'Tag yo! kuten jenkkituttavuus Nathan sanoo viikonloppusin, "kun ei tarvitse käyttää niin formaalia kieltä".
Viimeviikon stooriin sen verran jatkoa, että oltiin tosiaan pelaamassa hold'emia varsin kansainvälisessä porukassa. Tytöt eivät olleet pelanneet poukkeria kauheasti aikasemmin, saksalais- ja jenkkijäbät sitäkin enemmän. Kaikki sijoittivat peliin kahden euron panoksen, joten kokonaispotti kipusi kybään asti. Vaikka ei suurista rahoista pelattukaan, iski meikäläiseen jälleen sama setti kuin yleensäkin missä tahansa urheilussa tai pelailussa, eli häviötä ei voi suvaita. Pelini olikin varsin hermostunutta, mutta ekaa kertaa pitkään aikaan lapun iskeminen oli varsin hauskaa touhua. Tällä kertaa bluffasin, näytin kortit ja voitin. Kling sanoi kassakoneeni.
Nathanista sen verran vielä, että hää on varsin stereotyyppinen jenkkijäbä, joka veteli pokerinkin lomassa pizzaa ja cokista naamariin. Saksa varsin auttavalla tasolla, mutta kaveri ei siitä turhaan stressaa. Aloittaa lauseet saksaks ja lopettaa amerikaks. Ylipäätänsä hauska jannu, joka ei ota amerikkalaisuuttaan turhan vakavasti. Kyseisen illan pokerihousti asuu samassa soluluukussa pakistanilaisen sissin kanssa, joka diggaa laatia sääntöjä kämppään ja liimailla ohjelappuja ympäri luukkua. Tämä iski silmään wc-käynnillä.

Vapusta vielä sen verran, että silloin lähes kaikkien talojen eteen täällä ilmestyi alla olevassa kuvassa näkyviä koivupuita koristeineen. Kuva on Kirschalleelta. Vappuaaton iltana paikalliset Liischat ja Lasschet väänsivät Maistäng-skebojensa ympärille kovalla kiireellä kreppipaperia ja kaikenmaailman hilavitkutinta koristeeksi. Riikan studybuddy Kreisi Kat selvensi, että sakukoivu asennetaan niiden talojen ulkopuolelle, joissa naimaton tyttö asuu yhdessä miehen kanssa. Tangot on tarkoitus koristella ja asentaa salassa, ettei talon langennut nainen tiedä, kuka tihutyön takana on. Puuhun ripustettu nimikyltti kertoo synnintekijä-mimosan nimen.

Elämä täällä ylipäätänsä on aika iisiä. Koulua ei ole liikaa eikä tarvi stressaa duunista tai sen semmosista ollenkaan. Kuukauden jälkeen ei enää energiaa kulu turhaan uusien asioiden ihmettelyyn vaan elbaaminen on nykyään jo aika helppoa ja yksinkertaista. Muutenkin on aikaa tehdä, mitä huvittaa. On aikaa kelailla vaan omia juttujaan ja sitä, mitäköhän sitä elämällään tässä tekisi. Kun on vielä mukavia ja rentoja tyyppejä ympärillä, mikäs täällä ollessa. Tiivistäen voisi sanoa, että arki täällä on aika luksusta. Olen ollut viimepäivinä varsin tyytyväinen siihen, että hiffasin (ainakin osittain) tilanteeni hienouden nyt, enkä vasta sitten, kun on aika palata Suomenlahden pohjoispuolelle, lempeiden Itämerenpuhurien syleilyyn.
Toisaalta tietty on aina mukavaa, kun pääsee vähän irti arjesta, vaikka arki kuinka hienoa olisikin. Arjen tuulet sivuun puhalsi tällä viikolla vierailulle saapunut Janne eli Kalle Kyy Suomesta. Janne on Brysselissä parin viikon keikalla ja sieltä käsin kävi muutaman päivän turneella myös täällä Nordrhein-Westfalenissa. Tiistaina pyörittiin ilta Bönnschistä tunnetussa Bonnissa ja keskiviikkona valloitettiin puolentunnin junamatkan päässä oleva Kölsch-oluen ja Kölninveden (Suomessa "Juhananvesi") kotipaikka Köln. Kun on kuukauden verran vaikuttanut menemään täällä Bonnissa, joka on asukasluvultaan noin puolen Helsingin kokoinen, oli varsin piristävää mennä rennossa seurassa miljoonakaupunki Kölniin. Turisteja paljon enemmän liikkeellä, joten hintatasokin oli snadisti Bonnia korkeampi. Muttei paljoa.
Janneparka oli entisenä oululaisena lähtenyt Suomesta matkaan talvikengät jalassa, joten jäbä kulkikin 27 asteen lämpötilassa ympäri stadeja käytännössä saunat jalassa. Täytyy tosin sanoa, että ei tuntunut miestä pahemmin haittaavan. Alla kuvia tiistailta ja keskiviikolta.

