Hard Rock Hallelujah!

Edelliseen postiin liittyen, löysin videon itsestäni tanssimassa müncheniläisessä diskoteekissa. Häärin taustalla sinisessä paidassa. Lattia totta tosiaan hallussa!

Olen ehkä hieman kyllästynyt döönereihin.

Maistoin vaihtelun vuoksi jopa falafelsandwichiä dönersämpylän sijaan. Se oli pahaa. Ei lainkaan sitä kielletyn turkkilaisen hedelmän fiilistä tai makua, niinkuin döner kebapissa. Ei suupielestä roikkuvan kebelipalan tuomaa jännitystä, ei lainkaan kastikkeita rinnuksilla. Sen sijaan tyhjyyttä, pelkkää tyhjyyttä. Maistui lähinnä harmaalta ilmalta. Ja harmaa ilmahan on pahaa. Epäilen falafelin olevan Turkin kristillisdemokraattisen puolueen keksintöä.

Jos kebaballergiani vielä jatkuu kauan, täytynee yrittää keksiä jotain muuta tilalle. Mitä, sen vain Kebabjumalat, Kebelos, Dönermitalleus ja Kalboderhänchenius, tietävät.

Olen myös edelleen käynyt paikallisten Podolskien kanssa pelaamassa fudista. Kun oma kuntoni on ehkä hieman kohentunut, tuntuu peli jo ihan mukavalta. Olen kyllä ihmetellyt sitä, että locaalit tuntuvat pelaavan aika höyhensarjan peliä. Jos jollekin epäonniselle Hässlerille sattuu pallo kuningaspelin tuoksinassa osumaan naamatauluun, pistetään peli yleensä poikki ja kuula palautetaan naamalla pelanneelle joukkueelle. Sama, jos joku sattuu saamaan monosta sukille, heti peli seis. Ei edes peruskuviota, jossa tilanne pelataan ensiksi loppuun. Ylikorostunut herrasmiesmeininki tuntuu vähän akkamaiselta peliltä. Eivät selkeesti ole jääkiekkokansaa nämä Asamoahit. Yhdellä jannulla kyllä viimekerralla tais murtua nilkka, se varmaan sattu ihan oikeesti. Fudasin sitä viel pallolla säkeille tilanteen jälkeen, noin niinkuin varmuuden vuoksi.

Kävin irlantilaisen Michaelin kanssa kattomassa uuden Indiana Jonesin ensi-illassa. Olin aluksi vähän hukassa, kun mainosten jälkeen saliin sytytettiin jälleen valot ja kankaan eteen ilmestyi kaksi jannua megafoonin kanssa. Arpoivat lipun ostaneiden kesken leffalippuja ja Indykrääsää. Julisteita ja sen sellasta. Toinen jannu heitteli jäätelöitä ihmisille ilmatteeksi. Sali oli ensi-illassa jostain syystä vain alle puolillaan. Mitään spoilaamatta voin sanoa, että leffa oli ihan ok. Yllättävän hyvin muuten puhuu se Harrisonin Fordi saksaa. Enemmän huvitti kyllä saksaa venäläisittäin puhuneet pahat tyypit.

Käytiin myös Bundesrepublic Deutschlands Haus der Geschichte -museossa kattomassa Euroviisut skriiniltä. Paikalla oli myös oma dragjuontaja ja pari muutakin Megapaulan kokoista dragsterisetää liikkeellä. Minua lähinnä pelotti. Tunnelma ei ollu erityisen katossa, varsinkaan kun Saksa sai vielä vähemmän pinnoja kuin Teräsbetoni. Yleisö meni kyllä selvästi sekaisin siitä, missä miehet ratsastaa. Kysehän on siitä, mikä sateenkaarikansaan uppoaa. Vastaus ei ilmeisesti ole niin yksiselitteinen kuin luulisi. En ollut aikasemmin tullut ajatelleeksi, että viisut ovat muuallakin maailmassa kuin vain Suomessa vastaantulijoiden kaistaa ajavan jengin suosiossa.

