa. Tiedän nyt ehkä hieman paremmin, mistä olen tulossa. Tämä blogikin on tainnut enemmän kertoa Suomesta kuin Saksasta.

Näinä lopun ajan päivinä on tietysti paljon haikeutta ilmassa. Eivätkä nämä aamuyön tunnit sitä ainakaan yhtään vähennä. Loppujen lopuksi voin sanoa, että hyvä paikka tämä Saksakin on. Tuntuu jo ihan kodilta tämäkin, joten mikäs ihmiselle sen mukavampaa.

Kiitokset kaikille tämän blogin lukijoille. Kaikille, jotka ovat alusta asti mukana pysyneet tai jossain vaiheessa matkaa vauhdissa tähän kivirekeen kyytiin hypänneet. Erityiskiitos kaikille kommentteja jättäneille, niitä on ollut mukava lukea. Toivottavasti lähinnä mauttomat juttuni ovat edes jonkun kerran päiväänne hitusen piristäneet :).

Suomineito, olen sinussa kiinni, ja sinuun kiinni jään. Sano pois, ja minä menen, ja kohta huomaan, etten mennyt minnekään. Vaikka en luotasi koskaan poistunutkaan, takaisin tulen aina uudestaan.

Tämä oli tämän blogin joutsenlaulu, illan viimeinen hidas Saksan maaperältä.

Kohti uutta päivää kuljen, en turhia mieti, mä vaellan vaan. Niin ne päivät maapallolla rullaa radallaan.

Ollaan ihmisiksi!

Auf Wiedersehen!

M

Ps. Ette arvaa miten huojentunut olo nyt on, kun ei tartte enää valehdella että on muka koko ajan paistanut. Hitot, ei paistanu ollenkaa, satanu neljä kuukautta putkeen. MISSÄ NE ON NE RUSKETUSRAIDAT, MISSÄ, KYSYN VAAN?!