Kölnin tuomiokirkko on kaupungin epävirallinen symboli. Rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla ja byksi "valmistui" noin 600 vuotta myöhemmin 1880. Paikalliset kutsuvat Herranhuonettaan "ikuiseksi rakennustyömaaksi", sillä byksi on yhä jatkuvasti työn alla. Kuulema sitten kun mökki tosissaan valmistuu, on maailmanloppu käsillä. Joten toivottavasti tunnolliset saksalaisduunarit kehtaavat pitää muutaman ylimääräisen tsuffetauon päivässä. Bynksi on kyllä varsin vaikuttava ja en ihmettele yhtään sitä, että se on varsinkin menneinä vuosisatoina saanut kansan syvät rivit nöyrälle tuulelle.
Kiitokset Jannelle vielä loistavasta seurasta. Kerro terveisiä myös Ainolle ja Satu Hassikselle Brysseliin. Saa tänne kaikki muutkin suomipojat ja -tytöt tulla käymään!
Mitä kuuntelin tänään: Charlie "The Bird" Parker with Strings - The Master Takes. Eli tänään olen kulkenut kivikkoista, mutta kovin aurinkoista tietäni kohti uusia haasteita jazzin tahdissa. Alunperin George Gershwinin Summertimeen ei kyllästy ikinä!
Kelit ovat tosiaan olleet nyt viikon verran moitteettomat. Kun Suomessa joka vuosi saa lukea lööpistä, että talvi yllätti autoilijat, voi nyt reilusti sanoa, että kesä yllätti vaihtarit. Säätiedotus lupaa myös seuraaville viidelle päivälle pelkkää aurinkoa ja about 26 asteen lämpötilaa. Normaalisti täällä ei kuulema ole sentään näin lämmintä tähän aikaan. Tuutorini Julia oli sitä mieltä, että tämä toukokuun lämpö merkkaa sateista loppukesää. Toivottavasti sateet alkavat vasta sinä hetkenä heinäkuun lopussa, kun astun arjalaiselta maaperältä Air Berlinin nokka kohti Helsinkiä osoittavaan lentokoneeseen.