Paikalla oli myös sattumalta kolme vanhempaa suomalaista äijää, jotka asuvat Bonnissa ja ovat täällä duunissa. Tuli varsin dorka olo, kun about neljävitonen jurrissa oleva suomalainen äijä selitti latvialaistytölle maksullisista naisista Latviassa. Katosi kotimaankaipuu aika vikkelään siltä illalta.

Aion uudistaa Suomen saksankielenopetuksen. Täällä on varsin selkeästi huomannut, miten erilainen kieltenopetuskulttuuri Suomessa on kuin melkeen missä tahansa muualla Euroopassa. Suomen kouluissa saksaa opetetaan kieliopin ulkoaopettelun ja virheiden välttämisen kautta. Suomalainen jääkin helposti suu auki miettimään, mitäköhän tässä pitäisi sanoa, kun ei kielioppivirheiden pelon johdosta uskalla mitään sanoa. Muualla Euroopassa kieltä kokemukseni mukaan opetetaan enemmän keskustelun kautta. Puhutaan vain ja annetaan mennä, pikkuvirheillä ei niin väliä. Olen huomannut, että kielioppini on varsin hyvää tasoa muihin kansallisuuksiin verrattuna, sanavarasto on muilla sen sijaan parempi. Muut antavat vain puheen laulaa ja vähät välittävät mahdollisista virheistä. Heille kieli on vain väline, Suomessa taas usein pidetään oikeita sanamuotoja itseisarvoina. Mitä väliä oikeasti on sillä, sanooko jonkin asian ihan täysin oikein, jos keskustelukumppani kuitenkin ymmärtää täysin, mitä ajaa takaa? Kymmenen vuotta saksanopettelua koulussa on mieletöntä ajanhukkaa, jos kieltä ei tämän jälkeen juurikaan osaa tai uskalla puhua. Opettajille tietysti on helpompaa, että opetellaan vain konemaisesti kielioppia ja pidetään sanakokeita, joiden ansioista sanat muistaa ehkä vielä 10 minsaa kokeen jälkeen. Skolevuosina minuunkin on varsin syvälle juurrutettu ajatus, että puhu, mitä puhut, kunhan et tee virheitä. Tätä ajattelumalli sietää lentää romukoppaan. Aionkin ottaa edustajaani yhteyttä, vaikkei se pirulainen tainnut edes edarivaaleissa läpi päästä. Sarkomaa, vapise!

Täällä on vapaapäiviä koulusta viikolla melkein joka viikko. Toissaviikko oli kokonaan vapaa, viimeviikolla oli torstai vapaa, ensiviikolla ei ole keskiviikkona skolea. Jotain katolista meininkiä tai muuten vaan vapaata. Ite digaan kyllä enemmän skandinaavian meiningistä, jossa lomat ovat lukukauden aikana varsin minimissä ja kesäloma sen sijaan pitkä. Nyt tiistaina on käsillä vuoden suurimmat oikisjuhlat. Jurapartyt järjestetään vain parin sadan metrin päässä luukustani sijaitsevan pedagokisen tiedekunnan tiloissa. Jatkot jokseenkin kuuluisassa Tiefenrausch-klubissa. Mestoille tulossa 1500-2000 oikisjuhlijaa. Joten odotettavissa on villapaitojen vilinää ja nahkakenkien narinaa. Saas nähdä miten äijän käy. Keskiviikon vapaapäivä onkin kyllä tällä viikolla ihan tervetullut.

Kesäkuun alussa Bonniin pamauttavat pariksipäiväksi Joe, William ja Jack Suomesta sekä Averell Amsterdamista. Saas nähdä miten meikäläisen käy Daltonien matkassa. Pojjjaat tulloo ja helemat paukkuu!

Onnea kaikille viimeaikoina naimisiin menneille!

Kello lähenee jo aamun tunteja, joten on aika minun painua pehkuihin.

Micko