Äsken kun dallasin himaanpäin, näytti lähitalon lämpömittari vähän ennen yhtätoista illalla vielä kahtakymmentä astetta.Muuta kuluneella viikolla tapahtunutta: Riikan viereen luennolla nukahti pilveä ennen luentoa polttanut AdiHash paitaa kantava sakemannijannu. Oikiksen edessä jaettiin kuulema promotarkoituksessa myös bisseä keskellä päivää. Itse en sattunut olemaan mestoilla. Anna unohti avaimensa kotiin täällä Römerlagerilla. Ovien avaamisesta vastuussa oleva Türtutor ei suinkaan pitänyt hallussaan yleisavainta, vaan avasi Annan oven hengariviritelmällä. Törmäsin myös ensimmäiseen itäsaksalaiseen jannuun täällä. Olin blueskuppilassa valinnut paikkani strategisesti väärin ulko-oven vierestä, joten kun tuhdissa jurrissa ollutta jannua heitettiin ulos, kaatui miäs puolittain päälleni. Kun äijä oli onnellisesti saatettu katukivetykselle, vinkkasivat hefen kaverit mulle tiskiltä, että "älä välitä, se on itä-saksalainen". Satuin myös todistamaan huumepidätyksen eilen. Yliopiston päärakennuksen takana kadulla makasi kybän aikaan illalla naamallaan jannu, ympärillä kolme siviilipukuista ässää. Kävin parturissa ekaa kertaa saksaksi. En kovin hyvin puhu hiustenleikkuuta saksaksi, joten spennasin kutrieni trimmaamista etukäteen hiukan. Olis vähän lyhyemmäksi saanut vielä ottaa, muuten ei oikein voi kyllä valittaa. Ilmeisesti taikasana "kürzer" toimii myös hiusbisneksessä. Sain myös tietää, että vain puolen kilsan päässä luukustani sijaitsee Römerbad, ulkouimala Rheinin rannalla. Rheinissä ei sentään voi uida scheittisyyden ja kovien virtausten takia. Täytyykin tässä joku päivä kaivaa rantaleijonahousuni naftaliinista ja lähteä baadiin pullistelemaan.
Tai saa nyt nähdä.
Blueslafkassa oli wc-tiloihin sijoitettu jokapojan unelma, tuunattu baarijakkara. Mitä sillä tekee vessassa, en tiedä.
Ilmeisesti joku Bailey's-juttu, edelleen bluespaikasta.Mulla on seuraavan kerran koulua vasta 19.5., ensiviikko kun on vapaa Pfingstenin takia. Jotain katolista meininkiä siis. Häpeillen joudun myöntämään, että en oikein tiedä, mikä uskonnollinen setti on nyt menossa. Joku viisaampi kertokoon! Ensi tiistaina lähdemme noin viidenkymmenen Erasmustyypin kanssa neljän päivän reissulle Müncheniin. Ilkka, mites se tiistai, ootko vielä mestoilla sillon siellä?
Naapurille pitää sanoa se, että banskubiniä en ole vielä kaupasta löytänyt. Eli kyseessä saattaa olla vain baareista saatava tuote, joka sotketaan paikanpäällä. Sen tuominen tuliaisena Suomeen on siten vähän hankalaa. En kuitenkaan lannistu helpolla, tuon vaikka baarin mukanani Suomen jos tämä sitä vaatii. Joten banaani-intoilijat, huoli pois, olette hyvissä käsissä.
Bis später!
M
p.s. asialliset ja asiattomatkin kommentit ovat edelleen tervetulleita!

6 kommenttia:
Kiva kuulla, että hommat luistaa. Täytyy varmaan juhannuksena taas demonstroida miten pokerista saa kaiken hauskuuden tapettua.
-- Ville
No huuhhhuh, parempaa tekstiä, ku DN:ssa. Miami Vice, hee.
Se pfingsten vai miten sen nyt saksaks olikaan, niin lieneepi tuo helluntai. Eli pingsten täälläpäin maailmaa, jossa muuten syreenit ja alppiruusut kukkivat ja vielä huomisen pitelee kelejä. Ja tosiaan, kiva kuulla, että sun elämä siellä asettuu uomiinsa, ha det så bra! ps. Voidaan muuten pitää yhteiset kotiinpaluujuhlat.
"On aikaa kelailla vaan omia juttujaan ja sitä, mitäköhän sitä elämällään tässä tekisi."
Hahahahahah.
Kuulostaa vähän siltä et kundi ottaa vähän "omaa aikaa"!
-stefan
niin, kandeis ehkä olla lähdekriittisempi: oksan nimi on maibaum, ehtäjohtiinsa!
huh!
hienoa kuulla olevansa hyvissä käsissä..
Juhannus lähenee - jippii!
E
Lähetä kommentti